Näin pohtii Yhdysvalloissa syntynyt ghanalaiset sukujuuret omaava Marcus ja tämä on myös Gyasin kirjan sisältö. Kirja kertoo kahden sisaren ja heistä polveutuvan suvun tarinan 1700-luvun lopulta 1980-luvulle. Toinen sisko, Essia päätyy Cape Coastin linnoitukseen valkoisen miehen vaimoksi, toinen, Esi vankityrmään ja myöhemmin orjalaivassa Yhdysvaltoihin.
Äitisi oli kerran fantiperheen orja. Hänen isäntänsä otti hänet väkisin, koska oli myös suuri mies ja koska suuret miehet voivat tehdä mitä mielivät. Muutenhan he näyttäisivät heikoilta. Esi katsoi pois, ja Abrona jatkoi kuiskaten: "Et ole äitisi esikoistytär. Hän synnytti tyttären jo ennen sinua. Ja meillä päin sanotaan, että toisistaan erotetut siskokset ovat kuin nainen ja hänen varjonsa: tuomittuja pysymään lammen vastakkaisilla puolilla. " ss. 55-56
Effian jälkeläiset jäävät elämään Ghanaan, mutta vaistoavat erilaisuutensa samaan tapaan kuin Yhdyvaltoihin viedyt mustat, jotka ovat valkoisen miehen orjia tai myöhemmin tämän sortamia.
Nessin äiti Esi oli ollut vankka ja vakava nainen, jonka ei ollut kuultu kertovan ainuttakaan iloista tarinaa. Jopa Nessin iltasadut olivat kuvanneet alusta, jota Esi oli nimittänyt isoksi veneeksi. Ennen nukahtamista Ness oli kuvitellut, miten Atlantin valtamereen heitettiin ihmisiä, jotka olivat kuin ketjuttomia ankkureita: vailla maata, vailla kansaa, vailla arvoa s. 93
Quey nauroi. "Niin Richrd on kelvoton kuten britit", hän säesti. Hän unohti hetkeksi, että hänen oma isänsä oli britti, ja muistaessaan sen myöhemmin hän tajusi, ettei piitannut siitä. Hänestä tuntui vain, että hän kuului jonnekin kokonaan, täydellisesti. s.78
...oli kulunut liian kauan siitä, kun hän oli antanut itselleen luvan nauttia Baltimoresta, viileästä merituulesta ja ympärillään ahkeroivista ja huvittelevista mustista, joista osa oli orjia, mutta osa vapaita kuin taivaan linnut. Hän oli ollut kerran orja. Hän oli ollut silloin sylilapsi, mutta tuntui siltä, että hän muisti ne ajat joka kerta , kun näki orjan Baltimoressa. Hän näki silloin itsensä, näki, millaista elämä olisi ollut, ellei Aku olisi tuonut häntä vapauteen. Hänen papereissaan oli nimi Kojo Freeman. Puolet Baltimoren entisistä orjista oli valinnut vapaata tarkoittavan sukunimen. Kun valheen kertoo riittävän monta kertaa , se muuttuu totuudeksi. s.142
Valkoisen miehen vastaukset mustille välttämättä selitä tarpeeksi missään.
Hänellä oli ollut tapana mennä miehen (pakanapapin) luo aina, kun hän oli päässyt livahtamaan pois lähetyssaarnaajan luota. hän oli kertonut tälle, että hänen mielessään heräsi sitä enemmän kysymyksiä mitä enemmän lähetyssaarnaaja puhui hänelle Jumalasta. Tärkeitä kysymyksiä. Hän olisi halunnut tietää muun muassa, miksi Jumala tarvitsi valkoisia miehiä sanansaattajikseen, jos kerran oli niin suuri ja mahtava.....Pakanapappi olikin sanonut, että ehkä kristittyjen jumala olikin kysymys, valtava miksi-alkuisten kysymysten kehä. s.230
Mutta, kuten Maisku toteaa, kirja on myös kertomus rakkaudesta .
He suutelivat , ja Jo riisui nopeasti ne vaatteet, joita Anna ei ollut saanut yltään. Hän maistoi Annaa ja pikimminkin tunsi kuin kuuli, miten mielihyvä kulki Annan läpi kuin sähkövirta, sillä Anna tukahdutti voihkaisunsa, jotta muut eivät heräisi, minkä osasi lukuisten yhteisten öiden ja seitsemän lapsen jälkeen erittäin hyvin. He yhtyivät nopeasti ja äänettömästi ja toivoivat, että pimeys kätkisi heidän puuhansa, mikäli joku lapsista ei pysyisi nukkumaan ja sattuisi katsomaan heitä verhon raosta. Jo puristi Annan takamusta ahneesti molemmin käsin. Elämänsä loppuun saakka hän iloisisi ja tuntisi saavansa lahjan joka kerta, kun täyttäisi kouransa Annan uhkeilla muodoilla. ss.147-148
Aluksi kirjan katkelmallisuus häiritsi, sillä luvuissa pääsevät vuorotellen ääneen Effian ja Esin jälkeläiset. Ilman kirjan alussa olevaa haarautuvaa sukupuuta en olisi edes hahmottanut ajassa etenevää juonta ja paikan vaihtumista. ( Tosin seuraamista vaikeutti ehkä sekin, että luin välillä muita kirjoja, joita piti saada nopeasti kiertoon.) Kun vaihteluun tottui, kävi henkilöihin tutustuminen helpommaksi. Vaikuttavimpana kohtalona suvun kantaäitien lisäksi pidin ehkä H:n tarinaa. Hän syntyy 8-lapsisen perheen nuorimpana poikana, varttuu vahvaksi, joutuu pidätetyksi lähinnä ihonvärinsä vuoksi, kaivostyöhön ja sitten vapaaksi ay-liikkeessä toimvaksi mieheksi. Vaikka hänen tarinansa onkin kehityskertomus, ei jälkeläisten elämänpolku ole auvoisempi - ongelmat vain vaihtuvat.
Esikoiskirjailijan taito kertoa ja kuvata monia vaiheita ja tunteita ei jättänyt kylmäksi enkä edes havainnut monitasoisessa kerronnassa kompastelua. Pidin kirjasta ja kerrontatavastakin. Se avasi minulle uutta, kuvitti osan aiemmin tuntematonta historiaa. Näin:
Effia ei ymmärtänyt, miksi James tahtoi jaotella asiat hyviin ja huonoihin, valkoisiin ja mustiin. Effian kotikylässä kaikki oli kaikkea. Kaikki kantoi kaikkea. s.37
Gyasi, Yaa
Matkalla kotiin
Otava 2017
Alkuteos: Homegoing
suom. Sari Karhulahti
373 sivua
