Niemi
Teos 2017
448 sivua
Ulkoasu: jenni Saari
Teatteriohjaaja, kirjallisuudentuntija ja -puolestapuhuja, kirjailija ja nyt vielä Finlandiavoittaja kirjalla, josta lukijat yhä kiistelevät: onko se kaunokirjallisuutta vai tietokirjallisuutta. Sellainen on kirjan tekijä, monipuolinen julkisuuden henkilö, Juha Hurme. Olen oppinut rakastamaan hänen ääntään lauantai-iltojen lukupiirissä ja ohjelmaan soittaneiden mielipidettä arvostavaa asennetta.
Positiivisin odotuksin aloitin kirjan, vaikken siihen olisi ehkä ilman Finlandia-palkintoa paneutunut. Väärissä paikoissa sitä luin: lentokoneessa, junissa, asemilla, vaikka kirja olisi vaatinut ja ansainnut hiljaisuutta ja keskittymistä. Päällimmäiseksi jäi mieleen Hurmeen kertojanääni, oivaltavat letkautukset, jotka yhdistävät tapahtumia ja kirjallisuuden ja tieteen saavutuksia omaperäisellä tavalla. Tämä tekee kirjasta kaunokirjallisuutta, jos joku. Kirjan sivuista suuri osa on totta tai todeksi hyväksyttyä historiallista tietoa, episodeja, jotka Hurme on taiten valinnut, kuten seuraava:
Egyptiläisiä on kehaistava siitä mainiosta innovaatiosta, että Plutarkhoksen ja Michel de Montaignen välityksellä tiedämme heidän keskellä iloisimpien pitojen raijanneen paikalle muumioituneen ruumiin terveelliseksi muistutukseksi juhlijoille, sillä, kuten Montaigne kirjoittaa, elämässä mikään ei ole onnettomuutta sille, joka on ymmärtänyt että elämän menettäminen ei ole onnettomuus, vaan osa maailmankaikkeuden järjestystä, osa maailman elämää. Kuolemalta on riistettävä outous, siihen on tutustuttava ja totuttava. s. 42
Teksti vilisee kirjailijoita maaimalta ja menneisyydestä. Jotkut saavat ymmärrystä ja ylistystä, kuten
Chaucher :
On suoranainen ihme, miten paljon Chaucher on saanut mahtumaan naurua ja elämän räimettä teokseensa, jonka, kaiken muun hyvän lisäksi, varsinaiset sankarit ovat ilahduttavasti naisia. s.183
Uskonto ei saa ylistystä Hurmeen tekstissä, vaan sekä kirkosta että papeista löytyy paljon puutteita ja virheitä. Saamelainen Olavi Sirma 1600-luvun puolivälissä pohtii Herr Vuoljärvi papin tekemistä:
Kumpiko meistä on suurempi syntinen, minä vai Jukkasjärven pappi , joka myy viinaa ja hyödyttää itseään, mutta turmelee muita. Minä juon viinaa ja turmelen itseäni, mutta hyödytän muita ss- 342-343
Skottiempiristi, filosofi ja skeptikko David Hume kiteytti 1757 näppärästi, että uskonnon alku on pelossa; usko on pelottavien ja selittämättömien ilmiöiden rationalisointiyrityksiä vajavaisin tiedoin ja avuttomin älynystyröin.
Kun hypokondrinen tuuli riehuu sisuksissa, tulee se ulos sieltä suunnasta, mistä se pääsee; jos se menee alaspäin, tulee sieltä pieru, mutta jos se menee ulospäin, niin on se ilmestys tai pyhä innoitus (Immanuel Kant Swedenborgista 408-409
Frosteruksen ja Topeliuksen vaikutusvaltaiset opukset ovat vahingoittavaa valheellista propagandaa ja uskonnollista hölynpölyä, jossa tietämystä vääristellään uskomusten ja toiveiden suuntaan. s. 415
"Luonto on sijoittanut minut tähän maailmaan ja se johtaa minut täältä poiskin. Luotan siihen. Se saa tehdä minutlle mitä haluaa. Se ei tule vihaamaan työtänsä. Minä en puhunut siitä. Ei, mikä on totta ja mikä väärää, sen kaiken on se sanonut. Kaikki on sen syytä, kaikki sen ansiota.s.391.
Hurme asettuu valinnoissaan heikompien puolelle ja kritisoi mm. Linnén luokitteluintoa, jonka tämä ulotti ihmisiinkin.Europaeus, Asiaticus, Americanus ja Africanus, vaikkei geneettisiä eroavaisuuksia löydykään. Naisen heikon aseman kautta historian ja siihen syypäät hän niinikään osoittaa:
Kant ajatteli kaikkien kollegoittensa tavoin, että naisilta puuttuu kyky korkeimpaan abstraktiin ajatteluun. " Oppineisuutta yrittävällä naisella voisi yhtä hyvin olla parta, sillä ehkäpä se ilmaisisi selvimmin sen syvällisen katsannon, mihin hän pyrkki." s.410
Hauska kirja. Historiaa voi näköjään käsitellä toisinkin kuin koulussa on käsitelty eli mukaansatempaavasti ja persoonallisesti. Ehdottomasti lukemisen arvoinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti