Vahvan lukuelämyksen jälkeen on joskus vaikea purkaa omia tuntojaan sanoiksi. Maria Mustrannan toinen kirja, Äidin tehtävä oli minulle vahva kokemus. Se oli hyvin kirjoitettu (ja se on ensimmäinen edellytys kirjalle). Tärkeintä ehkä kuitenkin oli, että se käsitteli aihetta, joka ei ole kaunokirjallisuuden valtavirtaa. Eikä aihetta käsitelty purkauksenomaisesti kuin jotain tunnustaen, vaan kerronnassa oli juoni ja jännite, monta sivupolkua pääasian rinnalla. Kirjailija piti kuitenkin tiukasti kiinni pääjuonesta ja vei sen upeasti loppuun.
Lauran 9-vuotias poika Pyry ei ole helppo lapsi. Hän saattaa kiihtyä hetkessä sellaiseen raivoon, että hyökkää kavereidensa kimppuun ja lyö heitä. Koulusta tulee tämän tästä valituksia. Psykologit kyselevät kavereista, mutta eihän Pyryllä ole sellaisia. Laura on yksinhuoltaja, joka on muuttanut poikansa kanssa Helsinkiin opintoja varten. Pyry on syntynyt vankilassa, mutta tämä jää selkeästi taustalle. Lauran tekemään rikokseenkaan kirjassa ei keskitytä, sillä se on ilmiselvästi taustaa. Tämä tausta kuitenkin vaikuttaa koko myöhempään elämään vaiettavana, leimaavana.
Ehkä olin niin monta muutosta vanhempi, kasvattanut itseeni päällekkäisiä kerroksia, liian huolissani ja salaisuuksien rampauttama. s. 48
Pääasia on Pyryn kasvatus ja Lauran yritys tehdä siinä parhaansa. Tilanne helpottuu kun Pyry löytää kaverin. Rafael on varakkaasta perheestä. Isä, Pekka, on poliiktikko ja äiti Mirella on lapsesta asti saanut paljon rahaa käyttöönsä. Mistään ei tarvitse tinkiä nytkään. Siitä huolimatta Rafaelilla ei ole muita ystäviä kuin Pyry. Vähitellen Laura tutustuu Rafaelin vanhempiinkin.
Mirelalla on täysin oma käsityksensä siitä, miten hänen jatkuvasti ongelmiin joutuvaa poikaansa pitäisi kohdella eikä hän epäröi tuoda niitä julki keskustelussa opettajien kanssa. Hän on jopa jakanut opettajielle ohjeita, miten pitäsi toimia.
"Joustaminen on taito, joka lapsen pitää oppia. Rafael teki kerrankin oikein: ei raivostunut, eikä jumiutunut omaan näkemykseensä, vaan ehdotti kompromissia. Häntä olisi pitänyt kehua, eikä mitätöidä ehdotuksia täysin." s.65
Laura puolestaan on nieleskellyt närkästystään poikansa saamista rangaistuksita ja koulun jatkuvista yhteydenotoista kotiin, vaikka Pyryssä ei aina tunnu olevan syytä. Eivät opettajatkaan, kasvatusalan ammattilaiset voi aina olla oikeassa tai hallita erilaisia tilanteita tai erilaisia lapsia.
Yritin saada Pyryn ymmärtämään, etteivät opettajat yleensä olleet kovin kiinnostuneita siitä, kenestä ongelmat alkoivat, vaan siitä, kenen kädessä ase viimeisenä savusi. Itkevä osapuoli tulkittiin aina suuremmaksi uhriksi ja syylliseksi se, joka oli lyönyt kovemmin. s. 181
Mustranta kertoo myös siitä, kuinka lapsista tulee osa kasvattajaa. Vapaahetket lasten ollessa pieniä ovat arvokkaita, mutta lapset ovat silloinkin läsnä ja olemassa..
Sinä kesänä tajusin olleeni väärässä erotellessani asioita pyryllisiin tai pyryttömiin. Ei ollut enää mitään omaa ydinminää, ei puhtaita yksityisyyden hetkiä. Lapsi oli sekoittunut minuun, valintani suodattuivat hänen lävitseen. s.76
Kustantaja kuvaa teosta psykologiseksi trilleriksi. Jos olisin tuon mainoksen takakannesta lukenut ennen kirjaan tarttumista, en ehkä olisi kirjaa avannut. Jännitettä kirjassa kyllä riittää. Turhaa jaarittelua ei ole, ja kerronta etenee vauhdilla. Kirjan kieli on selkeää ja ihmiskuvaus joskus kerrassaan loistavaa. Muutamalla sananvedolla kirjailija kertoo paljon myös sivuhenkilöistä. Kuten rehtorista:
Naapurimummomaisen pehmeyden alla oli kakofonisten käytäväkilometrien valama teräsbetoni. Pidin hänestäkin. Rehtorissa oli samanlaista horjumattomuutta kuin mummissa. Maailmanlopun jälkeen heidän kaltaisensa naiset nousivat ensimmäisinä mudasta ja tuhkasta, kaivoivat harjan ja rikkalapion esiin ja laittoivat perunoita kiehumaan. s.183
Mustrannan esikoiskirjasta, vuonna 2017 ilmestyneestä Sokeita hetkiä Arla Kanerva kirjoitti Helsingin Sanomien arvostelussa: "Tyyli vie nerokkaasti kirjallisuuden tärkeimmän ja vanhimman tehtävän ääreen: se pakottaa ajattelemaan." Mielestäni tästä kirjasta voi sanoa samaa. Mustranta ei toista mitään vanhaa. Hän luo uutta ja antaa lukijallekin tönäisyn uusiin oivalluksiin.
Mirella siemaisi amarettoa, piteli juomaa jonkin aikaa suussaan huulet tiukkoina ja nielaisi.
"Elämää helpottaa, jos on joku, jota syyttää kärsimyksistään. Jos kivun syy on lapsi, vanhemmilla on harvoin muuta kuin itsensä", hän sanoi sitten. s.258
Maria Mustranta: Äidin tehtävä. -WSOY, 2022. Kansi Sanna-Reeta Meilahti. 285 sivua
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti