Näytetään tekstit, joissa on tunniste kehitystarina. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kehitystarina. Näytä kaikki tekstit

maanantai 13. syyskuuta 2021

Myllymäki Maisku : Holly

Eva matkustaa Hollyn vieraaksi saareen, jonne tämä keski-ikäinen  näyttelijätär  on vetäytynyt asumaan yksinään. Eva on  Ihmisen luonto -lehden asialla juttua tekemässä ja harvinaisen linnun esiintyminen on Hollyn ohella jutun aiheena. Heti kärkeen näyttelijä ilmaisee pettymyksensä havaitessaan saarelle saapuvan lintututkijan naiseksi. 

Kirjan kerronta etenee pääosin Evan kuvaamana. Hän tarkkaa niin luontoa kuin Hollya ja itseään, omaa kehoaan, johon on tunkeutunut jotain ylimääräistä. Jotain sellaista, jota Eva ei halua. Hän haluaa päättää itse omasta elämästään ja tulla näkyväksi niin itselleen kuin muille, muttei oikein osaa. Hän tuntee itsensä huomaamattomaksi anteeksipyytelemättömän Hollyn rinnalla ja  tekee listoja paitsi siitä, mitä hänen tulisi kysellä Hollylta tekeillä olevaa juttua varten, myös omista häpeän aiheistaan.

Hän jättää sivulle tyhjää tilaa, sillä hän tietää, ettei lista ole kokonainen. Ei se ole koskaan kokonainen, aina tulee uusi hetki, jossa häpeä valuu kehoon. Jos ihminen eläisi yksin, katoaisiko häpeä? s.158

Holly on elänyt täysillä - etenkin sen jälkeen kun hänen aviomiehensä Frank kuoli. Nämä kaksi naista ovat toistensa täydelliset vastakohdat.Aviomiehen jälkeen Hollyn elämään tuli Robert, joka pistäytyy saaressakin. Robertin tapaaminen korostaa entisestään naisten eroja.

Holly ei varmasti koskaan ole tuntenut vierautta omasa lihassaan, päinvastoin. Holly on nainen, joka ajattelee vartalollaan, kun taas Eva ajattelee vartaloaan. s. 110

Keskeisessä osassa ovat linnut ja saaren luonto, joka näyttäytyy eri tavalla naisille. Evalle luonnolla on itseisarvo, Hollylle ja Evan äidille taas vain hyötyarvo.

 Helvetin hihhulit! Saahan sitä luonnossa viihtyä, mutta kiintyminen, se on lopun alkua. Luonto on parhaimmillaan untuvapeitossa, t-luupihveissä, uuninedustaljoissa ja selluloosassa. Äidin kiinnostus luontoa kohtaan oli samanlaista kuin varkaan kiinnostus arvoesineitä kohtaan. Äiti haluaa pitää tiukasti kiinni ihmisen ja luonnon välisestä jakolinjasta: hänelle luonto on tehdas, joka tuottaa kaikenlaista ihanaa ihmiselle. s.105

 Lopulta Eva tajuaa, että häntä käyttävät hyväksi niin äiti toimeksiantajana kuin Holly, joka on jutun pääkohde. Yllättävän paljon Evasta lopulta löytyy ytyä, vaikka hänen varautuva elämään suhtautumisensa ei paljon lupaa.

Tämä esikoiskirja oli mielestäni loistava! Sanat ja sanojen järjestys ovat tekijän hallussa ja  uusia kielikuvia on hauska poimia.

Holly katsoo häntä pää kallellaan, huvittuneena, ja Evan läpi hulahtaa häpeään sekoittuva vihan aalto, se tuntuu siltä kuin hänen sisällään kulkisi vetoketju häpyluusta ruokatorveen ja tuota ketjua rullattaisiin hitaasti ylös alas. s.194

Juonta ei ennalta pysty arvaamaan ja kerronta etenee vaivattomasti. Henkilöt ovat lumoavia. Kiinnyin kovasti sekä Hollyyn että Evaan. Molemmat ovat omalla tavallaan voimakkaita ja heikkoja, Molemmat tuntevat itsensä, mutta lopulta Eva kaikkinen solmuineen ja komplekseineen osoittautuu valmiimmaksi tarttumaan uuteen mahdollisuuteen.

 Ihan on pakko varmaan lukea myös Iris Murdochin Meri, meri -kirja, joka tässä usein mainitaan. Ja heti perään Marja-Liisa Vartion Hänen olivat linnut....

