Baltimoren sukuhaaran tragedia
Tammi 2016
Alkuteos Le Livre des Baltimore 2015
suom. Kira Poutanen
556 sivua
Nyt aion selvittää, miksi oikein luin tämän kirjan alusta loppuun. Myönnän, että arvostelut vaikuttavat minuun ja kirjailijaa on ylistetty ranskankielisen kirjallisuuden supertähdeksi. Niin aiemman suomennoksen Totuus Harry Quebertin tapauksesta kuin tämänkin kirjan kohdalla myös suomalaiset kirja-arvostelijat ovat kehuneet.
Haluan poiketa linjasta ja olen myös itsekseni ihmetellyt, miksi luen tällaisten ihmisten kohtaloista. Raha ja menestys ovat ihmisen ja ihmisen onnen mitta. Ihmiset hurauttelevat lentämällä tai nopeilla autoilla paikasta toiseen lyhyellä varoitusajalla, ostavat huviloita ja kuluttavat. Kirja on niin amerikkalainen, vaikka kirjailija on sveitsiläinen. Tapahtumapaikka on toki nimenkin mukaan Amerikan Yhdysvalloissa , toinen kaupunki Baltimoren lisäksi on Montclair. Molemmissa asuu Goldmanin sukua. Tapahtuma-aika liikkuu vuosien 1989 ja 2012 välillä ja se todella liikkuu s.o. hyppelehtii ajanjaksosta toiseen. Jukka Petäjä sanoo sen fiksummin (HeSa 25.9.2016): useita eri aikatasoja limittävä.
Päähenkilö Marcus Goldman on menestyvä kirjailija, joka on Montclairen Goldmaneja, eikä Baltimoren Goldmaneja. Marcuksen isä Nathan ei tule niin hyvin toimeen maailmassa kuin veljensä Saul. Veljesten kilpailu erityisesti isän silmissä on yksi romaanin jännitteistä.
Baltimoren suvun ihailu kuului jopa isovanhempieni intonaatiossa: heidän suussaan sana "Baltimore" kuulosti kuin kullasta valetulta, kun taas "Montclair" kuulosti siltä kuin se olisi kirjoitettu limakirjaimin. Baltimoreja kehuttiin, Montclaireja moitittiin. Jos Baltimorien televisio ei toiminut, se johtui siitä, että minä olin säätänyt sen väärin, jos heidän leipänsä ei ollut tuoretta, se johtui siitä, että isäni oli ostanut sen. s.28
Marcus on kiintynyt tai ainakin ihastunut Saul-setään ja tämän vaimoon Anitaan ja viettääkin kaikki lomat Baltimoressa serkkujensa, älykkään Hillelin ja urheilullisen ja komean Woodyn luona. Nuorten joukkoon liittyy myöhemmin naapurista kaunotar Alexandra, johon kaikki pojat ihastuvat sekä tämän veli Scott. Nuoruusaika palaa romaania työstävän Marcuksen mieleen ja hän yrittää uudelleen virittää suhdetta nyt maineikkaaseen laulajaan Alexandraan. Jo kirjan alkulehdillä puhutaan tragediasta ja paljastetaan yhtä ja toista päähenkilöiden kohtaloista, mutta siitä huolimatta lukija tarttuu syöttiin, eikä pääse koukusta irti. Dicker osaa kertoa tarinan loistavasti. Kirjailijalla ei kuulemma (HeSa 25.9.2016/Petäjä) ole ollut juonikaavaa valmiina teosta kirjoittaessaan. "Minusta on hauskaa maalata itseni nurkkaan, ja katsoa , saanko itseni keplotelluksi sieltä pois. "
Hyvin Dicker juonensa keplottelee, sillä lukija pysyy hyvin moninaisten juonenkäänteiden mukana. Hämmästyttävää!
Kun nyt kuitenkin heittäydyin vastavirtaan kehujien kanssa, huomaan vielä paperinukkemaisia henkilöitä, ehkä mustavalkoisiakin, vaikka joistakin hyvistä ihmisistä paljastuu myös varjopuolia. Saul-setä säilyttää pitkään sädekehänsä. Kun hän köyhdyttyään joutuu irtisamomaan siivoojansa, yrittää Marcus auttaa häntä, mutta Saul-setä ei suostu ottamaan apua vastaan, vaan siivoaa itse.
- Minusta on ikävää, ettet anna minun auttaa sinua.
Saul oli juuri rätti kädessä pesemässä ikkunoita ja keskeytti työnsä.
- Onko sinusta ikävää se, ette saa auttaa minua vai se, että näet minun siivoavan? Onko se sinusta nöyryyttävää? Kuka muka on liian hieno pesemään oman vessansa?
Setä osui naulankantaan. Ymmärsin, että hän oli oikeassa. Ihailin yhtä paljon miljonääri -Saulia kuin Saulia, joka pakkasi asiakkaiden ostoskasseja supermarketissa: kyse ei ollut varakkuudesta, vaan suoraselkäisyydestä. Setäni voima ja kauneus piili hänen uskomattomassa suoraselkäisyydessään, sen ansiosta hän oli muita parempi . s.383
Jotkut henkilöt ovat olemassa vain juonen kuljetusta varten, kuten naapuri Leo, joka kyselee Marcukselta kirjoitustyön edestymistä ja huomaa vanhat valokuva-albumit pöydällä.
- Mitä oikein hommailet, Marcus? Leo kysyi kiinnostuneena.
- Korjaan mennyttä, Leo. s.370
Siinä onkin kirjan motiivi, vaikka tehtyjä ei saa tekemättömiksi eivätkä kuolleet herää henkiin.
Toivottavasti en tehnyt liikaa juonipaljastuksia, sillä tarina kannattelee tätä kirjaa, Ainakin monta juonenkäännettä jää vielä paljastamatta. Lukukokemus jää vastanarskutteleustani huolimatta nautinnolliseksi. Olen yölukija, enkä olisi malttanut kirjaa jättää, vaikka unet siinä kärsivät.
Helmenä vielä yksi oivallus supermarketin mehupisteessä työskentelevän Sycomorus unelmista.
Sycomoruksen äiti halusi pojastaan näyttelijää, koska olisi itsekin halunnut sellainen olla. Isä ei ollut menestynyt tenniksenpelaajana, joten pojasta piti tulla parempi. Poika itse haaveilee voittavansa tv:n Laula! -kilpailun ja keräilee ihailemansa Alexandran kuvia kansioon. Vanhemmat kritisoivat.
- Tyttöhän on blondi ja valkoinen, Sycomorusin isä sanoi hermostuneena. - Haluatko muuttua valkoiseksi tytöksi vai?
- En isä, haluan kuuluisaksi.
- Sehän se ongelman ydin juuri onkin, et halua tulla laulajaksi, haluat tulla kuuluisaksi. s. 52
.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti