Tuntematin Kimi Räikkönen
Siltala 2018
269 sivua
En olisi kuvitellut tämänkaltaiseen kirjaan tarttuvani. En seuraa urheilua, enkä varsinkaan moottoriurheilua. En ihaile kilpailuissa pärjänneitä, enkä varsinkaan moottorin avulla pärjänneitä. Kari Hotakaista tästä lukukokemuksesta on syyttäminen tai kiittäminen.
Koska tietämykseni sekä kirjan kohdehenkilöstä että hänen edustamastaan urheilulajista on olematon, saattaa näkemyksenikin olla joidenkin mielestä omituinen. Vaan niinhän se menee jokseenkin kaikkien kirjojen kohdalla. Tuossa viereisessä lainauksessa on kiteytetty kaikki se, mitä minä ajattelen formuloista. Se on Hotakaisen lause, kuten tämäkin:
Järjellä jos ajattelee, menee tunteen puolelle. s.18
Hotakainen esittää moottoriurheilun dilemmat selkokielellä. Ne menevät siis perille myös kaltaiselleni lukijalle:
Jos kuski onnistuu, voi moottori hajota.Jos kuski tekee yhdenkin virheliikkeen, sijoitus on viides. Jos joku on edessä ratkaisevalla hetkellä, menetämme puoli sekunttia. Puoli sekunttia on uuvuttavan pitkä aika. Missään muussa lajissa erot eivät ole näin pieniä. s.28
Samaan aikaan kirjoittaja hahmottaa kuvaa Kimi Räikkösestä, suomalaisesta, harvasanaisesta Icemanista, jonka kuvilta ja lyhyiltä kommenteilta en minäkään ole välttynyt.
Kimi on aina ollut oman tiensä kulkija, vaikka tie on välillä muuttunut poluksi, ojanpohjaksi tai tiettömäksi erämaaksi. s.28
Suomalaiset eivät keksineet hiljaisuutta, mutta ovat jalostaneet siitä useita menestystuotteita, vähäsanaisuutta, taukoja, kolmen sanan lauseita ja puolen minuutin hiljaisuuksia, eräänlaisia monttuja, joihin ulkopuolinen tippuu ja ihmettelee, että mitä tapahtuu nyt, kun mitään ei tapahdu. Ja sitten suomalainen jatkaa siitä, mistä aloitti, ikään kuin hiljaisuutta ei olisi koskaan ollutkaan.
Kimin julkisessa työssä pauhaavin hiljaisuus syntyy, kun kysymys on tarpeeksi huono. s.38
Kilpailun jälkeen toimittajan haastattelussa Kimi Räikkönen sanoo, ettei jää kaipaamaan Malesian osakilpailusta mitään erityisesti:
Kun kaikki keinot on käytetty kokeile totuutta. Jokainen kuski ja jokainen toimittaja tietää, ettei yhden kisaviikonlopun aikana ehdi missään tapauksessa tutustumaan kaupunkiin, ihmisiin eikä ruokakulttuuriin. Kaikki tietävät, kukaan ei sano. Paitsi yksi, joka oppi kolmivuotiaana puhumaan. ss22-23
Kuvaa Räikkösestä tehdään nykyajasta, formulamaailmasta käsin, mutta elämän lähtökohtia alkaen lapsuudesta ja köyhästä, hyvän yhteishengen ja yhteisen harrastuksen omaavasta perheestä käsitellään myös.
Kimi Räikkönen ajoi tulokaskaudellaan niin lujaa , että sai mahdollisuuden ajaa vielä lujempaa. s.111
Yhtä asiaa Kimin ei tervinnut jossitella: vuonna 2002 hän rahoitti osaltaan lapsuudenkotinsa remonttia, jonka yhteydessä rakennettiin myös sisävessa. On todennäköistä, että moni muu huippukuski istui lämpimällä pöntöllä elämänsä alusta saakka. s.113
Räikkösen vapaa-ajan vietto on ajoittain holtitonta, etenkin ensimmäisen avioliiton loppumisen jälkeen. Tilanne muuttuu, kun kuvioihin tulee Minttu ja myöhemmin lapset Robin ja Rianna.
Päivät huojuvat, yöt konttaavat.
Jutut jauhavat paikallaan, ideat kuihtuvat. s.184
Se, mikä toimii radalla ja kehäkuulutuksissa, ei toimi olohuoneessa eikä Prisman kassajonoissa. Iceman on toiminut poikkeuksellisen hyvin kilparadalla ja sen välittömässä läheisyydessä, mutta nimi sulaa omaan mahdottomuuteensa nuoren perheen arjessa. s. 115
Tulevaisuus on yhä epävarmaa, sillä kilpa-ajajan elämä on korkeintaan puolessa välissä, kun kilpauran lopettaminen on edessä.
Hän on syntynyt kädet rasvassa, hänellä on mekaanikon sielu ja motoristin fysiikka, joten luontevin vaihtoehto on moottoriurheilu. Mutta mikään ei ole varmaa. Paitsi se, ettei hän jää kaipaamaan mitään. s.222
Mitä minä sain kirjalta?
Ei minusta tullut moottoriurheilun ymmärtäjää tai Räikkös-fania. Eri tallien nimet eivät painuneet kovin syvälle mieleeni. Nyt sentään ymmärrän, että formula, karting ja motocross ovat eri asioita. Kaikissa kuitenkin palaa käsittämättömät määrät rahaa ja käytetään taitoja ja tietoa, joille kaikille olisi järkevämpää käyttöä muualla.
Ehkä parhaiten jäi mieleen päähenkilön myötämielinen kuvaus. Oivalsin, että lujaa ajaminen on taito ja lahjakkuus eikä vain pikkupoikien uhittelua. Kielitaidottomasta autonkuljettajasta kasvoi kirjaa lukiessa kokonainen, reilun ja fiksunoloinen mies, joka tietää, mitä haluaa tehdä ja tekee sen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti