torstai 4. kesäkuuta 2020

Mooses Mentula: Toiset meistä

Mooses Mentula
toiset meistä
WSOY 2020
247 sivua

Koko Tinon aikuinen elämä oli ollut kuin haiden seassa uimista. Joka kerta, kun hän edes vähän elätteli toivetta tilanteen paranemisesta, paniikki potkaisi takaisin petojen armoille. Enää pitkään aikaan hän ei ollut uskaltautunut astumaan edes laiturille. s.36

Tinon vanhemmat olivat asettaneet poikaan suuret toiveet ja Tino oli kuvitellut täyttävänsä toiveet helposti, kunnes lääketieteelliseen tiedekuntaan pyrkiessään Tinoon iski paniikki eikä hän pystynyt tekemään ainuttakaan tehtävää. Sama toistui vielä äärimmäisen huolellisen valmistautumisen jälkeen seuraavana vuonna. Eikä Tino ole tuon jälkeen voinut kenellekään väittää pitävänsä välivuotta, sillä aika kuluu enimmäkseen ihmisiä vältellen vatupassissa sohvalla. Kaupassakäyntikin vaatii rohkeutta, jonka saa vain oluttölkistä. Kunnes ihmispakoilu johtaa Tinon antikvariaattiin, jossa epämääräinen kauppias pakottaa lunastamaan kirjakassin. Tuon kassin sisältö avaa Tinolle uuden maailman.

Kauppias paljastuu Charles Bukowskiksi, joka ryhtyy mentoroimaan Tinoa ja vähentämään tämän pelkoja elämää ja rakkautta kohtaan. Tino luo itse tarinaansa kirjailijoiden kirjoissaan antamien viitteiden perusteella. Mukaan fantasiaan pääsee  kadulla pakoiltu Mirjami tyttärineen ja kun Bukowski saa ohjausapua  Jack Kerouacilta, alkaa matka, joka vie kauas pois kotisohvalta akvaarion ääreltä. Nämä kaksi kaveria eivät selviä Tinon ohjauksesta , mutta kassissa riittää kirjoja ja apua tulee niin George Orwellilta kuin Jane Austenilta ja Edgar Allan Poelta.

Eli tämä on se porukka, jonka on toimittava, Jane sanoi ja jatkoi: -Charlesin ja Georgen lapsellisen uhon aikana ennätin pohtia tarinaa sen verran, että ymmärsin jotain. Tinon pitää antaa itselleen lupa sairastaa ja tajuta, ettei hänen elämänsä tarvitse edustaa kenellekään muulle mitään, Jane sanoi. s.213

 Pidin kirjasta kovasti. Hienosti lähti niin mielikuvitus kuin kirjallinen maailma näyttämään Tinolle tietä parempaan tulevaisuuteen, mikä viehätti erityisesti. Tämän lisäksi tarina on kerrottu sujuvasti ja se tekee siitä uskottavan - hmm, no, ainakin lähtökohdiltaan. Ehdottomasti lukemisen arvoinen kotimainen uutuus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti