Yhden kesäpäivän mittainen romaani Helsingistä ja muutamista ihmisistä siellä. Yksi saapuu sinne aamujunalla kirves repussaan, poissa tolaltaan. Vanha neiti on kuolemassa. Teologin omatutunto puhuttelee häntä monessa käänteessä ja perheen elättäminen toisaalle.
Hän oli koettanut heittäytyä pitkäkseen ruodittuaan haluttomasti savusilakan ja syötyään velvollisuuspuuronsa pienimmän itkiessä lohdutonta pikkulapsen itkua ja molempien vanhempien lasten kerjätessä pääsyä ulos. (Teologi Laurila)
Poikakoulua käyvä lukiolainen kamppailee myös uusien kansallismielisten aatteiden ja omatuntonsa ristipaineissa. Poikakoulun rehtori tarrautuu sääntöihin ja kuriin.
Hänen on säilytettävä arvovaltansa horjumattomana, muuten hän on kelvoton kasvattaja. Hänen on upotettava poikiinsa tahto totuuden ja velvollisuuden täyttämiseen vähin äänin. Hänen on kasvatettava heidän nuorekkaan pehmeisiin mieliinsä henkinen selkäranka.
Luokkatietoinen työläinen etsii rakkautta ja toimeentuloa. Pieni poika pääsee sairaalasta pitkään siellä oltuaan. Menestyvä liikemies ajattelee bisneksiään ja omia nautintojaan. Kirjailija tavoittelee luomisvirettä. Melkoista ihmiskirjoa Waltari pyörittää ensin erikseen näkökulmaa vaihdellen ja sitten kietoo vähitellen kohtaloita yhteen satunnaisiin ja suunniteltuihin tapaamisiin.
Tämä oli kirjakahvilakirja, johon tartuin kuin läksyyn, mutta aika mukavasti kerronta kannatteli. Vieroksuin täydellistä sirpaleisuutta, etsin ajalle tyypillisiä kirjallisia virtauksia, mutta viihdyin ja totesin taas Waltarin kyllä osaavan - niin juonenkehittelyn kuin vastakkaisten henkilöhahmojen luomisen. Olihan tässäkin kirjassa ihmisiä monesta eri ammatista ja yhteiskuntaluokasta, ikäkirjo lapsesta vanhukseen. Tiheä ladonta pikkuisen ahdisti - olisin halunnut edes lukujen ja näkökulmien väliin loppusivun tyhjäksi.
Waltarin alkukauden teoksena tämä herätti suuria toiveita ja varmasti kelpasi tulenkantajien esikuvaksi juna-avauksineen ja kaupunkikuvauksineen - ja -kuvineen. Ensimmäinen ilmestymisvuosi 1936 ja uudestaan se on ilmestynyt vuonna 2008 Waltarin 100-vuotisjuhlan kunniaksi. Taitavat nuo juhlakirjat koristaa lukemattomina monen kirjaston varastohyllyjä, sillä ainakin oma kappaleeni vaikutti koskemattoman siistiltä. Aikansa Helsinki-kirja, vaikken ihan suurkaupungin sykettä nykypäivästä katsoen tavoitakaan.
Tunnet tämän kaupungin. Olet nähnyt sen talojen nousevan, joka päivä näet räjähdyslaukausten louhivan kalliota ja monet tornit ovat nousseet meren ja maan rajalle sinun aikanasi. Tunnet nämä kadut, nuo seinät kilpineen ja valokirjoituksineen ovat sinulle niin tutut, ette näe niitä enää ohikulkiessasi.
Mika Waltari: Surun ja ilon kaupunki. WSOY, 2008. -1. p. 1936. kuvitettu valokuvin, - 177 sivua