Petra Rautiaisen kaikki ilmestyneet kirjat olen lukenut. Hänen valitsemansa aiheet tuntuvat kiinnostavilta ja kerrontatapa on omintakeinen ja selkeä, vaikka hyppelehtii eri ajoissa ja paikoissa - kertojakin usein vaihtuu. Tässä kirjassa on kaksi kertojaa: Ulpu Leidenius,erityisesti naisille perustetun sotasairaalan johtaja 1918 ja nimetön Etsivän keskuspoliisin etsivä vuonna 1934.
Olen perustavanlaatuisella tavalla erilainen kuin muut. Jotkut puhuvat varjosta. Hullujenhuoneen lääkärit traumoista. Minun varjoni on kaikkien nähtävillä., eikä kukaan katso minua kahdesti, paitsi pienet lapset. He tuijottavat.
Etsivän tehtävä on tutkia ja selvittää mahdollisia vakoojia ja kansalaissodan loppuvaiheessa ihmisten yhteyksiä yhteyksiä punaisiin ja Neuvostovenäjälle. Ulpu Leideniuksen pyrkimyksenä on auttaa kaikkia apua tarvitsevia, vaikka hänellä tiedetään olevan yhteyksiä kansallissosialisteihin. Yllättäen näyttää myös siltä, että hänen sympatiansa kohdistuvat erityisesti punapäällikkön kumppaniin, synnyttävään naiseen ja susinarttuun, jonka Leidenius ottaa kätilöoppiin. Etsivä ei voi olla varma mistään näkemästään tai todeksi kuvittelemastaan. Niin ei toki voi tehdä Ulpu Leideniuskaan eivätkä hänen auttamansa naisetkaan, mutta ainakin Ulpu Leidenius tuntee molempien osapuolien menettelytavat.
Hallitsen ja ennakoin kaiken, joka tilanteessa, aina.Mutta se ei riitä. Aina ei riitä. Se ei riitä, sillä kaaos on aina läsnä.. Epäjärjestys on aina olemassa. Mitään ei ole tehtävissä. Ainoa keino on pyrkiä toimimaan uhkaa nopeammin ja määrä tietoisemmin.
Rautiainen on perehtynyt aiheeseensa hyvin tälläkin kertaa ja luonut syrjäisessä saaressa toimivaan sairaalaan kliinisesti aidon tunnelman. Samalla tavalla hän pystyy kuvaamaan hoitotoimenpiteitä ja synnytyksen komplikaatioita. Hän pystyy myös luomaan jännitteitä, joten lukijan on melkein pakko lähteä mukaan. Kaiken tämän lisäksi hänellä on ilmiselvästi sanottavaa tälle ajalle ja lukijalle. Sitä hän ei tyrkytä, vaan piilottaa kirjan riveille. Sieltä lukija sen löytää tai ohittaa. Tämä Etsivän oivallus kertoo mielestäni jotain, jota tänä päivänä olisi syyttä ottaa huomioon.
Hän selitti, että minut oli helppo värvätä, koska olin syntynyt köyhissä oloissa ja koin isänmaallista sympatiaa. Nykyään tiedän, että sellaiset on helppo värvätä myös ääriliikkeisiin. Olen nähnyt sen työssäni. Viha ja kokemus siitä, että on jäänyt jostakin paitsi., saa ihmiset aloittamaan sotia.
Mielestäni Rautiaisen kirjat ovat paljon suuremman huomion arvoisia kuin miten niitä on julkisuudessa esiin nostettu. Toki esikoinen Tuhkaan piirretty maa oli Helsingin Sanomien esikoiskirjaehdokkaana ja voitti Savonia-palkinnon. Käännöksiäkin kirjoista on tehty. Hänet on huomattu hyväksi ja lukijoitakin riitttää, mutta enemmän hän mielestäni ylistystä ansaitsisi. Olen vakuuttunut tämän kirjailijan laadusta.
Petra Rautiainen: Puuntappajat. - Otava, 2025. -217 sivua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti