Saattoihan olla, että huonomuistiset ihmiset elivät pidempään ja onnellisempina kuin hyvämuistiset, edessään illuusio turvatusta tulevaisuudesta, vanha maailma pois pyyhkäisty kuin kura kynnysmattoon, kun taas hyvästä muistista maksettiin ikävää, hitaasti kumuloituvaa hintaa.
Epäröin tähän kirjaan tarttumista, mutta kun se tarjoutui luettavakseni sattumalta ja oli jo Finlandia-palkintokin tiedossa, aloitin. Parisataa sivua luin, loput kuuntelin äänikirjana. Jollen olisi alkua kirjasta lukenut, olisi kokemukseni jäänyt vajaaksi. Lukijan, Karoliina Niskasen, ääni sopii kyllä kirjaan, mutta oma keskittymiseni vaatii näkemistä.
Paljon on kirjoitettu ja luettu kiusaamisesta, mutta Rauma tuo siihen uuden näkökulman tässä kirjassa. Hänkin lähtee uhrin kokemuksesta ja kertoo yksityiskohtaisesti, miten kaverit kääntyvät pois, kukaan ei halua olla kiusatun kanssa, häntä ei pyydetä muiden rientoihin, puhutellaan lehmäksi ym. Uutta on mielestäni jo sekin, että opettaja lähtee mukaan ja jopa lietsoo kiusaamista, vaikka vanhemmat yrittävät puuttua asiaan.
Opet tarvii niit et ois joku ulkopuoline jota luokka vois yhessä vihata. Niinku fundamentalistkristityt tarvii homoi. Niinku natsit tarvii juutalaisii.
Rauma kertoo Iran ja A:n kokemuksista musiikkiluokassa Kaarinassa ja käyttää oman elämänsä dokumentteja, päiväkirjoja ja valokuvia lähteinä ja lisätodisteina. Kertomus saa lisää painoarvoa myös tutkimuksista, jotka niveltyvät kerrontaan hyvin, vahvistavat A:n ja Iran kokemuksia erilaisuuden, arkuuden ja harrastusten vaikutuksista kiusatuksi valikoitumiseen.
Ikään kuin peruskoulu olisi päättänyt karistaa yltään viimeisetkin ikävät 1970-lukulaisen tasapäistävyyden rippeet ja ryhdistää profiiliaan järjestelmänä, jonka tarkoitus oli ensisijaisesti erotella ja karsia, opettaa jo varhaisessa vaiheessa herkimmille, köyhimmille, levottomimmille, lukihäiriöisimmille, ei-suomenkielisille tai vain epäsuosituille, ettei niillä olisi tulevaisuutta, ei edes sitä vähää kuin niiden ikätovereilla.
Tai sitten tutkittu tieto osoitetaan vääräksi. A lähettää luokkajuhlaan kirjeen, jossa syyttää muita omasta kohtelustaan ja juonii asian niin, että kirje luetaan ääneen. Tämä onkin kirjan ydintä: kiusaamisen vaikutukset elämän myöhempiin vaiheisiin. Vaikka A on uhri, hän vaatii oikeudenmukaista kohtelua - niin lapsena kiusaamista kokiessaan kuin aikuisena. Teksti on vimmaista, täynnä syytöksiä. Vain hetkeksi vedetään henkeä, kun teksti katkea kahteen sanaan: A sanoi.
Tapahtumat sijoittuvat Kaarinaan ja Turkuun, kiusaaminen tapahtuu 1990-luvulla ja sitä käsitellään opettajaksi valmistuneen A:n näkökulmasta muistumina myöhemmin. Silloin mukana on jo tupakanhajuinen Turun murretta puhuva Nordin, mukava vanha mies, joka on A:n tukena opettajanhuoneen kuvioissa ja elämän käänteissä. Hänen myötään kertomukseen tulee myös Turun historiaa ja sen tuhoutumista ja tarkoituksellista tuhoamista. Kiusaajilla on nimet opettajaa myöten.
Uhriutumisesta kieltäytyminen tuo tähän kirjaan sen uuden ja terveellisen raikkaan sisällön, joka saattoi vaikuttaa Finlandia-palkintoraatiin ja valitsijan näkemyksiin. Lisäksi Iida Rauma kertoo tarinan niin vangitsevasti, ettei kirjaa ole helppo jättää kesken. Hän osaa kirjoittaa ja osaa kirjoittaa kirjan. Omien ennakkotuntemusten yli päästyäni luin ja kuuntelin kirjaa mielenkiinnolla, vaikka välillä mietinkin, onko tämä jo sanottu aiemmin.
Rauma Iida: Hävitys - Tapauskertomus. Siltala 2022. 370 sivua +kuvaliitteet. Äänikirjan lukjiana Karoliina Niskanen . Kesto 13 h 9 min.