Toivottavasti tämän nyt jo kuolleen kirjailijan teokseen tarttuvat kuitenkin muutkin - niin hulvatonat menoa se tarjoaa. Minut siihen houkuttivat suosikkikirjailijani Olga Tokarczukin kommentit. Hän on kirjoittanut jälkisanat tähän suomennokseen.
Päähenkilö Marian Leatherby on kypsässä 92 vuoden iässä, mutta varsin pystyvä nainen. Kuulo on huonontunut, mutta onneksi samaa ikäluokkaa oleva ystävätär lahjoittaa hänelle kuulotorven, jota voi käyttää tai jättää käyttämättä halutessaan. Marian asuu poikansa luona, mutta tämän perhe haluaa vanhan ihmisen pois tieltään ja järjestää tälle paikan tohtori ja rouva Gambitin johtamaan vanhainkotiin. Pariskunnan johtamalla laitoksella on myös kasvatuksellisia tavoitteita, jotka perustuvat tohtorin analyysiin asukkaiden luonteesta.
...Avusta ei ole hyötyä ilman yhteistyötä ja ponnistelua itse yksilön toimesta. Teidän tapaustanne koskevissa raporteissa luetellaan seuraavat sisäisen epäpuhtauden elementit: Ahneus, Epärehellisyys, Itsekkyys, Laiskuus ja Turhamaisuus. Ensimmäisenä luettelossa on Ahneus, mikä tarkoittaa että se on teillä hallitseva pakkomielle.
Mariania puhuttelee muotokuva, joka on vanhainkodin seinällä. Sen esittämästä naisesta, pyhimykseksi julistetusta abbedissa Dona Rosalinda Alvarez della Cuevasta ja hänen tarinastaan tuleekin varsin keskeinen tekijä vanhainkodin tapahtumille, jotka saavat vallankumouksen piirteitä itsevaltiaasti johdetussa, rahanhimon takia ylläpidetyssä laitoksessa.
Meillä ei nimittäin ole pienintäkään aikomusta alistua teidän viheliäisten rutiinienne ikeeseen enää koskaan. Vaikka olemme saavuttaneet vapauden vasta näin myöhäisessä elämänvaiheessa, emme aio luopua siitä enää koskaan. Monet meistä ovat eläneet elämänsä määräilevien ja äkäisten aviomiesten kanssa. Ja kun lopulta olemme päässeet heistä eroon, meitä ovat alkaneet komennella pojat ja tyttäret, jotka eivät enää rakasta meitä, vaan pitävät meitä vain taakkana, pilkan ja halveksunnan kohteena.
Takakansi tietää tämän 1974 ilmestyneen kirjan hulvattomaksi surrealismin klassikkoteokseksi. Minä painottaisin hulvattomuutta enemmän kuin surrealismia, koska pelkään jälkimmäisen sekoittavan ajatuksiani ja halusin niiden pysyvän kasassa ainakin sen verran, että pystyn seuraamaan kirjan kerrontaa, vaikka kirjassa vihjataankin:
On paljon niin hämäriä kirjoja, että niitä ymmärtävät vain niiden kirjoittajat.
Tämän kirjan mukana pysyinkin hyvin ja nautin sen lukemisesta. Lähtökohta oli tärkeä: vanhojen ihmisten ihmisarvo ja kyky arvioida, mikä heille on parasta. Carrington on ollut myös vahvasti mukana naisaisialiikkeessä Meksikossa ja riemastuttavasti tässäkin kirjassa naiset ottavat asioita omiin käsiinsä. Olen vilpittömästi vakuuttunut kirjan ansioista. On uskallettava kulkea vastavirtaan, kuten Olga Tokarczuk jälkisanoissaan sanoo ja näinkin:
On hienoa saada seurata huikeaa tarinaa vanhasta naisesta, joka ei koskaan päässyt Lappiin, mutta sai Lapin tulemaan luokseen.
Leonora Carrington: Kuulotorvi. Kosmos, 2025. The Hearing Trumpet, 1974. - Suom. Kriistiina Drews. Kuvitus: Pablo Weisz-Carrington. Kannen suunnittelu: Viivi Prokofjev. -Jälkisanat Olga Tokarczuk, suom. Tapani Kärkkäinen. - 197 sivua
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti