Stefan Moster
Suurlähettilään vaimo
Siltala 2016
Saksankielinen alkuteos Die Frau des Botschafters, 2013
Suom. Jukka-Pekka Pajunen
272 sivua
Tapahtumakulku lähtee liikkeelle oudosta sattumuksesta. Suomeen vasta muuttanut saksalaisen diplomaatin rouva tutustuu uuden asuinpaikkansa ympäristöön.Asunto on meren rannassa ja parina päiväna ohi veneilevä kalastaja heittää kalan laiturille. Oda-rouva ymmärtää tämän lahjaksi ja tutustuu vähitellen eläkeikäiseen Klausiin joka:
"Minä olen eläkkeellä. Eikä minulla aikaisemmin ollut ammattia, vain pelkkä työ." s.132
Odan diplomaattipuoliso Robert pitää omaa työtään ja asemaansa tärkeänä, vaikkei olekaan päässyt siihen maahan, johon kunnianhimoisimmat haaveet kohdistuivat. Hän ei jaksa paneutua vaimonsa asioihin tai murheisiin tai ei ehkä haluakaan. Oda oli ollut ennen avioitumistaan TV-toimittaja, joka oli vetänyt haastatteluohjelmaa. Ohjelmaan valikoituivat vieraat arvioidun kiinnostavuuden perusteella.
Punainen vieras (A-julkkis), B-julkkis= sininen vieras, vihreä vieras=nimetön henkilö, jolla on koskettava kohtalo
Saksaan on jäänyt pariskunnan yhteinen lapsi, vaikeasti vammainen Felix, joka kulkee etenkin Odan ajatuksissa mukana päivittäin, vaikka elääkin hyvässä hoitolaitoksessa asiantuntevassa hoidossa. Äitiys on Odalle kipeä asia.
Toki hän tietysti myös kadehti muita naisia, sillä kateus hiipi joka kerta esiin, kun puhe kääntyi lapsiin, niin paljon kuin hän sitä häpesikin. Jälkeenpäin hänet valtasi syvä suru, koska hän syytti itseään siitä, että kadehtiessaan muiden menestykkäästi kehittyviä jälkeläisiä hän piti omaa poikaansa vähempiarvoisena. s.54
Odan oli selvittävä ilman ylpeyttä, ja Robertin hieman pienemmällä annoksella. Sinällään elämä ilman ylpeyttäkin oli täysiarvoista, mutta kyllä ylpeys olisi vahvistanut selkärankaa, ja sen Oda tiesi. s.54
Vaikka Oda ikävöi poikaansa, hän syyttää itseään ajatuksista, joita ei hyväksy itsekään. Hän ei keksi mitään, mitä voisi tehdä poikansa hyväksi. Hän kuvittelee rakastavansa lastaan liian vähän.
(Oda) ..huomasi kysyvänsä itseltään, olisiko parempi, mikäli myös Felix olisi vääjäämättä kulkemassa kohti elämänsä loppua. Silloin hän voisi surra. Silloin hän voisi sanoa: lapseni on kuollut, ja hän saisi kaikkialta osakseen jakamatonta lohtua. s.126
Näistä syyllisyyden tuntemuksista ja ensi kosketuksesta uuden asemamaan ihmeelliseen luontoon, meren jäätyneeseen pintaan Oda kehiteelee idean , jonka ajattelee tuovan iloa ja kenties jopa hetken parempaa elämää Felixille. Suunnitelma on hankala toteuttaa ja vaatii kumppanin. Klaus lupautuu mukaan retkelle, joka ei kaikilta osin ole lain kirjainten mukainen. Kaikenlisäksi suunnitelmassa on vaaroja, joista on selvittävä omin avuin. Suunnitelmaa toteutettaessa, matkan aikana, Odan ja Klausin ystävyys syvenee.
"En halunnut viime kerralla tulla teitä liian liki, olin vain utelias."
"Minun kanssani on parempi olla unelias . Ei minulla ole mitään uutta kerrottavaa." s.131
"Ei, kun minä en usein tiedä, että tiedänkö minä jotain. En minä edes tiedä, onko Jumala olemassa, ja yhtä vähän minä tiedän, haluanko edes tietää, onko vai ei." s.224 (Odan kysymykseen, miksi K. haluaa auttaa)
Sivuhenkilöiksi tarinassa jäävät Felixin hoitaja. Kerstin, joka on hyvin ammattitaitoinen, muttei tee Odan mielestä työtäänkoko sydämellään. Toinen sivuhenkilö on saksalaisen lähetystön kirjastonhoitaja, joka välillä tarkkailee Odan toimia ulkupuolisen silmin, mutta ymmärtäväisesti.
Tarina on sujuvasti kerrottu ja sisältää suuria tunteita, pettymyksiä ja kiintymystä, ilon häivähdyksiä ja pelkoa. Kyllä tätä mielenkiinnolla luki ja antoi tarinan kuljettaa loppuun asti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti