Tammi 2019
Keltainen kirjasto 500
Ranskankielinen alkuteos: En finir avec Eddy Bellegueule 2014
Suom. Lotta Toivanen
184 s.
Ajattelin pääseväni sisälle ranskalaiseen kirjallisuuteen tämän kirjan poikkeavan aiheen takia. Ranskassa kirja on herättänyt keskustelua siitä, voiko maassa todella olla niin köyhiä perheitä kuin kirjan kuvaama. Köyhyyden lisäksi kirjan teemoja ovat homous ja koulukiusaaminen. Kaikki teemat kietoutuvat toisiinsa ja yksi johtuu toisesta. Teos vaikuttaaa hyvin omakohtaiselta, mutta kohtausten raadollisuudeta huolimatta jäin oudon kylmäksi. Luin vastikään suomalaisen esikoisen, Antti Röngän Jalat ilmassa - kirjan, joka keskittyi kiusaamiseen ja kertoi siitä mielestäni koskettavammin kuin tämä kirja. Vai johtuiko se minulle tutummasta kulttuurista?
Ymmärsin että äidin läpi virtasi monenlaista puhetta, että erilaiset näkemykset ilmenivät hänen kauttaan, että häntä toisaalta riivasi raastava häpeä koulutuksen puutteesta ja toisaalta hän kuitenkin tunsi ylpeyttä siitä, kuten hän sanoi, että oli selvinnyt ja tehnyt komeita lapsia, ja että nuo näkemykset olivat olemassa vain suhteessa toisiinsa. s. 60
Koska tyttömäinen käytös on yksi kiusaamisen syy ja erityisesti pojan isä halveksii ja vihaa moista, yrittää päähenkilö päästä eroon kaikista naismaisita piirteistään. Hän jopa rakentaa seurustelusuhteita vastakkaisen sukupuolen kanssa, vaikka tytön suuteleminen ällöttääkin. Suhteet eivät kuitenkaan kestä kauan ja loppu on usein karu.
Minä löin häntä. Tartuin tukasta ja hakkasin hänen päätään koulubussin kylkeen, hakkasin häntä rajusti niin kuin se pitkä punapää ja huonoryhtinen hakkasivat minua kirjaston käytävässä.Monet näkivät meidät Ja nauroivat ja kannustivat minua. Hyvä hyvä hakkaa se, vedä turpaan. Amelie itki ja rukoili minua lopettamaan. Hän kiljui, ulisi, aneli. Hän oli antanut ymmärtää kuuluvansa maailmaan, joka oli hienompi kuin minun maailmani. s.86
(Yläkoulun viimeisellä) Luokallani oli poika, joka oli minuakin tyttömäisempi ja jota sanottiin Pöljäksi. Vihasin häntä, koska hän ei jakanut tuskaani, ei edes koettanut jakaa sitä, ei yrittänytkään lähestyä minua. Vihaan sekoittui kuitenkin tuttuuden tunne, tunne siitä että lähelläni oli viimein joku kaltaiseni.....
Eräänä päivänä, kun hän metelöi koulunkäytävässä, jossa oli melkoinen tungos, minä huusin hänelle Turpa kiinni vitun homo. Kaikki oppilaat nauroivat. He katsoivat häntä ja he katsoivat minua. Olin siinä käytävällä tuon pilkkahuudon ajaksi sälyttämään häpeäni hänen niskaansa. s.163
Kirjailijan tyyli pyrkii kai jonkinlaiseen taiteellisuuteen. Se on katkelmallista, vaikka tapahtumat etenevätkin kronologisesti. Suomennoksessa oli jopa joitakin selkeitä virheitä pitkähköjen lauseiden sanojen taivutuksessa. Olin jotensakin pettynyt siihen.
Kunnioitan kyllä kirjailijaa, joka ponnistaa vaikeista oloista korkealle ja kertoo omista vaikeista kokemuksistaan maailmalle. Jo kirjan tekeminen on kunnioitettavaa. Arvostelijat ylistivät taas tätä kirjaa. Lukijat ovat nostaneet sen myyntilistojen kärkeen. Minä luultavasti unohdan kirjan pian.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti