Jos rakastaa puita, pitää kaataa vanhat ja istuttaa uudet, oli isoisä sanonut heidän itkiessään vanhaa poppelia, kun sitä sahattiin.
Kansikuvan talo on melkein pääosassa tässä kirjassa. Isoäiti Tea asuu siellä ja odottaa kuolemaa, minkä hän muistaa myös usein mainita. Talo on ränsistynyt, katto vuotaa ja terassi puskee heinää. Ympärillä leviää isoisän aikoinaan istuttama, nyt jo villiintynyt omenatarha.
Tähän taloon ja maisemaan, turvapaikkaan saapuvat kesäksi sisarukset Mia ja Lilia, kumpikin oman elämänsä käännekohdassa. Lilia pohtii lähtöä Australiaan miesystävänsä kanssa. Hänellä on takanaan kaksi avioliittoa, joihin hän on syöksynyt spontaanisti ja lapsiakin hänellä on.
Herra ja rouva Crambles istuivat mykistyneinä, kun mielenhäiriöinen Lilia raivosi Aleksille, joka lopussa alkoi haukkua häntä fasistiksi. Cramblesin perheen poliittinen sivistys päättyi fasismiin, joka oli ainut heidän tuntemansa historian pahuus. Rouva Crambles joi sitten minttuteetä rauhoittuakseen ja kysyi sitten pojaltaan, rakastiko tämä Liliaa todella niin paljon, että riskeerasi olla fasistin mies.
Sisko Mia on harkitsevampi eikä ole halustaan huolimatta saanut lasta, vaikka on jo kaksikymppisenä haaveillut kiharapäisestä tytöstä vierellään kulkemassa.
Hän halusi lapsen sitten, kun taivaanrantaan asti on näkyvissä tie ilman rikkaruohoja ja nokkosia. Mia tajusi, että sellaista ei koskaan tulisi.
Hän ajatteli naisia, jotka olivat eläneet sata vuotta sitten ja synnyttäneet joka vuosi. Olivatko he odottaneet rikkaruohotonta tietä?
Talolla on vetovoimaa ja ennenpitkää sinne saapuu sisarusten serkku Marta kaksi poikaa vatsassaan ja myöhemmin myös Mian ja Lilian äiti Maria, joka on ollut Kreikan matkalla. Lilian entinen mies tuo sinne myös Ljusjan, tytärensä uudesta avioliitosta. Isoäiti vääntää munkkeja, serkukset kasvattavat kurpitsoita ja raivaavat omenatarhaa sekä pohtivat tulevaisuuttaan.
-Ennen en olisi osannut päättää. Niin kuin et sinäkään olisi osannut päättää.
- Mitä minä olen päättämässä? Mia kysyi.
- Sinä valitset joko ikuisen kärsimyksen, joka tuntuu tuskaisen kauniilta, tai ikuisen rauhan, joka on pökerryttävän tylsää.
Kirja on kerrassaan riemastuttava äkkinäisissä käänteissään. Reipas kuvaus muistuttaa vähän Ljudmilla Ulitskajan tapaa kertoa: asiat todetaan, mutta niitä ei arvoteta suuntaan tai toiseen. Martan raskautta tai tulevaa elämää kaksosten yksinhuoltajana ei sen kummemmin murehdita, vaan eletään aamu kerrallaan ja katsotaan, mitä päivä tuo tullessaan. Tämä kerrontatapa ei vähättele mitään, mutta tuskaa tai hankalaa tilannetta ei myöskään suurennella. Eri sukupolvien naisten yhteisyys ja selviytyminen tyystin erilaisine kohtaloineen ja luonteenpiirteineen tarjoavat lukijalle herkullisen näkymän kesään ja elämään mummon talossa. Tämän ukrainalaisen kirjailijan teosten suomennoksia on pidettävä silmällä jatkossakin! Pidin kirjasta kovasti!
Alkoi tulla kuuma, aamun raikkaus haihtui pois, sumu hälveni ja päivästä tuli hetki hetkeltä tavallisempi ja yksinkertaisempi, mutta samalla viihtyisämpi. Mia tervehti kaikkia vastaaantulijoita eikä enää piileskellyt puron töyrään polulla, kukaan ei voinut enää romuttaa aamun taikaa, sillä sen taika oli haihtunut. Tullessaan talolle hän muisti, että ennen vanhaan se oli näkynyt tielle.
Jevhenija Kuznjetsova: Kysykää Mialta. -Aula &Co. 2022. - Ukrainankielinen alkuteos 2021 Suom. Eero Balk.-Kansi: Laura Noponen. - 217 sivua
Tätä voisi hyvin harkita luettavaksi, kun saisi myös Ukraina-kohdan Helmet-haasteessa kuitattua. Eri asia sitten että saako tätä vuoden aikana luettavaksi, kun kirja on saanut jonkin verran nyt näkyvyyttä.
VastaaPoistaKannattaa laittaa tilaukseen. Jos saat kirjan käsiisi, lukeminen sujuu leikiten.
PoistaTää kiinnostaa kovasti!
VastaaPoistaKannattaa todellakin lukea!
Poista