Tiina Raevaara: En tunne sinua vierelläni

 

Muuten siveltimesi jälki on hätäinen, värit ovat levottomia, mutta mustan olet laittanut paikalleen rauhallisesti, huolella - se on tyhjyyttä, joka reunustaa maailmaasi. (Kaivo)

Tiina Raevaaran novelleissa on paljon mustaa, synkkyyttä ja tuskaista ahdistusta, joka on ajaa lukijan nurkkaan heti ensimmäisessä novellissa Gordonin tarina. Siinä ollaan sairaalassa, jossa Gordon on riutumassa kohti kuolemaa. Hänen potilastoverinsa, vähän pienemmästä sotavammasta toipuva kuikka tarkkailee tilannetta. Lääkärit ja hoitajat ovat myös lintuja.

Kaivo -novellin synkkyys leviää taulusta ja sen väreistä. Usein lapsen näkökulma ja hänen yrityksensä hahmottaa tapahtumia tuo tragedian lukijaa lähemmäksi. Näin on novelleissa Nälkä ja Anobium pertinax. Kirjan loppua kohden synkkyys väljenee ja lukija pääsee kurkistamaan maailmaan, jossa olisi voinut mennä paremmin. Matildan kuolemassa sisar moittii Matildaa varoittavien merkkien huomiotta jättämisestä. Tästä selvittelystä on lähtöisin myös kokoelman nimi. Yliluonnolliset, absurdit asiat, syyt ja seuraukset, hiipivät kerrontaan vähitellen ja paisuvat usein ratkaisuksi.

Joissakin novelleissa pelottavat elementit ovat läsnä melkein alusta asti, ne ovat kertojassa itsessään. Näin on mm. itseäni eniten koskettaneessa Karhunköynnös -novellissa, jossa kertoja lähettää kirjeitä neuvokkaalle rakastetulleen, joka ei kutsusta huolimatta ole saapunut hänen syntymäpäivilleen. Muut vieraat ovat tulleet, mutta eivät pysty auttamaan päähenkilöä talossa, johon ilmestyy hallitsemattomasti ovia ja ulokkeita.

Kokonaan uutta sanastoa Raevaara käyttää erityisesti novellissa,Luojani, luomani : käskeytyä, törmäytyä. Näitä sanoja tarvitaan, sillä kerronta tapahtuu jonkinlaisen robotin näkökulmasta. Kertoja tarkkeilee luojaansa ja käyttäjäänsä oppiakseen toimimaan, mutta robotin tekijä kadottaa opettajan ja mallin kyvyt. Lopulta kyse on siitä, pystyykö kone luovuuden tekoihin.

"Luominen on sitä, että tekee jonkin asian jota ei aiemmin ole ollut olemassa."(Luojani, luomani)

Perintö -novellissa kertoja on haaveillut taiteilijan ammatista, mutta mukautunut vanhempiensa tahtoon. Vanhemmat jättävät perinnöksi tuolin, joka edustaa niin yksinäisyydessä koettua ikävää kuin omien haaveiden hylkäämistä.

Ei mitään tarkoitusta, tehtävää, kutsumusta. Ei haaveita eikä unelmia. Ei edes pelkoja.(Perintö)

Suurin osa novelleista sijoittuu nykyaikaan, mutta Nälkä -novellin tapahtumat ovat selkästi sodan keskellä. Marjatta -lapsen lisäksi nälkää ja selviämisenhalua äärimmäisissä olosuhteissa tarkkailevat partiossa olevat suomalaissotilaat. Tarkkailun kohteena on vihollinen.

... Marjatta ajattelee niiden olevan pieniä ja ruskeita oravia, mutta paljon kiukkuisempia. Ryssät kuulostavat hänen korviinsa sihiseviltä ja vihaisilta. (Nälkä)

Vaikka säikähdin ensin kirjan armotonta synkkyyttä, jota tekijä ei juurikaan lieventänyt tai siloitellut, olen äärimmäisen innostunut kirjasta.  Tällainen aarre minulta olisi ilman lukupiiriäni jäänyt lukematta kokonaan. Yliluonnolliset elementit, hajut perintötuolista tai haamut menneisyydestä kuuluivat novelleihin saumattomasti ja paljastivat kokijoista ja maailmasta enmmän kuin realistinen kerronta tekisi. Kuvaus on hyvin visuaalista ja tarkkaa enkä ahmintahimossani havainnut epäjohdonmukaisuuksia. Tämän teoksen myötä hellitän vähän romaanihimoani ja päästän taas novellit maailmaani. Yksittäiset novellit haihtuvat kyllä mielestä romaaneja nopeammin, mutta parhaimmat ja koskettavimmat säilyvät. Tästä kirjasta aarteekseni jäi Karhunköynnös. Onneksi Tiina Raevaara ajattelee eri asioita kuin muut, vaikka heistä kirjassaan varoittaakin.

"semmoiset ihmiset voivat olla vaarallisia jotka ajattelevat eri asioita kuin muut" (Nälkä)

Tiina Raevaara: En tunne sinua vierelläni : novelleja. Teos, 2010.Graafinen suunnittelu: Timo Ketola. - 259 sivua, 14 novellia

Simukka Salla: Tästä kaikki alkaa

 Olin etukäteen niin kovin innostunut tästä kirjasta, että saatuani sen käsiini, tunsin itseni hieman pettyneeksi. Voiko kirja, jonka kerronnassa on mukana kauhuelementtejä erodraaman lisäksi olla näin ohut, alle parisataa sivua? Odotin pitkää nautintoa. Nyt kun olen kirjan lukenut, tiedän, että se on juuri sopivan mittainen, siihen mahtui kaikki tarvittava niin parisuhteesta kuin vähitellen kasvavasta selittämättömän pelosta.

Nova ja Isla ovat muutama vuosi sitten ostaneet talon maaseudulta, syrjäiseltä paikalta. Nyt heidän suhteensa on päättymässä, mutta Isla ei ota sitä uskoakseen. Molemmat naiset tekevät töitä kotona. Isla työstää väitöskirjaansa ja hän on matemaatikko. Nova on taiteilija, tekee mm. kuvituksia lastenkirjoihin ja etsauksia. Tarina kerrotaan Novan näkökulmasta. Nova tuntuu olevan herkempi ja heikompi osapuoli, Isla suhtautuu asioihin rationaalisemmin ja selittää Novan kokemat oudot asiat järkiperäisesti. Kaikenlaista outoa ilmestyy Novan maailmaan, keittiökoisia jauhopusseihin, tuleen syttyvä leivänpaahdin, kulunut matkalaukku, portaita ja vielä paljon muuta. Taitavasti Simukka rakentaa arkiympäristöön vihjeitä oudosta ja pelottavasta. Välillä lukija laittaa kaiken Novan unennäöksi tai mielenhäiriöksi, välillä mukana olevat vanhat tarut näyttävät toteutuvan.

Suljettu ovi ei myöskään enää sulkenut muuta maailmaa ulkopuolelle. Maailma huusi oven alta ja saranoiden raoista. Toisen ihmisen läsnäolo löysi pienen rakosen, joka oli jäänyt tukkimatta, ja tunkeutui sisälle.

Suljettu ovi oli syytös ilman todisteita.

Suljettu ovi oli turvapaikka ilman rauhaa.

Keskeiseksi kauhugeneraattoriksi muuttuu Islan ja Novan yhdessä hankkima talo, jonka aiempaa historiaa naiset eivät ole selvittäneet ostaessaan sen perikunnalta. Tässäkin kohtaa kirjailija tuo Novan tuntemukset lähelle lukijaa. Aikakauslehdet ja tv-ohjelmat kertovat, kuinka joku talo on heti tuntunut omalta ja taloa on käytetty myös oman minän symbolina. Novan tuntemukset ovat syvempiä.

Kun kiinteistönvälittäjä ja Isla olivat menneet syvemmälle taloon, Nova oli tarkoituksella jättäytynyt vähän jälkeen päästäkseen kuuntelemaan huoneiden hengitystä yksin. Hän oli painanut kämmenensä seinää vasten,  ja oli kuin talo olisi huoahtanut tunnistamisen merkiksi.

Sinä tulit. Minä olen odottanut sinua.

Kirjassa on läsnä myös  pandemia, tosin taustalla. Viruksen ja ydinsäteilyn uhat ovat samalla tavalla näkymättömia kuin mielen sisältä tulevat. Yhtä lailla niitäkin on vaikea käsittää ja tunnistaa.

Eihän kissan turkin silittäminen voinut olla vaaraksi, vaikka turkista olisi ollut mitattavissa järjettömän suuria säteilymääriä. Eihän uusien vaatteiden ostaminen voinut olla vaaraksi, vaikka vaatteen tuottaminen olisi kuluttanut kohtuuttomat määrät vettä. Eihän ystävän kanssa nauraminen kasvokkain voinut olla vaaraksi, vaikka jokaisen sekunnin aikana olisi hengittänyt sisäänsä valtavat määrät pieniä viruspartikkeleita. Eihän sota voinut alkaa tänään, kun ei se ollut alkanut eilenkään.

Ihminen ymmärsi kuolemanvaaran, jos aseen piippu osoitti häntä kohti. Entä silloin, kun ei ollut asetta eikä piippua eikä kättä pitelemässä?

Kun nyt kertaan lukukokemustani, huomaan edelleen halunneeni viihtyä kirjan parissa pitempään. Eikä tuo tarkoita sitä, etteikö kirja olisi tällaisenaan ollut hyvä lukukokemus. Enkä pidä suotta venytetyistä kirjoista. Kirjailija ilmeisesti hallitsee asiansa, tietää oikean sivumäärän. Onhan Simukka tehnyt jo useita maailmallakin menestyneitä nuortenkirjoja. Tässä oli kaikki olennainen ja siihen on minunkin tyytyminen. Hyvä kirja. Suosittelen.

Salla Simukka: Tästä kaikki alkaa. Tammi, 2022. Kansi Sanna Mander. -167 sivua.