Joku sanoi joskus - se saattoi olla Murdoch tai sitten se oli joku ihan muu - että avioliitto on valli elämää vastaan, ja se on kyllä helvetin totta. Pitkässä suhteessa alat väistämättä muistuttaa sitä toista, alat katsoa maailmaa hänen silmin, kadotat ne piirteet, jotka aikoinaan tekivät sinusta sinut. s.185

Ehdottomasti vahva lukusuositus. Tämä kirja ei ole mikään tavallinen esikoinen, jossa tekijä tilittää oman elämänsä solmukohtia, vaan  avaa lukijalle paljon laajemman näkymän.

Maisku Myllymäki: Holly. - WSOY 2021.-  Kansi Anna Makkonen. -255 sivua



tiistai 22. lokakuuta 2019

Ferrante, Elena: Kadonneen lapsen tarina

Enpä tiedä, jaksoinko kuitenkaan innostua niin paljon Ferranten Napoli-sarjasta loppuun asti. Ensimmäisessä osassa oli kerronta sujuvaa, vähän jankkaavaa tosin. Toinessa osassa kerronta lähti lentoon kuten nuoruudessa elämä yleensä - sehän kertoi nuoruudesta, lapsuuden jättämisestä. Kolmannesta osasta en muista paljonkaan eikä neljäs osakaan minua ihan tavoittanut. Voisin tietysti syyttää äänikirjaa, mutta Erja Manto on lukijana loistava. Ensimmäistä osaa lukuunottamatta olen kuunnellut kaikki kirjat puuhatessani kotihommia. Ehkä otan  vastaan helpommin sanomaa lukijan kuin kuulijana.

Tai sitten vika on todellakin siinä, ettei tämä teksti puhuttele minua tarpeeksi. Kertoja on Elena, Lena, joka ponnistaa köyhyydestä kirjailijaksi. Vaikka koti ei kannusta, kannustavat opettaja, anoppi ja aviomies. Hän opiskelee sitkeästi, kirjoittaa sitkeästi - ja on jatkuvasti kateellinen ystävälleen Lilalle, joka tuntuu ylivoimaiselta niin lahjoiltaan kuin rohkeudeltaan ja kauneudeltaankin. Lila ei saa niitä mahdollisuuksia kuin Elena, vaan jää Napoliin, kotikortteleihinsa. Hän solmii hyvin nuorena avioliiton, jossa ei viihdy, eroaa ja hankkii itselleen toimeentulon keksiliäisyyden, uskalluksen ja lahjakkuutensa avulla.  Juuri tämä ystävyyden kuvaus on mielestäni romaanin kantava voima. Erityisesti nuoruudessa tyttöjen suhde kärjistyy, kateus ja ystävättären arvaamattomuus Elenan kuvaamana tulevat lähelle omia tuntoja.

Tämä viimeinen osa kuvaa Elenan avioeroa ja suhdetta nuoruuden rakastetun Ninon kanssa. Hyvin sekin on kuvattu: pettymyksen tunteet ja halu uskoa edelleen  pettävään rakastettuun ja jatkuva anteeksianto, kunnes sekin riittää. Kuunneltuna tässä nousi kuitenkin päällimmäiseksi toisto, joka meni lähelle jankkaamista. Eikö Elena ikinä opi? Eikö hän todellakaan tajua, miten Nino pettää, miten Lila toimii? Tai no , enpä taida minäkään tajuta, vieläkään. Lila on arvaamaton ja yllätyksellinen, Elena vakaa, vaikka horjuukin rakkauksiensa heiteltävänä.

Kun olen tässä yrittänyt selittää Napoli-sarjan jättämää jälkeä minussa, huomaan kuitenkin olevani tyytyväinen, että jatkoin kirjasarjan parissa. (Eipä minulle tosin tullut mieleenkään jättää kesken. Sarjan saama julkinen kiitostelu vaikuttaa kai sekin.)  Minä peilaan lukemassani myös itseäni ja jonkin häivähdyksen piilotetusta minuudesta tämäkin kirja paljasti.

Kirjastopalvelun äänite alkoi edellisen osan lopun kertauksena ja loppui ikäänkuin kesken. Täytyy vielä tarkastaa "oikeasta kirjasta".

Ehkä kuitenkin päädyn suosittelemaan lukemista tai kuuntelua.

Elena Ferrante
Kadonneen lapsen tarina
Napoli sarja, Neljäs osa
Italiankielinen alkuteos: Storia della bambina perduta
Suomentanut Helinä Kangas
Äänikirja: Kirjastopalvelu Oy
Lukija: Erja Manto
Laajuus 1 mp3-cd-levy, 18 h 23 min
Alkuperäinen kansi: Matti Ruokonen
Päällyksen kuva: Ruby Del Angel /Arcange