Davis Lydia: Kafka valmistaa päivällistä - Valitut novellit

 

Luen tietyn runoilijan lausetta syödessäni porkkanaa. Sitten, vaikka tiedän lukeneeni sen, vaikka tiedän simieni kulkeneen sen yli ja tiedän kuulleeni sanat korvissani, olen varma etten ole todella lukenut sitä. Voi olla, että tarkoitan ymmärtänyt sitä. Mutta voi olla, että tarkoitan nauttinut sitä: en ole nauttinut sitä, koska söin jo samaan aikaan porkkanaa. Myös porkkana oli säe. s.148

Hiukan samalla tavalla kuin tuon lainauksen lukijalle kävi minullekin Lydia Davisin lyhyiden proosapätkien kanssa - ilman porkkanaa tosin. Aloittaessani olin vakuuttunut Davisin kyvyistä ja merkittävyydestä kirjailijana. Se motivoi. Silti ajatukseni putoilivat monta kertaa kirjasta muualle ja mietin jo välillä jatkanko ollenkaan. Onneksi joku aina tönäisi eteenpäin lukemisessa: Eleonoora Riihisen ylistävä kirja-arvio Helsingin Sanomissa 15.12.2021, Kulttuuriykkösen yhä Areenasta löytyvä Jakke Holvaksen juontama keskustelu tai  itse kirjasta saadut oivallukset, lukemisen tähtihetket.

 Se on kuitenkin varmaa, että tämä kirja vaatii keskittymistä ihan toisella tavalla kuin juonivetoinen tiiliskivi, jonka vietäväksi voi heittäytyä unta odotellessa tai junamatkalla. Toisaalta novellit ovat niin lyhyitä, että yhden tai kaksi ehtii lukea bussia tai perunoiden kypsymistä odotellessa. Minulle ainoa oikea tapa on olla tämän kirjan kanssa kahden - eikä samalla pureksia porkkanoita tai imeskellä suklaata.

 Lyhytproosaksi näitä pätkiä on kai nimitettävä, sillä usein teksti on vain muutaman rivin pituinen.Niitä on luonnehdittu myös termeillä flash fiction, short short fiction. KIrjailija itse puhuu tarinoista. Jotkut proosapätkät ovat toisiinsa sidoksissa ja lyhyistä, eri vaiheisiin ja elämän alueisiin keskittyivistä tiivistyksien kautta Davis kertoo Marie Curien elämäntarinan. Suomentaja Aki Salmela selventää tämän sikermän syntyneen Davisin käännöstyön yhteydessä. Hän oli poiminut käännöksestä söpöileviä ja älyttömimpiä lauseita, joista rakensi kollaasin. Toinen sikermä teoksen viimeisimmästä kokoelmasta käsittelee vauvalta saatuja oppeja. Viimesin oppi tiivistää näin: 

OMISSA RAJOISSAAN

Miten hän on utelias, oman käsityskykynsä rajoissa; miten hän koettaa lähestyä asioita, joita kohtaan tuntee uteliaisuutta, oman liikuntakykynsä rajoissa; miten itsevarma hän on, oman tieyämyksensä rajoissa; miten mestarillinen hän on, omien taitojensa rajoissa; miten hän saa iloa toisista kasvoista omiensa edessä, oman huomiokykynsä rajoissa; miten hän puolustaa tarpeitaan, omien voimiensa rajoissa. s.273

 Davis kertoo myös paljon itsestään, mutta autofiktioksi en noitakaan tarinoita nimittäisi. Rivien takaa tarkkailee itseään tylsänä pitävä yliopistonopettaja, joka on epävarma viehätyksestään, lastenkasvatuksesta, tunteistaan ja merkityksestään kenellekään toiselle. Hän kertoo naisesta, joka on älykäs ja kyvykäs ja ahkera, muttei muista tekemiään töitä ja pitää itseään mitättömänä. Itsestään kertoessaan hän tarjoaa samaistumiskokemuksia lukjialle.

Mieltymys

Tunnemme mieltymystä johonkin tiettyyn ajattelijaan, koska olemme hänen kanssaan samaa mieltä; tai koska hän näyttää meille, mitä me jo ajattelimme; tai koska hän näyttää meille selkeämmässä muodossa sen, mitä me jo ajattelimme; tai koska hän näyttää meille, mitä olimme ajattelemaisillamme; tai mitä olisimme ennemmin tai myöhemmin ajatelleet; tai mitä olisimme ajatelleet paljon myöhemmin, jos emme olisi lukeneet sitä nyt; tai mitä olisimme saattaneet ajatella, mutta emme olisi koskaan ajatelleet, ellemme olisi lukenee sitä nyt ; tai mitä olisimme halunneet ajatella, mutta emme olisi koskaan ajatelleet, ellemme olisi lukeneet sitä nyt. s.155

Tämänkaltaisesta (kin) kieputtelusta syntyy paitsi kiistämättömän kestäviä novelleja myös huumoria, joka tunkee melankolian keskelle kuin sitä mitätöiden tai väheksyen. Rinnakkain ja päällekkäin ne kuitenkin kulkevat. Se tekee teoksesta hyvän, selvänäköisen ja sijoittaa tapahtumat ja ihmiset oikeisiin mittasuhteisiin. Davis ei jää vellomaan eikä valittamaan, hän näkee itsensäkin sivusta. Surullinen pohjavire kulkee läpi kirjan ja kertoja mitätöi itseään ja taitojaan, olipa hän sitten kirjailija itse tai esim. Kafka, joka suunnittelee päivällistä Milenalle. Yksinäisyyden kuvailu muuttuu mustaksi huumoriksi yhdellä virkkeelä, ja siinä onkin jo koko novelli. Oikein toimiminen muiden ihmisten kanssa on hankalaa, kun yrittää olla loukkaamatta ketään.

Kumppani

Istumme tässä yhdessä, ruuansulatukseni ja minä. Minä luen kirjaa ja se työstää lounasta, jonka söin juuri hetki sitten. s.169

Äitini loukkasi isäni tunteita suojellessaan tiettyjä isäni tunteita esittämällä, että hänellä itsellään oli jotain toisia tunteita, ja vaikka minun onkin vaikea kiistää isäni tiettyjä tunteita, jotka tiedän varsin hyvin, minun on vaikea olla ajattelematta, etteikö asia olisi voitu hoitaa toisin, niin ettei veljeni avuntarjousta olisi tarvinnut kieltää ja hänen tunteitaan loukata. s.257

Kokoelma sisältää novelleija viidestä kokoelmasta, jotka ovat ilmestyneet vuosina 1986-2014. Yhdysvalloissa elävä Lydia Davis on 74-vuotias ja palkinnoinkin arvostetun pitkän uran tehnyt kirjailija, kääntäjä ja esseisti. Jos hänen taiteestaan haluaa nauttia, on siihen varattava aikaa ja ajatusta. En suosittele hotkaisemaan suomennoksen novelleja, sillä kuten Harry Salmenniemi jälkisanoissaan sanoo, Davisin proosaa lukiessa tyhjää tilaa on mahdoton unohtaa. Teksteihin pääsee kyllä helposti sisälle, sillä Davis kuvaa tapahtumia ja tunteita realistisesti. Monesti hän nostaa esiin huomioita, joihin on helppo samaistuakin. Omalla kohdallani tämä kirja vaati paljon enemmän paneutumista kuin paksuhko romaani, mutta se antoi myös paljon oivallettavaa ja mietittävää, usein hauskasti ilmaistuna- enemmän kuin moni romaani. 

Ehkä onnelliseen muistoon ei voi kuulua ihmisiä, jotka ovat vieraita tai vaan satunnaisia tuttavia. Vanhuudessaan ja kivuloisuudessaan ei voi jäädä  yksin muistelemaan ainoastaan ihmisiä, jotka ovat unohtaneet sinut. Onnellisten muistojen ihmisten täytyy olla sellaisia, jotka haluavat sinut omiin onnellisiin muistoihinsa. s.198

Lydia Davis: Kafka valmistaa päivällistä - Valitut novellit. Alkuteokset: Break it Down 1986, Almost No Memory 1997, Samuel Johnson Is Indignant 2001, Varietes of Disturbance 2007, Can't and Won't 2014. Valinnut ja suomentanut Aki Salmela. Jälkisanat Harry Salmenniemi - Siltala / Sanavalinta 2021. 356 sivua