Ella-Maria Nutti: Pohjoisessa kahvi on juotu mustana

 Tämä kirja osoittaa, kuinka paljon maailmassa on kertomisen arvoisia tarinoita. Onneksi esikoiskirjailijalla on taito kertoa niin, että lukija ymmärtää, kuinka haavoittavista asioista on kyse. 

Jällivaarassa asuvalla äidillä on todettu keuhkosyöpä, joka on levinnyt luustoonkin. Mitään ei ole tehtävissä, kasvaimia on paljon. Äiti tietää kuolevansa. Tämä on kerrottu ystävälle, mutta vaikeinta sitä on kertoa tyttärelle. Tilda opiskelee Tukholmassa ja Agneta matkustaa sinne, koska ei pysty kertomaan asiaa puhelimessa. Vastatustenkin sitä on vaikeaa kertoa. Etäisyys äidin ja tyttären maailmojen välillä tuntuu ja  näkyykin välimatkan haihtumisesta huolimatta.  Pohjoisessa kahvi juodaan mustana, Tukholmassa maidon kanssa ja samanlainen ero on ihmisten välillä. Kaupunkilaiset katsovat köyhiä ja maalaisia tyttären tavoin karsaasti eivätkä näe omia virheitään tai omituisuuksiaan.

Agneta näkee ikkunasta Tildan jurottavien kasvojen heijastuksen. Hän pudottaa viisikymppisen miehen mukiin ja antaa tälle vielä avaamattoman kokiksenkin, jota hän tarvitsee verensokerin tasaamiseen ja huimauskohtauksen varalta. Mutta miehellä ei ole mitään.

"Etkö sinä anna hänelle mitään?" Agneta kysyy ja tökkää Tildaa käsivarteen. Tilda kiskaisee kätensä pois katsomatta sen enempää miestä kuin Agnetaakaan.

  Paitsi äidistään Tilda on etääntynyt myös parhaasta ystävästään, joka on jäänyt Jällivaaraan. Äiti haluaisi olla varma, että tyttärelle jää joku, jolle puhua ja kertoa murheita.

Tilda oli liian ankara Heddalle vaatiessaan, että kaiken pitäisi jatkua ennallaan, vaikka oli selvää, että vauva muuttaa ystävyyssuhdetta. Agneta ei tiedä, tapahtuiko jotain, muutakin kuin vauva, mikä erotti heidät, vaikka he olivat olleet viisitoista vuotta kuin paita ja perse.

Agneta yrittää käyttää vaikean asian kertomiseen apuna kotitaloa, josta pitäisi pitää huolta, mutta se ei tytärtä kiinnosta.

"Talo...", Agneta jatkaa kuin ruohonleikkurirobotti, joka ei aavista suuntaavansa suoraan moottoritielle ja huomaa virheen liian myöhään.

"En minä halua sitä taloa, minä asun nyt täällä."

Kertoja muuttaa näkökulmaa välillä kokonaan ulkopuolelle puhuen äidistä ja tyttärestä. Välillä maailmaa katsotaan Agnetan näkökulmasta. Usein tytär vaikuttaa töykeältä ja tunteettomalta eikä äiti uskalla tunkeutua tyttären maailmaan muuten kuin ostamalla tälle kalliita vaatteita, joita tytär haluaa. Äidin avuksi ja turvaksi jää vain kahvi ja tupakka, jotka tekevät jo pahaa, mutta tarjoavat pysähdystaukoja.  Äidin ja tyttären välillä on kuitenkin vahva tunne, joka sitoo heidät yhteen : rakkaus. Sitäkin on niin vaikea sanoa ääneen.

Pieni kirja on täynnä vaikeita tunteita ja asioita. Tildan itsenäistymisyritykset tyrmäävät äidin kerta toisensa perään. Nuori esikoiskirjailija kuvaa taidolla ja rehellisenoloisesti mahdottoman eteen joutumista yllättäen. Hän ei suurentele eikä osoittele - ja juuri se tekee kirjasta hyvän ja lukukokemuksesta vaikuttavan.

Ella-Maria Nutti: Pohjoisessa kahvi on juotu mustana - romaani. - Johnny Kniga 2023. - Ruotsinkielinen alkuteos: Kaffe med mjölk, 2022. - Suom. Jaana Nikula.-Kansisuunnittelu: Sara R. Acedo. - 206 sivua

Tuuri Antti: Mies kuin pantteri - Wahlroosin elämä

Leirille palattuamme teimme tulen, keitimme haukisoppaa ja paistoimme makkaraa. Puhelimme. Wahlroosin puheista sain sellaisen käsityksen, että hän oli elämäänsä hyvin tyytyväinen, vaikka hänen suunnitelmansa elämässä eteenpäin olivatkin aika epärealistisia. s. 35 

Tämä on juuri sitä tekemistä, jota Antti Tuuri harrastaa ensimmäisen vaimonsa pikkuveljen, Jukka Wahlroosin, kanssa. Wahlroos on syntynyt 1955 ja sairaalassa lääkäri kehottaa antamaan lapsen vajaamielistenlaitokseen. Sitä vanhemmat eivät kuitenkaan tee ja Wahlroos saa hyvän elämän, ystäviä, harrastuksia ja töitäkin.

Kovin eri tavalla olisi elämäänsä  elänyt, jos hänen vanhempansa vuonna 1955 olisivat suostuneet lääkärin neuvoon, että lapsi pitäisi jo synnytyslaitokselta antaa vajaamielislaitokseen, ettei hän pilaisi perheen elämää. Ja kovin erilainen ja monella tapaa kylmempi elämä olisi ollut meillä kaikilla, jotka Wahlroosin kuusikymmentävuotislounaalla hänelle maljan kohotimme. s.134

Äidinrakkaus on tietenkin aina suuri tunne, mutta Down-ihmistä kohtaan se on rajaton; rajaton on myös kehitysvammaisen lapsen rakkaus äitiinsä vielä aikuisenakin. s.70

Antti Tuurin kertomus ystävästään on täynnä lämpöä. Tuomitsematta ketään hän kertoo Wahlroosin tarinaa ja samalla työntää pois ennakkoluuloja ja suvaitsemattomuutta, joka etenkin vielä 1950-luvulla ihmisillä ja yhteiskunnalla oli  'mongoloideja' kohtaan. Taitaa sitä olla vieläkin, mutta tällaisilla tarinoilla ja suhtautumistavalla ennakkoluulot haihtuvat. Kirjan koskettavin kohtaus mielestäni on kuvaus Antti Tuurin tyttären, Hannan, penkkariajelusta, jota Wahlroos työporukkansa kanssa on lähtenyt katsomaan.

Wahlroos on aina ollut hyvin ylpeä siitä, että on eno. Kun Hanna abiturienttipäivänä ajoi penkkariajelua, Aula-työkodin väki oli tullut ajoja katsomaan Kaivopuistonrantaan. Wahlroos vilkutti ylpeänä siitä, että oli yhden ajelijan eno, ja näytti sitä kaikille selittävän: Hanna muistaa taas olleensa ylpeä siitä, että hänellä oli sellainen eno, joka oli hänestä ylpeä. Kaikki hänen luokallaan tiesivät, että hänen enonsa oli aulalaisten joukossa, ja aulalaiset saivat päälleen hurjimman karamelliryöpyn. s.108

Teos sisältää myös tietoa sekä Downin syndroomasta että niistä mahdollisuuksista, joita suomalainen yhteiskunta Down-ihmisille tarjoaa. Tämän vuoksi kirja luokitellaan kirjastoissa yhteiskuntatieteiden joukkoon. Onneksi media on huomannut julkaisun ja nostaa sitä esiin tietokirjojen joukosta, sillä lukeehan tätä kirjaa kuin romaania. Ja se todellakin kannattaa lukea!

Antti Tuuri: Mies kuin pantteri - Wahlroosin elämä. Otava, 2022. - 158 sivua