Lönnroth Heleena: Matka halki satumaan

Heleena Lönnroth
Matka halki satumaan - Miten minusta tuli dekkarikirjailija
di Porri 2018
232 sivua
Kannen kuva Seppälän Valokuvaamo
Takakannen kuva Kuvasto 2018

En ehkä olisi tarttunut kirjaan, jollen olisi muutamia kertoja tavannut kirjoittajaa ja jutellut hänen kanssaan. Ammatti ja osin koulutuskin on sama - paitsi että Heleena Lönnroth on tehnyt paljon muutakin kuin kirjastonhoitajan hommia. Toki hän on niissäkin ollut, kirjastotoimenjohtajana monessa vastuullisessa paikassa, kuten Seinäjoella, Pyhtäällä ja Kotkassa, mutta myös kansalaisopiston rehtorina, koulutussuunnittelijana ym. ym. Hän mainitsee muuttajan geenistä, joka vaatii uusia kokemuksia ja ympäristöjä. Hieno oivallus! Miten paljon enemmän vaatii alati uusiin paikkoihin hakeminen, sopeutuminen, uusien ajatuksien esittäminen ja muutosvastarinnan (epämiellyttävä sana ihan omasta sanavarastosta) murtaminen kuin samassa työpaikassa pysyminen, mikä kuitenkin kunnallisella puolella yleensä palkitaan. Miten paljon enemmän se antaa!

Kirjan alaotsikon mukaisesti kirja kertoo siitä, miten kirjoittajasta tuli dekkarikirjailija. Oikeastaan dekkarien kirjoittaminen Mauri Sariolan käyttämien juonikaavojen ohjailemana oli vain yksi juonne tässä kirjassa, vaikka tuotanto käsittääkin 30 teosta, aluksi Kustannus Mäkelän kustantamana, sittemmin itse perustetussa di Porri kustantamossa..Vauhti vuodesta 1992 alkaen on ollut melkoinen, varsinkin kun samaan aikaan on viime vuosia lukuunottamatta hoidettu vaativa leipätyö, lapset, talojen kunnostuksia, muuttoja, maalaamista ja kuvataidenäyttelyjä ym.

Rehellisen oloisesti Heleena Lönnroth kirjoittaa myös henkilökohtaisista menetyksistään ja tappioistaan, rahavaikeuksista ja niita seuranneesta häpeästä, mutta myös iloista ja onnettaren potkuista. Hän ei valita eikä nyyhkytä, vaan katsoo eteenpäin. Voisi sanoa että muuttajan geenin lisäksi hänellä on myös selviytyjän geeni, joka estää jäämästä paikoilleen, "tuleen makaamaan".

Tahtomattani peilaan omia elämänvaiheitani suunnilleen samanikäisen kirjoittajan vaiheisiin. Ehkä yhteenveto tässä iässä olisi monelle paikallaan, vaikkei kirjailijan statusta olisi hankkinutakaan. Lönnroth summaa kirjan etuliepeessä tähän tapaan.

Mikä oli pahinta?
Pahinta olivat Tenon lepopaikan pitkän velkojenmaksun aiheuttama köyhyys ja häpeä
.
Mikä oli parasta?
Lapset.
Heidän synnyttyään minun ei koskaan tarvinnut miettiä "elämän tarkoitusta". 

Mikä oli bonusta?
Maalaaminen. Vielä yksi kyinen pelto, joka on kynnettävänä.

Kirjan nimi on tullut lapsuudessa pelatusta Emil Noreliuksen kuvittamasta ja riimittelemästä noppapelistä, Matka halki satumaan, Resan genom sagoland, 1942. Sattuva oivallus ja osuva nimi, mielestäni. Kuulemme/luemme Lönnrothista vielä.