Enpä malttanut jättää neljättäkään osaa Solvej Ballen septologiasta lainaamatta ja lukematta. Kun ihmettelen, mikä minua vaivaa, kun aina lankean Tara Selterin mukana elämään marraskuun 18. päivää, huomaan muidenkin viihtyvän näiden Ballen kirjojen seurassa. Helsingin Sanomissa Arla Kanerva ylisti kahta ensimmäistä suomennettua osaa pari vuotta sitten ja nyt Vesa Rantama vertaa kirjasarjaa Marcel Proustin klassikkoon, vaikka toteaakin teosten olevan tyylillisesti varsin erilaisia:
Kysymys ajasta ja sen kulumisesta on sekä Proustin että Ballen mammuttiromaanien ytimessä ja kestonsa myötä ne saavat aiheesta irti kierroksia, joita suppeammat opukset eivät kerta kaikkiaan tavoita
Tässä kirjassa marraskuisen päivän eläjien määrä kasvaa koko ajan ja he elävät yhteisössä, Bremenissä hylätyssä talossa. Sinne saapuu yhä uusia kohtalotovereita. Tietoa onkin levitetty julisteilla eri puolilla Eurooppaa ja talosta muodostuu omavarainen keskus päivään eksyneille. Lopulta heitä on nelisenkymmentä. Jotkut tulevat vain käymään, toiset viihtyvät pidempään.
Huone täyttyi liikkeestä: aika kului kertomuksissamme, marraskuun kahdeksannestatoista päivästä muodostuvissa virroissa, kiiruhdimme päivien läpi, ja ennen pitkää oli ilta, ja siinä me istuimme, yhdeksän ihmistä takkahuoneessa, meidän äänemme ja lauseemme, kaikki mitä oli tapahtunut, kaikki yksinäiset alut ja kohtaamiset.
Meidät on yhdistänyt ajan arvaamattomuus, tai niin me ajattelemme, me olemme pudonneet maailmasta, jokainen on pudonnut erikseen mutta kokenut saman huimauksen. Meitä yhdistävät yksinäiset vaelluksemme marraskuun kahdeksannessatoista päivässä. Ja kohtaamisemme. Se, ettemme enää ole yksin. Kaikki se, mitä meidän ei tarvitse selittää.
Jotkut viihtyvätkin tässä päivässä. Sonia ja Peter ovat tavanneet päivän loppupuolella yökerhossa ja viettäneet yötä samassa sängyssä rakastelemassa. He voivat kokea tuon ihastumisen ja rakastumisen yhä uudestaan. Kunnes haluavat jotain enemmän.
Niin sitä oppii tyytymään vähään, Sonia sanoi ja vilkaisi Peteriä. . Sonia nyhti puusta lehden, taittoi sen ja haisteli murtumakohtaa. Peter ei sanonut mitään. Toivottavasti heillä ei ole ongelmia, tässä talossa tarvitaan kaikki mahdollinen rakkaus. Siis jos haluamme säilyttää uskon rakkauteen.
Päivässä on sellaisiakin piirteitä, jotka antavat lupauksen tilanteen muuttumisesta ja sitten vetävät sen takaisin. Puiden siemenet voivat itää ja kukat tulevat nupuille, mutta eivät aukea tai tuota hedelmiä Kellariin pari naista perustaa ompelimon, sillä talon ruokavarastot on pian syöty. Henry liittyy huonekalujen huoltojoukkoihin, mutta haluaa suorittaa ruuanetsinnän yksin.
Hänestä tuntuu että me elämme suojatussa maailmassa, mutta torin vihanneskauppiaiden luona, ylijäämätuotteiden varastossa, maahantuojien pikku toimistoissa, valtavia maito- ja jugurttimääriä säilövissä kylmiöissä voi kokea yhteyden toiseen maailmaan. Silloin hänestä tuntuu että hän hyväksyy tappionsa. Ehkä juuri siksi hän haluaa tehdä sen yksin. Neuvotella menetetyn maailman kanssa.
Neuvotteluja töiden hoitamisesta ja työvuoroista tarvitaan yhteisössä elämiseen. Vaikka sama päivä alkaakin aina, tarvitaan mittausyksiköitä ajan mittaamiseen lyhyempinä pätkinä kuin aina karttuvana päivien lukumääränä. Päivään jämähtämisen voi nähdä myös helpotuksena.
Meidän ei tarvitse päteä, suorittaa, pitää puoliamme, kiihdyttää tahtia, päästä maaliin. Meiltä ei puutu mitään, meidän ei tarvitse kilpailla toisiamme vastaan työpaikoista, arvostuksesta tai paremmasta palkasta. Meidän ei tarvitse osoittaa statustamme tai rikkauttamme autoilla ja asunnoilla, vempaimilla ja hyvännäköisillä vaatteilla, sillä kaikki voivat saada saman. Jos haluavat.
En enää kiellä itseäni tarttumasta Ballen sarjan viidenteen osaan. Tiedän tekeväni sen kuitenkin . Miksipä en sitä lukisi, koska Balle osaa viedä lukijan outoon maisemaan, josta haluaa tietää enemmän.
Haluan lopuksi vielä tallentaa tähän yhden kirjasta löydetyn näkökulman kirjoittamiseen:
Ehkä kirjoitan juuri siksi. Ehkä se on minun tapani olla yksin. Ehkä paperi on minun oveni pois kuhinasta. Tapa suunnistaa toisiinsa sotkeutuvien ajatusten ja äänien joukossa. Kun istun yksin paperin ja kynän kanssa, tiedän että on vain Taran käsi paperilla, pehmeä liike, että kerään käteeni äänet ja liikkeet, ajatukset ja selitykset, kaiken minkä jaamme, että meitä on monta, että olemme yhteisö, erikoinen seurue, ja silti: minun käteni yksinkertaisessa liikkeessä, kaikki mikä on tihkunut lauseisiini, käteeni, ja kirjoitan itseni kapealle polulle, lause lauseelta, liikun eteenpäin, hiivin ihan hiljaa. Yksin.
Solvej Balle : Tilavuuden laskemisesta IV. -Kosmos 2026. -Tanskankielinen alkuteos: Om udregning af rumfang., 2022. Suom Sanna Manninen. - 174 sivua
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti