maanantai 13. helmikuuta 2023

Erlandsson Karin: Koti

 


Karin Erlandssonin kirjassa Koti  tarkoittaa Ahvenanmaata, kotipaikkaa tai kotisaarta, jota ympäröi meri. Meri on kivien ja kallioden lisäksi läsnä koko ajan. Sillä on merkitystä kulkuyhteytenä ja elannon antajana, mutta se myös erottaa ja vie aviopuolisoita ja lapsia.

Romaani kertoo yhdeksän naisen tarinat alkaen 800-luvulla Saltvikissa eläneestä Liasta ja päätyen vuoteen 2019, jolloin Carolin seilaa Ahvenanmerellä työnään täyttää ja korjata laivan buffet-pöydän tarjoilu. Tuohon asti naiset ovatkin odottaneet kotona ja miehet lähteneet eikä naisen tehtävä ole ollut yhtä arvokas kuin miehen.

Maria tiesi, että isän luotsintaitoja kehuttiin, hän ei kuulemma koskaan ottanut riskejä. Mutta äitiä ja äidin rukouksia ei mainittu, ei sanaakaan sanottu siitä kuinka hän valvoi kykenemättä tekemään mitään muuta. (Maria, Geta 1902)

Kertomuksia sitoo löyhästi yhteen pieni kivi, joka kulkee päähenkilö-kertojien kädestä käteen - ei kuitenkaan annettuna, vaan jokainen löytää sen itse ja kiinnittää huomiota kivessä olevaan vaaleaan renkaaseen. Kirjailija on tehnyt perusteellista taustatyötä ja selvittänyt eri paikkakuntien historiaa, mikä on mainittu myös lähdeaineistona kirjan viimeisillä sivuilla. Kirjan mottona on Ahvenamaalainen laulunsävelmä vuodelta 1909 (Sauvo Puhtilan suomentamana) : Ken vois tyynessä seilata,/ken vois airoitta soutaa? Siinä onkin sanottu jotakin kirjan sisällöstä - elämän arvaamattomuudesta ja ihmisten pyrkimysten epävarmuudesta sekä selviämiskeinoista.

Kun tilanne oli ollut pahimmillaan heti heidän äitinsä kuolemaa seuranneina päivinä ja Per oli kadonnut metsään, Karla oli ymmärtänyt, että piti elää vain hetki kerrallaan. Ja jos jonain hetkenä näki edes pienen valonpilkahduksen, se oli parempi kuin että kaikki hetket olisivat olleet pimeitä. (Karla, Sund 1714)

Hän sytyttäisi kunnon tulen ja kuuraisi, kunnes metsä olisi pesty pois jokaisen iholta. (Berta, Kumlinge 1808)

Joskus lähtijöinä on koko perhe, kuten 1700-luvulla isovihan aikaan, kun Venäjän armeija kuritti Ahvenamaan itäosia ja vei mukanaan naisia ja lapsia. Asukkaat pakenivat pienillä veneillä Ruotsiin, jos ehtivät.

Miten Per saattoi kuvitella, että lähteminen olisi Karlalle helpompaa? Kodin jokainen tuuma oli hänelle yhtä tärkeä kuin veljellekin, mutta ihmisen piti osata sopeutua silloinkin, kun elämän kiinnekohta katosi. (Karla, Sund 1714)

Taitavasti kirjailija sitoo ajankuvaa naisten elämään ja ajatuksiin. Nykyaikaa kohti mentäessä mukaan tulee uusia sävyjä naisten itsenäistyessä, vaikka kaikki kirjan naiset ovatkin olleet hyvin tietoisia merkityksestään kodille, lapsille ja miehille. 1970-luvulla Tuula hankkii itselleen toisen elämän miehen merilläoloaikana. Hän keräilee Ruotsin eri paikkakuntien matkamuistoja pyytäen niitä kirjeitse

Satamassa oli tolppa, johon hänellä oli tapana nojata, se oli juntattu tukevasti maahan. Hän tarvitsi nämä minuutit ennen kuin Bengt astui maihin. Niiden aikana se Tuula, joka kirjoitti ruotsiksi kirjeitä tuntemattomille, sai tehdä tilaa toiselle Tuulalle, joka kietoi käsivarret miehensä ympärille. Kumpikin Tuula oli koko ajan olemassa, he vain eivät eläneet rinnakkain. Hän tarvitsi tolppaa vuoronvaihtoon. (Tuula, Eckerö 1972)

Luin tätä kirjaa mielelläni. Kerronta oli sujuvaa, asioita ei alleviivattu liikaa, vaan tapahtumat etenivät omalla painollaan pakottamatta mitään liian kirjalliseen muottiin. Vaikka suru, köyhyys ja ikävä ovat kertomuksissa läsnä, ei tunteissa vellota, vaan henkilöt miettivät seuraavaa askelta, tulevaisuutta. Kirja on ollut ehdolla Pohjoismaiden kirjallisuuspalkinnon saajaksi ja tekijä asuu Maarianhaminassa.

Karin Erlandsson: Koti, romaani. S&S 2022, - Ruotsinkielinen alkuteos Hem 2021 .- Suom. Katariina Kallio. - Kannen kuva Jonas Wilén Vägen hem (rajattu), Kannen suunnittelu Fredrik Bäck. - 286 sivua


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti