maanantai 3. helmikuuta 2020

Peter Handke:Intohimoisesta sienestäjästä

Peter Handke
Intohimoisesta sienestäjästä - Kertomus sinänsä
LURRA Editions 2019
Saksankielinen alkuteos: Versuch über den Pilznarren 2013
Suom. Arja Rinnekangas
178 sivua

Nyt on luettu nobelistin kirja. Aiheen perusteella valitsin, sillä olenpa yrittänyt muistaakseni 1980-luvulla lukea Peter Handken kirjaa Toiston pysyvyys siinä mainittavasti edistymättä. Tämän kirjan luin.

"Handken kirjallinen ilmaisu rakentuu epäjuonelliselle kerronnalle, jossa keskeisintä on kertojan voimakas sisäinen kokemus ja tunne ja monitasoinen tulkinta ulkopuolisesta maailmasta. Näin kirjailija on astunut kauas valtavirrasta  - piiriin, jossa hän on ainoita maailmankirjallisuudessa." Näin kuvaa kustantaja kirjailijaa kirjan etuliepeessä. Samainen kustantaja on julkaissut ainakin viisi edellistä suomeksi käännettyä Handken teosta. Toiston pysyvyyden kustantaja oli Otava.

Oikeastaan alaotsikko kertoo pienestä kirjasta paljon - sekä sisällöstä että kerrontatavasta. Päähenkilö on kirjoittajan ystävä lapsuudesta aikuisikään asti. Jo nuorena päähenkilö osoittaa taipumusta keräilyyn. Hän kerää tuolloin vain kanttarelleja, joiden vaihtoarvonkin huomaa vähitellen. Tuolloin vaatimattomista oloista lähtöisin oleva lapsi haluaa kerätä myös rahaa. Kuitenkin kanttarellien kasvupaikat metsässä, tuulen suhina puiden oksistossa ja kostea, vihreä sammal viehättävät poikaa myös. Hänen kasvuympäristössään on sieniä niin paljon, että kyläläiset eivät lähde metsään etsimään sieniä, vaan lähtevät hakemaan niitä eli sieniä löytyy varmasti. Poika ei ystävysty muiden sienestäjien kanssa vaan pysyttelee omissa oloissaan. Jos toinen sienestäjä tulee häntä vastaan, ei hän katso tätä silmiin vaan ensiksi tarkastaa toisen saaliin. Tämä saa hänet vaikuttamaan itsevarman poissaolevalta, mistä on hyötyä hänen tulevassa ammatissaan asianajajana. Tällöin hän erikoistuu puolustamaan Kansainvälisesessä tuomioistuimessa sotasyyllisiksi syytettyjä.

Sienestys jää useiksi vuosiksi, koska sienimaailma näyttää huonompia puolia: homesienet viihtyvät asunnossa ja nuijamaiset pahanhajuiset sienet puutarhassa. Jossain vaiheessa päähenkilö kohtaa elämänsä naisen ja alusta asti on selvää, että he perustavat perheen ja saavat lapsen.

Siihen saakka hän ei ollut erityisemmin katsellut maahan läpikulkumatkoillaan näiden lehtimetsien halki. Ylipäätään hän ei enää tehnyt niin enää missään, samoin kuin ei enää juuri katsonut taivaallekaan - lukuun ottamatta sitä yhtä kertaa, jolloin hänen ammattinsa oli jälleen vienyt hänet erääseen kansalaissotaa käyvään maahan, ja siellä hän oli katsellut ylös, mutta vain kirkkaina tähtisinä öinä, kun pommit putosivat tarkasti kohteisiinsa. Ammatti tai ei: hänen katseensa liikkui hänen maailmanmiesaikanaan päättäväisesti suoraan eteenpäin, kulloinkin silmien korkeudella. s. 54

Ennen lapsen syntymää tuleva isä menee metsään polulle, jonka nimeää ennen syntymää -poluksi. Hän löytää metsästä ensimmäisen herkkutattinsa, jota nimittää jalkaväkijoukkojen kuninkaaksi ja sen myötä sienihulluus iskee pahemmin kuin koskaan.

Mutta usko minua, tämän ensimmäisen herkkutattini edessä, takanani enemmän kuin puolet elämää, sydämeni löi entistä lujempaa, niin lujaa, usko tai älä, ettei koskaan aiemmin. s. 58  

Tämä hulluus vie mennessään ja tekee tuhoa ja mies katoaa kokonaan. Sitä ennen hänen vaimonsa ja lapsensa ovat jättäneet hänet.

Sienistä hullaantunut ei näyttänyt aluksi lainkaan huomaavan vaimonsa pakoa ja yhtä vähän hänelle toisella tapaa rakkaan lapsensa poissaoloa. Heti paon jälkeisenä päivänä hän hyödynsi vapaaksi jääneen aamutunnin ennen lentoaan, jonka määränpää olisi eräs vangittu eräässä kaukaisena sijaitsevassa maassa, ja pistäytyi nopeasti metsässä, vaikkakin se tie, jonka hän sillä kertaa valitsi, sai, tosin vasta paljon myöhemmin, nimen "poissaolontie". s.128

Minulla oli hyvin negatiivinen ennakkoasenne kirjaan tarttuessani. Aluksi löysin vain vahvistusta oletuksilleni: pitkiä, koukeroisia virkkeitä, virheitä taivutusmuodoissa tai viittausuhteissa (suomennoksessako vain?). Minua kammotti myös päähenkilön työura, johon usein viitattiin. Puhuttiinhan Nobel-palkinnon julkistamisen yhteydessä Handken itsensä asettuneen sotarikollisten puoltajaksi
. Loppua kohti kirja kiskoi vastahakoistakin lukijaa mukaansa. Silti olin tyytyväinen pieneen sivumäärään. Tämä ei minua vakuuttanut, mutta lukujäljen jätti kuitenkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti