Lapsuudestaan asti herkästi palellut Horkka saa tarjouksen, josta ei voi kieltäytyä. Itseriittoinen ja tunnettu taiteilijakollega Lysander antaa hänen maalata tilausmuotokuvia, joita ei itse lomansa aikana ehdi/halua maalata. Jo ensimmäinen malli 101-vuotias isoäiti, entinen näyttelijä, joka haluaa tulla ikuistetuksi alastomana antaa vihjeen siitä, että vaatimaton ja kohtelias taiteilija saa erikoisia malleja ja toimeksiantoja, jotka vuorottelevat. On kirjailija, palkkamurhaaja, tekoäly ja unettoman unen herra. Outoja olentoja riittää myös päivien muihin käänteisiin, kuten entinen bingoemäntä , joka pitää surkeaa kuppilaa Lysanderin ateljeen lähellä.
Miten tuo väritön, puolikuollut naishahmo Horkkaa kiehtoikaan! Hänen tappionsa, hänen elämäninhonsa imi Horkkaa puoleensa, houkutteli kuin katkera lupaus. Siitäpä juuri Horkka aikoi tehdä kuvan, ei Lysanderin ehdotuksesta vaan omasta valinnastaan.
Vaikka Horkka ei ole saavuttanut taiteilijana sellaista asemaa kuin kollegansa, hän on lapsesta asti halunnut nähdä ja ymmärtää maailmaa juuri piirtämällä.
Kerran kesälomalla matkalla maalle nuori Horkka oli katsonut auton ikkunasta ohikiitäviä puita ja yrittänyt ehtiä nähdä jokaisen erikseen. Ja Horkka halusi sanoa jokaiselle puulle: "Näen sinut! Ja sinut! Ja sinut" Niin kuin puilla olisi samnalainen tarve kuin ihmisillä tulla nähdyksi.
Influensserin muotokuvan maalaaminen osoittautuu hankalaksi, sillä hänen persoonansa on vahvasti sidoksissa tuotteisiin, joita hän myy ja mainostaa ja joihin hänen oma persoonansa kätkeytyy. Niinpä Horkka aloittaa taustasta.
Hän oli jo ottanut esiin violetin vahapastellin - kai kynsien värin vuoksi - ja tummentanut sen pitkällä sivulla influensserin taustan. Toistaiseksi henkilövetoisen itsepromoottorin kohdalla oli vain ihmisen muotoinen aukko, joka odotti täyttymistään.
Henkilöiden kavalkaadi ja heistä tekeillä olevat muotokuvat paljastavat Horkalle ja samalla kirjan lukijoille elämästä ja maailmasta paljon enemmän kuin kukaan haluaa tietää tai nähdä. 101-vuotiaan isoäidin pohdinnat vanhuudesta ja elämän kululusta saavat yleipätevää merkitystä:
Vanhuus on elämän ankarin testi, toisille lyhyt, joillakin se jatkuu ja jatkuu kuten minulla. Mutta kaikki hylätään. Nuorena ihminen kuvittelee, että nuoruus on jotain hänelle kuuluvaa. Mutta se on valeasu siinä kuin vanhuuskin. Nuoruutta ei halunnut riisua, vanhuuden haluaisi. Lapsena tiesin, että en ollut lapsi. Nyt tiedän, että en ole vanhus. Olen sama kuin olin silloin, minä itse.
Unettoman unen herra määrittelee olemassaoloa näin:
Harhoista syvin on uni elämästä, uni itsestä, uni maailmasta. Kas, se unohtuu eikä enää koskaan palaa, kun sen päättää uneton uni, kun ajan nielee ajaton, kun ääretön voittaa lyhyen yön.
Minua hävettää tavattomasti tunnustaa, että tämä oli ensimmäinen teos jonka luin Leena Krohnilta. Hänhän on kansainvälisestikin arvostettu, käännetyimpiä ja monesti palkittu kirjailija, kuten kustantaja takasivulla todistaa. Monesti olen kirjastossa pyöritellyt hänen kirjojaan käsissäni; ajatellut, että pitäisi, mutta jokin vaikeuden pelko on pidätellyt. Tästä kirjasta viehätyin kovasti. Nythän minulla on kirjailjan mittava tuotanto koskemattomana ja luulen kyllä viihtyväni hänen kirjojensa parissa jatkossakin.
Leena Krohn: Näköisyys. Teos, 2026. - 157 sivua
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti