Ray Bradbury: Zen sanataiteessa - esseitä luovuudesta

Olen selannut ja lukenut paljon sanataide- ja luovuusoppaita, mutta harvasta olen innostunut niin kuin tästä Bradburyn kirjasta. Tai no: Stephen Kingin Kirjoittamisesta oli samalla tavalla mukaansa tempaava. Nämä amerikkalaiset kirjailijat tuovat kirjoittamiseen sellaista paloa, että tuntuu kuin he avaisivat kokonaan uuden maailman lukijalle. En ole pitkään aikaan istunut kirjan ääressä niin, etten kyennyt lopettamaan tai pitämään edes pientä taukoa. Ja nämä olivat esseitä!

 Enkä ole edes lukenut kovin montaa Bradburyn kaunokirjallista teosta, muistin vain Fahrenheit 451:n. Nyt tilasin kirjastosta Kuvitetun miehen. En aio kuitenkaan pitkälti paneutua miehen muuhun tuotantoon, sillä minä olen minä ja Bradbury on toista maata ja nyt jo maata kokonaan. B:n ohjeen mukaan ruokin muusaani runsaasti lukemalla roskaa ja aarteita. Tähän asti olen etsinyt vain aarteita, nyt patistan itseni löytämään roskasta aarteita. Jotta tämän ravinnon voi hyödyntää kirjoittamisessa, täytyy B:n mukaan rakastaa kaikkea sitä, mitä lukee ja tekee. Muusan tarjoamaan ruokavalioon Bradbury taikoo monipuolisuutta  esseillä ja runoilla (jotka nostavat ihokarvat pystyyn), suosittelee haju- ja kuuloaistin käyttöön virittämistä, ihmisten kohtaamista ja keskusteluja heidän kanssaan, kuuntelemista. Ja kaikki tämä on tehtävä innolla ja palolla, muusaa pelottelematta. Ohjeena Bradbury käyttää Oscar Wilden mukailtua runoa: Hellästä otteesta Taide karkaa,/ tiukassa otteessa Taide kuolee, Hellästi, tiukasti, kuinka voin tietää,/päästänkö karkuun vai tapanko Taiteen? Taide sanan voi myös vaihtaa luovuuteen tai alitajuntaan.

Bradbury on käyttänyt työnsä alustana tietenkin omia muistojaan, pelkojaan ja mieltymyksiään. hän on jopa listannut näitä. Näitä listoja käyttämällä ja  yhdistelemällä alitajunta muokkaa yllättäviä henkilöhahmoja tai juonenkäänteitä, joista kirjailija antaa esimerkkejä omasta tuotannostaan. Nämä asiat saattavat olla peräisin lapsuudesta, kuten B:n usealla onnettomuuspaikalla näkemä väkijoukko tai sortunut laituri, joka näyttää dinosauruksen luurangolta. Alitajunta kerää ja kätkee kirjoittamisessa käyttökelpoisia näkyjä. 

Lapset ja heidän tapansa hahmottaa maailmaa nousevat Bradburyn tarinankuljetuksessa kunniapaikalle:

 Fantasia ja sen robottilapsi scifi eivät ole suinkaan pakoa todelisuudesta. Kyse on todellisuuden ympärillä kiertämisestä, todellisuuden lumoamisesta ja sen tottelemaan pakottamisesta. --- Lapset arvasivat, vaikka eivät kuiskanneetkaan sitä ääneen, että kaikessa scifissä yritetään ratkaista ongelmia teeskentelemällä että katsotaan toiseen suuntaan. 

Kirjastonhoitajat ja opettajat Bradbury tuomitsee epätoivottuina auktoriteetteina, mutta hänhän oli spekulatiivisen fiktion edelläkävijä, joka ei tiennyt mitään nykyisten kirjastonhoitajien kirjavinkeistä (!).

Pysykäämme lapsen kaltaisina, muttei lapsellisina tarkkoine näkökykyinemme. Lainatkaamme sellaisia kaukoputkia, raketteja tai taikamattoja, joita voi tarvita kiiruhtaessaan niin fysiikan kuin unelmien ihmeiden luo.

Sitten Bradbury luonnollisesti latelee myös nk. normaaleja ohjeita: tuhat sanaa päivässä on minumivaatimus, jonka hän asettaa itselleen. Vaan pelkkä työ ei riitä:

Ja työ itse, kun jonkin verran aikaa on kulunut, saavuttaa rytmin.Mekaanisuus alkaa karista pois. ---RENTOUTUMINEN Minkä jälkeen kirjoittajat seurasivat, onnellisina, viimeistä neuvoani: ÄLÄ AJATTELE. Tästä seuraa lisää rentoutumista ja lisää ajattelemattomuutta ja suurempaa luovuutta.

Bradbury ei neuvo yrittämään hampaat irvessä läpi harmaan kiven, vaan hän antaa luvan lähteä työn äärestä. 

Kävelen heti pois , kun asiat alkavat mutkistua. Tämä on luovuuden suuri salisuus. Ideoita kohdellaan kuin kissoja: ne täytyy laittaa seuraamaan omasta tahdostaan.-----

Sellainen idea on. Näetkös? Tarvitsee vain sanoa:" Hittoako minä masennuksesta. Ei minun tarvitse murehtia. Ei minun tarbitse väkisin saada jotakin aikaan" Ideat kyllä seuraavat minua. Kun ne eivät osaa varoa ja ovat valmiita syntyäkseen, käännyn ympäri ja koppaan ne syliin.

Tärkeimmän ohjeensa Bradbury jättää viimeiseen esseeseensä. Vaikka kuinka ruokkisit muusaa ja kirjoittaisit valtavia määriä, jäljittelemällä ei kirjailijaksi tulla. Jollei maailma hahmotu oman kokemuksen ja näkemyksen kautta, ei kirjailijalla ole sanomaa, joka kantaa.

Mitä ajattelet maailmasta? Sinä olet prisma ja mittaat maailmassa olevaa valoa; se palaa mielesi läpi ja heittää valkoiselle paperille erilaisia näkymiä kuin kukaan missään muualla voisi synnyttää.

Ray Bradbury: Zen sanataiteessa - esseitä luovuudesta. Kansanvalistusseura, 2008. - Lähdeteos Zen in the Art of Writing - Releasing the Creative Genius within You, 1990. - Suom. Elina Seppänen. - Ulkoasu ja kansi Mervi Nygård. - 149 sivua

Mazzarella Merete: Elämä sanoiksi ja Hulmi Heli: Saattaen vaihdettava

Merete Mazzarella                                                       Heli Hulmi
Elämä sanoiksi                                                             Saataen vaihdettava - vapaudu kirjoittamalla
Tammi 2013                                                                 Kansanvalistusseura 2011
Ruotsinkielinen käsikirjoitus: Att berättä sig själv      2. painos
Suom. Raija Rintamäki                                                192 sivua
219 sivua

Osallistun elämäkertakirjoittamisen kurssille ja siitä tämä innostus tällaisiin oppaisiin. Muitakin vaihtoehtoja annettiin, mutta nämä luin. Kurssille olisi riittänyt yksikin teos, mutta innostuin lukemaan kaksi kovin erilaista.
Mazzarellan kirjaa ei ensi näkemältä edes opaskirjaksi tajua, sillä hän kirjoittaa omalla tyylillään, joka on toki minulle tuttu aikaisemmin lukemistani Mazzarellan kirjoista. Hän ei otsikoi lukuja, eikä aina tiedä, kertooko hän omista kokemuksistaan vai opastaako. Hän on kuitenkin ohjannut kirjoittajia ja kertoo välillä myös näistä kokemuksista. Helmiä löytyy ja ohjeitakin löytyy, kun vain malttaa jättäytyä kirjan vietäväksi.

Erityisesti minua jäi askarruttamaan elämänsymbolin käsite. Ymmärsin Mazzarellan tarkoittavan sillä tapahtumaa, joka toimii eräänlaisena avaimena henkilön elämään.Hän  kertoo pojastaan Villestä, joka oli nähnyt Korkeasaaren retkellä paljon erilaisia eläimiä, mutta huomannut erityisesti varpuset. Niin on pojan mielestä ollut aina: kun hänelle on näytetty tai kerrottu jotain, hän on kiinnittänyt huomiota johonkin muuhun kuin esiteltyyn asiaan.

Elämänsymbolit syntyvät usein - useimmiten vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Monet niistä eivät ole omakohtaisia muistoja vaan  kerrottuna kuultuja, usein niistä on tullut ihmisen elämänsymboleja siksi että läheiset pitävät niitä hänelle tyypillisinä. Jos ei keksi omaa elämänsymboliaan, voi kysyä läheisiltään. s. 151 MM

Minulla itselläni on useita eri elämänsymboleita, joista yksikään ei ole sankarillinen. Itse pidän eniten repliikistäni, kun kylään tullut sedän vaimo katsoi minua pitkään ja sanoi sitten: "Sinulla on isäsi silmät." Minä kuulemma vastasin: "Ne voivat näyttää isän silmiltä, mutta kyllä ne ovat minun omani."Tuosta riippumattomuuden, selvärajaisen eheyden tunteesta pidän mieluusti kiinni. s.153MM

Toinen mielenkiintoinen pohdinta Mazzarellan kirjassa koskee identiteettiä ja sen kolmea eri merkitystä. Näistä ryhmäientiteetti kiinnostaa minua tässä elämänvaiheessa vähiten, sillä olen porautumassa omaan lapsuudesta asti säilyneeseen minääni, ja siihen, joka erottaa minut muista.

Mitä on identiteetti? Tällä sanalla on lukemattomia merkityksiä, mutta itse ajattelen niistä kolmea. Ensinäkin henkilökohtaista identiteettiä, sitä mikä erottaa ihmisen muista, antaa hänelle ainutkertaisuuden kokemuksen. Toiseksi sitä, mitä yhteistä hänellä on tiettyjen muiden ihmisten kanssa, eli ryhmäidentiteettiä. Kolmanneksi jatkuvuutta ajassa, vastaustamme kysymykseen, missä määrin olemme tänään sama kuin eilen - tai vuosi sitten, tai kymmenen tai kaksikymmentä vuotta sitten. s. 9 MM

Mazzarella löytää ehkä myös syyn siihen, miksi ylipäätään olen moiseen projektiin ryhtymässä. Minulle kun ei annettu lapsena minkäänlaista asetta susien, noitien tai muiden hirviöiden nistimiseksi! Kirjailijuus on minulta jo poissuljettu, mutta oman elämänkertani sankariksi voisin ryhtyä.

Kun pojanpoikani Jacob viisikymmentä vuotta myöhemmin näki samaa painajaista, hänen vanhempansa puhuivat terapeutin kanssa ja heitä neuvottiin ostamaan vesipyssy, jotta Jacob voisi karkottaa hirviöt ennen nukkumaanmenoa.
Onko lapsilla, jotka ovat karkottaneet hirviönsä vesipyssyllä, vähemmän taipumusta kirjailijaksi kuin lapsilla, jotka ovat saaneet pitää hirviönsä? s. 24

Hulmin opas on käytännönläheinen. Lukujen otsikot antavat selkeän kartan, millaista tietoa luvuista löytyy. Hulmi antaa myös hyviä vihjeitä omien muistojen mieleenpalauttamisesta esim. vaatteiden tai elämän kiintopisteiden avulla . Hulmin kirjasta löytyy myös selkeitä kirjoitusaiheita ja -vihjeitä.

Hulmin kirjasta löytyy myös kiintoisa Tranströmmer-lainaus elämän muodosta. Usein puhutaan elämänkaaresta, mutta elämän voi nähdä myös spiraalina tai - pyrstötähtenä.

Tomas Tranströmer: Muistot näkevät minut (2002):
"Elämäni" - ajattelen, ja sana muuttuu kuvaksi: valojuova. Kun katson tarkemmin, valojuovalla on pyrstötähden muoto, siinä on pää ja pyrstö. Valovoimaisin osa, pää, edustaa lapsuutta ja kasvuvuosia. Ydin, pyrstötähden tihein osa, on kaikkein varhaisinta lapsuutta, jossa elämämme tärkeimmät piirteet määräytyvät. Minä yritän muistaa, yritän tunkeutua ytimeen. Näillä tihentyneillä alueilla on kuitenkin vaikea ja vaarallistakin liikkua, tuntuu siltä kuin tulisin lähelle kuolemaa. Taempana pyrstötähti ohenee - sen pitkä pyrstö harvenee harvenemistaan, mutta laajenee myös. Olen nyt kaukana pyrstötähden pyrstössä, olen kuusikymmenvuotias, kun kirjoitan tätä.. s.67 HH

Molemmat kirjat puolustavat paikkaansa ja ansaitsivat tulla luetuiksi. Alla on muutamia poimintoja oivalluksinani niin Hulmin kuin Mazzarellan kirjoista. HH lainauksen lopussa viittaa Hulmin kirjaan ja MM Mazzarellan kirjaan. Mukana on aika paljon myös lainauksia toisten tekijöiden kirjoista ja ohjeita kirjoittamisen ohjaamiseen. Lainaukset on valittu sen mukaan, miten ne puhuttelivat minua tai miten käyttökelpoiseksi ne itselleni kuvittelin. Mukana on  vihjeitä kirjoittajille alkuun ja jatkoon.

Mistä pitää aloittaa, jos haluaa kirjoittaa elämäntarinansa?
Yhdestä asiasta olen varma: ei pidä ajatella, että täytyisi aloittaa alusta. s.59MM

Elämän merkityksestä:

Se että äiti sai tietää, mitä oli merkinnyt, antoi vuorostaan vahvistuksen sille että hänen elämänsä oli ollut mielekästä. s. 38 MM

...muistomme kaipaavat mielestäni saattajaa ja saattajaksi kelpaa usein polttava halu etsiä elämälle tarkoitusa. Polte saa asiat loksahtamaan kohdalleen aivan samoin, kuin junanvaunu löytää apikkansa ratapihalta. s.92 HH

Ohjeita ja ajatuksia näistä kirjoista saa mm.: yleisön merkityksestä (Frederika Runeberg), kuulemisen merkityksestä ryhmätyöskentelyssä, asioiden selkiintymisestä kirjoittaessa (Coetzee), kielenkäytöstä (Muumipeikko), sekä siitä, miten kertoa vaikeista, hävettävistä asioista.

(Frederika Runebergin kirjeistä lainaus:)" Mutta miksi sitä haluaa tulla luetuksi mahdollisimman laajassa piirissä? Tämänkin minä vielä ymmärrän: halun levittää ajatuksiani. Mutta tämä onneton halu tulla pidetyksi ja kuuluisaksi, miksi se vainoaa kuin kiusanhenki eikä jätä rauhaan, miksi on niin vaikeaa päästä eroon niistä haavekuvista, joita on joskus nähnyt väikkyvän sielunsa silmissä?" s 48 MM

...osallistujat ovat saaneet lukea tekstinsä ääneen kukin vuorollaan ja sitten on keskusteltu, miten toiset ovat kuulemansa ymmärtäneet. Kommentit eivät silloin ole yhtä yksityiskohtaisia ja esitetyt näkemykset ovat enimmäkseen myötäsukaisia, mutta tekstiään lukeva pystyy yleensä aistimaan ryhmän tunnelman ja tajuamaan,mikä saattaa kiinnostaa muita. s.50 MM


"- Isä, sanoi Muumipeikko. -Puhuttiinko siihen aikaan tosiaan sillä lailla luonnottomasti? Voitteko kuvitella hämmästystäni ja olkoon iloksi ja sieluni silmillä ja niin edespäin.
- Ei se ole luonnotonta, sanoi isä närkästyneenä. - Luuletko, että kirjaan voi kirjoittaa miten sattuu?!"
Haasteena on löytää keskitie siltä väliltä, että kirjoittaa "miten sattuu" ja kirjoittaa "luonnottomasti", toisin sanoen tärkeillen. s.64MM

Metsäkävelyllä Tammisaaressa mieheni ja minä ohitimme hyvin nuoren pariskunnan, joka oli upputunut vakavaan keskusteluun. Kuulin vain nuorukaisen sanat: "Minä en ole sellainen ihminen joka - "s.157MM

J.M. Coetzee:
..me kaikki tiedämme, että sitä kirjoittaa, koska ei tiedä, mitä haluaa sanoa. Kirjoittaessa ihmiselle paljastuu, mitä hän oikeastaan halusi sanoa, ja kirjoittaessa saattaa jopa rakentua se,mitä hän haluaa tai halusi sanoa. Kirjoittaminen voi paljastaa - tai väittää - jotain aivan muuta kuin mitä alkujaan ajtteli (tai puolittain ajatteli ) haluavansa sanoa. Tässä mielessä voidaan väittää, että kirjoittaminen kirjoittaa meitä. ss.121-122MM

.. tekstiä pidetään yksityisenä, kun siitä ei pysty tunnistamaan itseään, kun sen torjuu kiusallisena. Niin paradoksaaliselta kuin tämä kuulostaakin, juuri henkilökohtaisesta tulee yleispätevää. Se joka kirjoittaessaan tietoisesti tavoittelee yleispätevyyttä vaikuttaa herkästi vain - persoonattomalta. s.210MM

Omaelämäkerran kirjoittajat muodostavat oman porukkansa. He ajautuvat elämässään kriisiin, heille ei yleensä riitä se, mikä näkyy, mutta he sitovat ahdistustaan kirjoittamiseen. Ilmeisesti tarvitaan jonkinlaista autonomian kokemusta, jotta ylipäätään lähtee työstämään omaa identiteettiään taiteen keinoin s.33 HH

Kersti Bergroth: Eläviä ja kuolleita , 1945:
Anna tiesi, ettei pidä välttää sellaisia muistoja, joita häpeää. Jos välttää niitä, niin ne eivät milloinkaan muutu. Ne jäävät sieluun kuin myrkkypesät, ja vähitellen niitä elämän kuluessa tulee niin paljon, että koko sielu alkaa sairastaa. s.35 HH

Oletko koskaan karannut - kuinka? s.38 HH

Tee luettelo taideteoksista, jotka ovat vaikuttaneet sinuun.....
..Valitse kolme kirjaa tai runoa mahdollisesti eri elämänvaiheista.
Valitse kolme kuvaa, maalausta tai veistosta, joita olet toistuvasti katsonut tai joiden ohi olet kulkenut päivittäisillä kulkureiteilläsi....
.. Voit myös muistella omia töitäsi...s.46 HH