Willows, Elin: Sisämaa

Elin Willows
Sisämaa
Inlandet
Teos&Förlaget 2018
Suom. Raija Rintamäki
191 sivua

Tämä kirja odotti minua pitkään lukemattomana. En sitä malttanut lukematta, sillä kustantaja oli repäissyt takakanteen houkuttavan koukuttavan lauseen:
Voiko aloittaa alusta missä tahansa, luoda itselleen uuden elämän jossakin muualla?

Sitä kirjan kertoja yrittää syrjäisessä, sisäänlämpiävässä kylässä hyvin pohjoisessa Ruotsissa. Kylästä hänen ikäisensä nuoret haluavat lähteä pois, osa suunnittelee lähtevänsä ja osa todella lähtee: opiskelemaan, Lontooseen, suurempaan maailmaan. Kirjan minä muuttaa tähän kylään rakastettunsa vuoksi, mutta rakkaus loppuu ennenkuin kylä on tullut edes tutuksi. Siitä huolimatta tyttö, kertoja jää tuohon kylään pariksi vuodeksi, kehittää itselleen turvalliset rutiinit ja hankkii työn kaupassa.

Kaupassa mikään ei tule ikinä valmiiksi. Heti kun olen täyttänyt hyllyt kertaalleen, voin aloittaa uudestaan, heti kun kaikki pakasteet on täytetty, meijerituotteiden hyllyssä on aukkoja paikattavaksi. Välillä on turhauttavaa, ettei mikään tule ikinä valmiiksi, mutta useimmiten se tuntuu turvalliselta. Että aina on jotain tekemistä. Että aina on jotain, mitä voin tehdä.
Kaupassa ei ole aikaa vain kuljeksia, ei aikaa istuskella. Aina on jokin päämäärä. s.133

Kylään jääneiden nuorten ajanviettoon kuuluvat viikonloput hotellilla, joka sijaitsee kyllä korkeammalla tunturin rinteessä. Kertojan työkaveri toipuu usein viikonloppujen juomisista alkuviikkoon asti ja kertoja hoitaa silloin kassavuoroja. Elämä on hyvin tasaista ja tapauksetonta. Arjen iloja ovat tallennetut videojännärit ja irtokarkit.

tämä ei ole minun tapaistani, mutta toisaalta en tiedä, mikä on minun tapaistani.Mitä muuta minä olen kuin rutiinini. s.148

Ja sanon että tulen mielelläni hänen kyydissään taajamaan. Vaikka hänellä on oluttuoppi kädessä ja vaikka hänen henkensä haisee viinalta, kun hän nojautuu vähän liian lähelle tarjotessaan kyytiä. s. 148

Päivästä toiseen toistuva rutiini särkyy tai oikeastaan sulaa hitaasti sattumusten kautta antamaan tilaa jollekin, josta tulee elämään jatkoa.

Heti kun jäät lähtevät ja kesä ottaa vallan, useimmat unohtavat jään samantien. Veneet lasketaan vesille, uimahousut puetaan päälle. Minulle jää tuntuu läheiseltä, vaikka talvi on kaukana. Se muistuttaa itsestään paitsi taustalla olevien lumihuippujen myös veden lämpötilan kautta. Vesi ei voi lämmetä kovin paljon järvessä, joka on paksussa jäässä niin monta kuukautta vuodesta. Ei näin syvässä järvessä. En ikinä ota uimapukua silloin harvoin kun lähden Stinan kanssa uimaan.Mutta kerran minä uin, Timin kanssa sillä kertaa kun annan hänen viedä minut kotiin Hotellista. En tiedä mistä me sen keksimme, mutta alamme puhua uimisesta, kello on yksi yöllä, mutta voisi olla yhtä hyvin yksi päivällä, ja hän vie minut suosikkiuimapaikalleen, emme ole sanoneet että uisimme, mutta noustuaan autosta hän riisuu kaiken paitsi alkkarit ja minä ehdin unohtaa taustan, lumen peittämät vuoret, en ajattele jäätä enkä syvyyttä, ja kohta olen jo pulahtanut veteen, ja ehkä alkoholillakin on osuutta asiaan, mutta vesi ei tunnu kylmältä. s.173

Kirjoittaja on kasvanut Ruotsissa, mutta asunut  Suomessa, Turussa ja Vaasassa vuodesta 2009. Kyseessä on 1982 syntyneen kulttuuritoimittajan esikoisromaani, joka ilmestyi samanaikaisesti Suomessa ja Ruotsissa. Eikä mikään mitätön kirja ollenkaan, vaan karun kaunis, kiireetön ja tarkka kasvukertomus. Olen tyytyväinen, että otin sen seurakseni junamatkalle.