Tuomainen Antti: Mies joka kuoli

 

Muistan toisen ajatuksen, se on joltakin filosofilta. Ajatus kulkee jotenkin niin, että on yhtä järkevää surra omaa tulevaa kuolemaansa ja koulleena olemista kuin on surra aikaa ennen syntymäänsä. Teoria ei tietenkään ole aivan aukotaon. Yksi heikkous on siinä, että ennen syntymääni minulla ei voinut olla kokemusta elämän elämisestä, kun taas seuraavan ikuisuuden koittaessa minulla sellainen on, ja se tekee tästä kokemuksesta luopumisen niin vaikeaksi. Vertailukohtaa elämälle on kiusallisen hankala löytää.

Tämän kirjan 37-vuotias minä-kertoja, Jaakko Kaunismaa saa alussa tietää, että hänellä ei ole elinaikaa jäljellä paljonkaan. 

-Päiviä, korkeintaan viikkoja, ilmoittaa lääkäri.

Miehen elimistö on tuhoutunut vähitelen, myrkyttymisen seurauksena. Lääkäri epäilee myrkyn tulleen elimistöön kenties sienten kautta, sillä laman jälkeen Jaakko ja hänen vaimonsa Taina ovat muuttaneet pääkaungista Haminaan, jonne he ovat perustaneen matsutake-sienten ympärille vientiyrityksen. Männyntuoksuvalmuskahan on Japanissa suurta herkkua ja Jaakko tietää, ettei se ole myrkyllinen.

Jaakko rientää ensimmäiseksi ilmoittamaan uutisen vaimolleen, mutta tapaakin tämän kotinsa puutarhakeinusta rakastelemassa firman autonkuljettajaan Petrin kanssa. Tämän järkytyksen jälkeen Jaakko vähitellen tajuaa tulleensa myrkytetyksi ja alkaa murhan selvittely.

Pieneen kaupunkiin on perustettu kesän alussa toinenkin sienialan yritys, jonka perustajien taustat ovat hiukan kyseenalaiset. Yksi on väkivaltarikollinen ja toinen käyttänyt huumeita. Jaakolla on oman murhaajansa selvittelyn lisäksi pohdittavanaan yrityksensä menestymismahdollisuudet kilpailijan toiminnan rinnalla.

Vaikka tartuin kirjaan lukupiirin siivittämänä, täytyy myöntää, että tartuin siihen useammin kuin töiltäni olisin ennättänyt. Tuomainen osaa kirjoittaa hyvin, mukaansatempaavasti ja kuvailevasti. Maut ja hajut tulevat lähelle, samoin kesähelle, joka pakottaa jatkuvaan jäätelönsyöntiin ja colan nautintaan. Kieltä ovat kehuneen muutkin aina Sofi Oksasesta lähtien. Hän puhuu etukannessa kielen runollisuudesta. Se on mielestäni  lyhytlauseista ja selkeää, vaikken suorastaan runolliseksi sitä mieltänytkään. Tuomaisen kirjoja on käännetty paljon ja tästä kirjasta tehdään televisiosarjaa. Mustaa huumoriakin niistä pitäisi löytyä, vaikken minä osannut paljon naureskella. Ehkä vatsaansa sisään kauniiden naisten lähellä vetävä mies ja oudot kuolemat omaan miekkaan tai saunan kiukaaseen olivat kohtia, joissa olisi pitänyt vetää suutaan hymyyn.  Jossain yhteydessä Tuomaisen mainitaan käsittelevän myös yhteiskunnallisia teemoja, mutta siitä en tässä kirjassa nähnyt jälkeä kuin startup-yrittämisen verran.

Dekkareita lukemalla keskittää ajatukset ratkomaan ongelmaa, mikä kaiketi tekee aivoille hyvää. Ehkä minunkin pitäisi ryhtyä lukemaan enemmän dekkareita

Antti Tuomainen: Mies joka kuoli. - Like 2016. - 301 sivua