Tämä kirja kiinnosti minua, koska yleensä Latinalaisen Amerikan kirjailijat tuovat näkyviin jotain sellaista, jota en itse tiedä tai näe ja heidän kerrontatapansa on minulle uusi ja tuore. Kirjailijakin on Chilestä, joten hahmotan kirjan maantieteen sen maan mukaan.
Kirjan näkökulma on näkymättömän ihmisen, Estela Garcian, joka on äitinsä vastustuksesta muuttanut etelästä hyväosaisen perheen palvelukseen pohjoiseen Santiagoon. Perheeseen syntyy tyttö, Julia, pian kotiapulaisen palkkaamisen jälkeen. Estelan tehtävänä on huolehtia tytöstä ja kaikesta muustakin taloudenhoidossa. Äiti menee pian töihin ja mies on koko ajan kiireinen. Aluksi huonosti, sittemmin liikaa syövää lasta kasvatetaan oppikirjojen mukaan ja kaksivuotiaana hänen on aika sosiaalistua ja mennä päiväkotiin. Tyttö ei halua.
Ajattelin lasta, hänen kynsiään, äkillisen aikuismaista elettä, tanakoita ja laiskoja käsiä, jotka olivat aina valmiina ujuttautumaan suuhun, tuhoutumaan hampaiden välissä. Minä en ole koskaan pureskellut kynsiäni, eikä ole äitinikään, Luulen, että sitä varten tarvittaisiin joutilaat kädet.
Isä päättää opettaa vettä inhoavan tytön uimaan ja menetelmä on raju: tyttö kannetaan yhä syvemmälle uima-altaseen, kunnes hän oppii liikehtimään ja pysyy pinnalla. Estela neuvottelee tytön kanssa ja saa tämän tottelemaan lahjomalla tv-ohjelmilla tai videopeliajalla. Tyttö ei ole helppo lapsi, ei varsinkaan palvelijalle.
Tytön ilme näyttää yhtäkkiä siltä kuin hän olisi kahdeksankymmenen. Eikä tuo tyttöä vanhenisi ikinä, koska hänen kasvonsa, hänen lapsenkasvonsa sisälsivät jo kaikki hänen tulevatkin kasvonsa.Välillä mietin, että hän kuoli juuri siksi. Hänellä ei ollut iulmeitä tulevaisuuden varalle.
Jo alussa annetaan vihjeitä siihen, että koko tämä romaani on eräänlainen puolustuspuhe. Lapsi on kuollut ja kotiapulaista syytetään tapahtuneesta. Tällä kertomuksella hän haluaa todistaa syyttömyyttään.
Olen jo sanonut teille, että tällä tarinalla on monta alkua. Se alkoi sinä päivänä, kun saavuin ja joka päivä, kun en lähtenyt talosta.
Tuntemukseni kirja lukiessani vaihtelivat. Löysin mielestäni kirjasta oivalluksia ja kuvaavia ilmaisuja ja palvelustyttö kertojana toi räikeän luokkaeron ja epätasa-arvon ilmeiseksi. Puolustuspuheen sävy ei ollut nöyristelevä, vaan pikemminkin syyttävä tai ainakin paljastava. Palvelija näkee isäntäväkensä salaisuudet ja tuntee käytöksen röyhkeyden ja kylmyyden. Mielenkiintoni ei herpaantunut, enkä missään vaiheessa ajatellut jättäväni kirjaa kesken. Joku kuitenkin hämmensi ja häiritsi. Ehkä se oli täydellisen mustavalkoinen asetelma: isäntäväki oli kertojan mielestä paha ja syypää kaikkeen, myös lapsensa kuolemaan. Kertoja oli tehnyt vain yhden virheen: tullut taloon palvelijaksi ja samalla näkymättömäksi ympäristölleen. Ehkä puolustuspuheen muoto edellyttää tätä.
Luultavasti luen myös seuraavan Trabucco Zeranin suomennoksen, jos sellainen ilmestyy. Tämä kirja oli mielestäni lupaus, mutta vielä enemmän Booker-ehdokkaanakin olleelta kirjailijalta odotin.
Alia Trabucco Zeran: Puhdas. Tammi, 2026. -Espanjankielinen alkuteos: Limpia, 2022. - Suom. Emmi Ketonen. (Keltainen kirjasto, 562). - 241 sivua
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti