Näytetään tekstit, joissa on tunniste Italia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Italia. Näytä kaikki tekstit

maanantai 25. lokakuuta 2021

Giordano Paolo: Jopa taivas on meidän

Ylitseni hyökyi vanha tuttu vieraannuttava tunne siitä, että esineet ympärilläni loitontuivat ja kutistuivat, mutta sillä erotuksella, että ne eivät tällä kertaa siirtyneet kauemmaksi, vaan minä itse peräännyin huimaavaa vauhtia yhä syvemmälle tunneliin, joka oli avautunut pääni sisällä. s. 517

Kirjan nimi lupaa paljon: huikean tarinan, rakkautta ja intohimoa. Kirja itsessään lunastaa kaikki lupaukset ja antaa vielä enemmän.

Teresa viettää isänsä kanssa kesää jälkimmäisen äidin luona, kuten on tehnyt lapsesta asti. Ikkunanraosta hän näkee kolmen pojan menevän salaa uimaan mummin uima-altaaseen useana yönä. Kun pojat jäävät kiinni ja tulevat pyytämään anteeksi, tutustuu Teresa tarkemmin viereisen maatilan asukkaisiin. Pojat ovat kasvaneet yhdessä Cesaren ja Florianan tiukasti uskonnollisessa kodissa, mutta vain vanhin, Philippe, on pariskunnan oma lapsi. Tomasso ja Bernard ovat kasvatteja. Berniin Teresa rakastuu. 

Kirjailija ei vie mutkitta nuorta paria onnelliseen yhteiseloon. Intohimoisesti alkaneeseen suhteeseen ilmestyy väärinkäsityksiä ja epäilyjä. Teresa saa uutta tietoa rakastetustaan tämän velipuolilta jälkikäteen.

En ollut ainoastaan sokea ja kuuro, vaan kärsin vielä vakavammasta viasta. Minulta puuttui aisti, jolla ei ollut mitään tekemistä näön tai kuulon kanssa, vaan se oli kyvyttömyyttä tiedostaa, mitä tapahtuu oman itsen ulkopuolella, itsestä riippumatta. s. 329

Kasvattiperheen uskonnollisuus vaikuttaa syvästi Bernin oikeudentuntoon ja ehdottomuuteen, vaikka hän haluaakin uskoa omaan visioonsa. Hän ottaa tehtäväkseen oliivipuiden suojelun ja haluaa tehdä sen luonnonmukaisin keinoin. Nuoren miehen varmuus ja määrätietoisuus tekee vaikutuksen ja myöhemmin maatilalla asuu ja toimii ekoyhteisö, joka työtä pelkäämättä tai keinoja kaihtamatta puolustaa arvojaan.

 'Sillä jos hylkäämme Herran, elämästä tulee yhtä loputonta kompurointia, kaadumme vähän väliä ja rikomme kaikkia muita käskyjä vastaan. Kun hylkäämme Herran, päädymme aina -poikkeuksetta - tappamaan.' s.162

Vaikka kirja käsittelee suuria aiheita, luin  tämän ennenkaikkea juonen takia. Tai oikeammin: oli vaikea keskeyttää lukemista, koska halusi tietää enemmän päähenkilöiden kohtaloista. Kai tätä voisi lukuromaaniksi nimittää. Aluksi hämmästelin kirjailijan ratkaisua, kun hän pani Tomasson kertomaan vuosia tapahtumien jälkeen Teresalle, miten asia oikeastaan oli. Se tuntui liian vaikealta ja monimutkaiselta, mutta toimi kuitenkin! Kuvaus oli hyvin visuaalista ja tarkkaa: melkein näin vettä kaipaavan maatilan Italiassa edessäni. Kirja toi päähenkilön tuntemukset niin lähelle, että olin välillä Teresan kanssa talossa yhtä huolissani, peloissani ja yksinäisenä kuin hänkin.

En osannut kuvitella, että kukaan päähenkilöistä muistaisi kaiken kuvatun aherruksen ja vastoinkäymisten keskellä olla onnellinen. Niin aikaa kuitenkin kuvaa Bern, joka väittää kirjan nimen mukaan: Jopa taivas oli meidän. 

Paolo Giordanolta on aiemmin suomennettu kirja Alkulukujen yksinäisyys.  Senkin kirjan muistan lukeneeni ja siitä pitäneeni, mutta blogitekstiä ei ainakaan täältä löytynyt. Kirjailija on kuitenkin mielessäni lukemisen arvoisena pysynyt. Suosittelen muillekin Giordamon kirjoihin tarttumista. (Irti ei pääse;))

Paolo Giordano: Jopa taivas on meidän. - Aula&Co, 2021 - Italiankielinen alkuteos : Divorare il cielo 2018. Suom. Leena Taavitsainen-Petäjä. Kansi Laura Noponen. 586 sivua

maanantai 16. marraskuuta 2020

Lahiri Jhumpa : Missä milloinkin

 


Aluksi olin pettynyt, kun avasin Lahirin viimeisimmän suomennoksen Missä milloinkin. Olin odottanut pitempiä tekstejä kuin nämä parin kolmen sivun mittaiset raapaleet. Jätin jopa kesken pariin kertaan ja luin muuta. Kun kirjaston kirjan eräpäivä läheni ja huomasin jonkun muunkin olevan kiinnostunut, palasin kirjaan uudestaan ja luin sen melkein yhdellä istumalla sunnuntai-iltapäivänä. Oivalsin sen hienouden. Viehätyin, vaikken ihan yhtä paljon kuin esim. Tulvaniitystä . Olin löytävinäni syynkin lyheen tekstimuotoon. Alkuperäisteos on kirjoitettu italiaksi! Lahiri on vaihtanut kieltä! Aikamoinen suoritus kirjailijalta! Takakannen teksti kertoo hänen muuttaneen perheineen Roomaan oppiakseen paremmin rakastamaansa kieltä. Suomentajakin on vaihtunut. Englanninkielestä Lahirin kirjoja suomensi Sari Karhulahti, tämän suomentaja on Helinä Kangas.

Kirjan lyhyet kertomukset on otsikoitu usein paikan mukaan: Uimahallissa, Supermarketissa, Lipputoimistossa, Kadulla. Toiset otsikot liittyvät tekemiseen: Illallisella, Puhelimessa, Lomalla, Vuoteessa tai säähän ja aikaan: Auringossa, Keväällä, Elokuussa, Aamunkoitteessa . Kohtaamisiin tai sen puutteeseen viittaa muutama otsikko: Terapeutilla, Kosmetologilla, Yksikseen, Kaikissa kertomuksissa kokijana on minä, keski-ikäinen, yksin asuva nainen, joka tarkkailee ympäristöään italialaisessa kaupungissa tai maaseudulla, tekee havaintoja ihmisistä ja paljastaa tapojaan ja mieltymyksiään sekä mielikuviaan toisista ihmisistä. Kertoja ei kuitenkaan ole mikään syrjästäkatsoja, vaan antautuu keskusteluihin tai jopa suhteisiin, jotka sitten loppuvat. Jotkut ihmiset herättävät vastenmielisyyttä heti alkuunsa, kuten ystävättären öykkärimäinen aviomies vierailulla. Puistossa kertoja tarkkailee vanhaa pariskuntaa, jonka nainen on vahvanoloinen, vaikka mies taluttaa häntä tukien ja pitäen naisesta roikkuvista dreeneistä kuin talutushihnasta. Jotkut viipyvät naisen elämässä toisenkin hetken.

Minä odotin hänenpuhelinsoittoaan ja menin jokaiseen tapaamiseen. Se oli kuuma suhde, lyhyt leimahdus, joka ei enää koske minua. s.94

Kirjan kokija sitoo kertomukset toisiinsa ja pidempään  lukiessa minä-kertojan persoona tulee yhä tutummaksi. Siitä syntyy lukemisen viehätys ja vähitellen kokijasta, tarkkailijasta hahmottuu henkilökuva. Lukija pääsee sisälle hänen elämäänsä. Samalla kirja avaa silmiä ja ajatuksia näkemään, kokemaan ja huomaamaan.

Takaapäin nähty kaksoisolentoni saa minut tajuamaan: minä olen minä enkä kuitenkaan ole, lähden pois ja jään ainiaaksi tänne. s.143

 Hieno kirja taas, vaikka erilainen kuin tekijänsä aiemmat. Lahiriin voi  luottaa.

Jhumpa Lahiri : Missä milloinkin. Tammi 2020, Keltainen kirjasto 511. Italiankielinen alkuteos Dove mi trovo 2018. Suom. Helinä Kangas. Kansi148 sivua.