Kun on elämän aloittanut, on parasta elää se kunnolla loppuun asti. Minä olen saanut elämää enemmän kuin tarvitsen. s.8
Muisti on elävä olento ihmisen päässä. Se syö ja nielee mitä tahtoo, ei huomaa tai hävittää asioita miten sattuu. Sitä ei voi ymmärtää niin kuin ei eläintäkään, vaikka luulee ymmärtävänsä. s.18
Tämä kirja kolahti. En ollut kiinnittänyt siihen huomiota silloin, kun se ilmestyi. Nyt se putkahti esiin, kun kuuntelin kirjallisuusohjelmia kotitöitä tehdessäni Areenasta. Kirjastossa huomasin useampia teoksia Pertti Lassilata, kirjallisuuden professorilta ja kriitikolta, joka on ilmeisesti eläkepäivinään ryhtynyt itse kirjailijaksi. Tämä on kertomakirjallisuuden esikoinen.
Päähenkilölle, vanhalle naiselle, ei kirjailija anna nimeä, vaikka hänen näkökulmastaan kerronta etenee. Hänen parhaan ystävänsä nimi on Ritva ja kuolleen aviopuolison nimi on Jarno.
Kaikella on hintansa, aikuinen ihminen tietää sen muutenkin. Surin, olin katkera, minä jäin, kun hän lähti minut yksin yksinäisyyteeni, ja vasta silloin huomasin, että sillä tavallisella elämällä, joka kului nopeasti ja helposti, oli oma hintansa. Se jäi minun maksettavakseni. s.12
Kertoja tarkastelee elämäänsä, joka on suurelta osin takana päin. Elämä vaikuttaa jääneen elämättä suuria muutoksia vältellessä. Nainen on tehnyt mieheltään salaa abortinkin pitääkseen kaiken ennallaan.
Nuorempana usein vaivasi, kun ei tapahtunut mitään, kun kaikki jatkui päivästä päivään, kuukaudesta toiseen samanlaisena, ja kaikki toistui ilman yllätyksiä. Huomaamatta kävi niin, että aloin pitää juuri siitä, ja ajattelin, että jokainen päivä, joka oli kulunut ilman yllätyksiä, oli ollut hyvä päivä. s.35
Kertojalla on kokemuksia miehistä ennen avioliittoa muitakin. Se on ollut tutustumista seksiin ja omiin tuntemuksiin erilaisten miesten kanssa. Aviopuoliso on ollut kiltti mies, mutta hiljainen ja väritön.
Jarno sanoi, että hän sisäasiainministeriössä työkseen joka ikinen päivä hoitaa maan sisäasioita, se hänelle riittää. Ei hänellä ole mitään omia sisäasioita, joista kannattaisi puhua. s.68
Ritva-ystävän kanssa hän on matkustanut nuorena ja ystävyys on muokkaantunut perheiden ystävyydeksi myöhemmin. Kertoja tuntuu välillä kadehtivan Ritvaa, joka hammaslääkärin työnsä ohella on hoitanut kaksi lasta ja edennyt elämässään suunnitelmiensa mukaan. Välillä tulee mieleen nykyisin käytetty termi alisuorittamisesta.
Minä tosiaan ajattelin, että aika on sellaista ainetta, ja minä sitä käyttelen haluni ja taitoni mukaan, ja hyvä tulee, tarpeeksi hyvä. Ei kannata liikaa yrittää, yli voimiensa ja kykyjensä, parasta on sopeutua siihen mitä on ja mihin pystyy. s.135
Pitkästä ystävyydestä huolimatta hän ei kerro kaikkea Ritvallekaan. Simpukka esiintyy romaanissa sekä
vertauskuvana että korvakoruina, jotka kertoja saa. Hän pitää niitä jatkuvasti kunnes toinen niistä hukkuu - ja sitten toinenkin katoaa korulaatikon uumeniin.
Ihmisellä voi olla kaksi elämää päällekkäin. Toinen on se elämä, jota pitää elää ihmisten joukossa, toinen on se elämä, jota elää sisällä itsessään. Se elämä, joka on päälläpäin, on kuori. Kumpi sitten on tärkeämpi, kuori, jota ilman simpukka ei voi elää, vai simpukka, joka sen kuoren tekee, kuka sen osaa sanoa, siihen tarvittaisiin viisas ihminen. s. 71
Miksi tämä kirja kolahti? Löysin siitä paljon itsestäni, valitettavan paljon. Kertojaa ei tehdä miellyttäväksi henkilöksi, vaan hänet tehdään näkymättömäksi. Hänen elämänsä vaikuttaa elämättömältä. Triviaali yksityiskohta löytyy vielä pienen teoksen loppupuolelta, jossa kirjailija, (kirjallisuusprofessori) päähenkilön ajatuksina kuvaa kokemuksia lukemisesta. Kertoja on hankkinut eläkepäiviensä sisällöksi kirjoja, joihin pakenee päiviensä tyhjyyttä, vaikka samalla tajuaakin, etteivät kirjailijat voi elää elämää toisen ihmisen puolesta.
Kirja on ihmeellinen kapine. Joskus, kun alkaa lukea, unohtaa koko lukemisen ja joutuu muiden ihmisten elämään. Ne ovat vieraita ihmisiä, joita ei tahtoisi tutuikseen, mutta tarina täytyy katsoa loppuun, jotta sen voi unohtaa. On niitäkin kirjoja, jotka jäävät pöydälle, ja niitä harvoja, jotka jäävät mieleen niin kuin muisto hyvästä mielestä, kun on jossakin asiassa onnistunut. s.141
Kirjailijat kirjoittavat mutta ihmisten asioista he ymmärtävät yhtä vähän tai paljon kuin kuka tahansa ihminen, joka on aikansa elänyt. On vanhasta ja tutustakin asiasta hauska lukea, jos siitä kirjoitetaan niin, että lukea jaksaa, mutta se on harvinaista, ja sitä harvinaisempaa se on sille, joka on tullut vanhaksi. Kaikkea on ollut ennenkin, uutta ei ole, ja jos yrittää panna asian näyttämään uudelta, ei se silti tule uudeksi. s.143
Pertti Lassila: Ihmisten asiat. Teos, 2013. Kannessa yksityiskohta Albert Dürerin maalauksesta Brustbild einer jungen Venezianerin,1505. 167 sivua
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti