Kirja on novellikokoelmaksi melko laaja; sisältää 19 novellia. Se on julkaistu jo 2001, melkein parikymmentä vuotta ennen Tokarczukin 2019 saamaa edellisen vuoden Nobelia. Olen tavattoman kiitollinen Tapani Kärkkäiselle suomennoksesta, joka antoi minullekin lukunautinnon. Ja kustantajalle myös!
Aihepiiri on niinikään laaja. Novelleissa liikutaan kirjallisissa maisemissa ja itäeurooppalaisissa kaupungeissa. Varsova, Krakova ja Wroclav mainitaan, mutta myös Venetsia ja Skotlanti. Tapahtuma-aika vaihtelee 1600-luvulta nykyaikaan, kristillisestä ympäristöstä maanläheisempiin ihmeisiin. Kaduilla kulkee muutamassa novellissa sotakalustoa, joissakin näkymä on tavallinen, mutta kokijalleen painajainen, kuten brittiprofessorille Varsovan lähiössä. Hän on lähtenyt matkaan Lontoosta varmana itsestään ja osaamisestaan, mutta eksyy omasta olemisestaan
Puola oli älykkäiden ihmisten maa. Hän kävisi kylvämässä siemenen ja palaisi viikon päästä kotiin Jättäisi heille kirjansa - sikäläiset lukivat englanniksi ja tuskin pystyisivät vastustamaan Perustajan auktoriteettia (Professori Andrews Varsovassa)
Ihmeitä novelleissa tapahtuu, mutta eivät ne mahdottomilta tunnu, koska Tockarczuk kertoo persoonan muodonmuutokset vähitellen ja perustellusti. Lukija jää lopussa hämmästelemään, kuinka oikein kävikään, mutta hyväksyy epäilemättä lopputulokset. Agatha Christien romaanien lukija paikkaa kerronnan juonta hyppäämällä tarinaan ja tekemällä itse romaanista puuttuvan rikoksen. Mies imettää saarella löytämäänsä lasta pitääkseen tämän hengissä ja muuttuu naiseksi.
Koin olevani vanki omassa itsessäni: oli kuin minä, jota siihen asti olin pitänyt jonakin lopullisena ja täysin todellisena , olisi hetkeksi näyttäytynyt todellisessa valossa - olin jokin, jonka sisällä on joku toinen. Olin kuori tai vaippa, ja siellä, sen alla, vaati pääsyä olemiseen jokin uusi, kypsymätön, tuskin kalvoa muistuttava keskeneräinen olio, jonka oli määrä vasta astua olemassaoloon - jos nyt ylipäätään siinä onnistuisi. Oletteko koskaan ajatellut elämämme olevan sitä, että olento, jonka olemme itse luoneet todelliseksi minäksemme, tutkii mahdollisuuksia tulla olevaksi? (Saari)
Tematiikka liittyy vahvasti muodonmuutokseen, uuden minän rakentamiseen tai löytämiseen. Se voi tapahtua metamorfoosin lisäksi haaveen tasolla, kuten siivooja Sabinan tapauksessa. Köyhä monen pojan äiti haaveilee pääsevänsä osaksi työnantajansa, varakkaan perheen tyttären leikkiä.
Sabina ei pahemmin kiinnitä huomiota kehoonsa. Hän pukee sen aamulla nailoniseen verryttelypukuun tai kukalliseen kretonkimekkoon ja marssii siinä läpi koko päivän, iltaan asti. Jossain siellä sisällä, kretonkikerroksen alla, hänen kehonsa hoitaa itse omat asiansa. Niihin ei kannata sen kummemmin kiinnittää huomiota. (Sabinan toivomus)
Mitä tapahtuisi, jos Sabina yhtäkkiä jättäisi silitysraudan sikseen, jos hän iloisesti hypähdellen menisi kolmen tytön seuraan? Jos hän istuutuisi heidän kanssaan ruusunpunaiselle matolle ja asettuisi muovisen hellyyden, turvallisen ja yhdessä sovitun äidinrakkauden kannateltavaksi? (Sabinan toivomus)
Kirjallisuuden uusia maailmoja luovia kykyjä ja keinoja Tokarczuk esittää myös kertojan oman persoonan muokkaus- ja muutosmahdollisuutena.
Kirjallisuus on jonkinlainen lainvoiman saanut, etiikasta erotettu, sosiaalisesti hyväksytty ja ihailtu valehtelun muoto. Luulen, että juuri siitä syystä se onkin aina vetänyt minua puoleensa. Onko olemassa toista alaa, joka antaisi minulle mahdollisuuden sepittää, valehdella suut silmät täyteen, parannella todellisuutta ja keksiä sille uusia mahdollisuuksia? Kirjailijat ovat yleiskäsitteiden anarkisteja, synnynäisiä relativisteja, totuuden koettelijoita ja vaihtoehtotehtailijoita. (Kuukausi Skotlannissa).
Kirjailija Saborski on luonut työrutiinit, jotka yllättävästi ilmennyt mies särkee jo sen kärpäsenpullean minuutin aikana, kun hän äheltää kirjailijan asunnon lukon kanssa. Lopulta ei voi olla varma, kuka on tämän tarinan subjekti
Saborski kuitenkin tiesi, että ilman tupakkaa ei synny kirjoja. Tupakansavulla ja kirjoittamisella oli suora yhteys. Kun savu täytti keuhkot, se jotenkin herätti myös muistin, varmaan siksi, että savu ja muisti ovat olemukseltaan samanlaisia: katoavaisia juovia, jotka yllättäen kiertyvät renkaiksi ja kiemuroiksi, läpikuultaviksi kerroksiksi, jotka hetken aikaa ovat olemassa tietyssä muodossa ja katoavat sitten lopullisesti.(Subjekti)
Nainen haluaa palata tapahtuma-ajasta kymmenen vuotta taaksepäin, muistoihin Venetsiasta, jossa hänellä ja sittemmin mainetta saavuttaneella kirjailijalla oli lyhyt rakkausepisodi. Hän haluaa ymmärtää kirjailijaa tämän oman persoonan kautta, mutta onnistuukohan se.
Juuri se oli kiehtovaa: etsiä ihmisen elävästä olemassaolosta sitä, joka luo maailmoja. Sanojen valtiasta. (Kirjailijatapaaminen)
Olen lukenut tätä kirjaa kuin Raamattua, suurella hartaudella ja pysähdellen. Olen myös varmaan tulkinnutkin kirjaa kuin Raamattua tulkitaan, vetänyt kirjasta irrallisia lauseita ja tekstinpätkiä juuri omiin ajatuksiini sopivia, itsäni innostavia. Sitaatteja olin merkinnyt ihan liikaa - kaikkia en saanut tähän tekstiin upotettua ja jotkut jättämistänikin saattavat tuntua päälle liimatuilta. Kanttaan myöten hieno kirja puhukoon puolestaan niille, jotka siihen tarttuvat. Toivon monen niin tekevän.
Runsaista sitaattimerkinnöistäni jätän loppuun pari irrallista oivallusta. Ensimmäinen on pitkään naimisissa olleen naisen ajattelua hänen muistellessaan mennyttä. Toinen on niin kiehtovan inspiroiva, että halusin sen jakaa.
Ajalle oli tapahtunut jotakin ikävää, hän ajatteli, sen liimaukset olivat alkaneet pettää, kerrokset irrota toisistaan. Ajan kaksi suurta mannerlaattaa liukuivat yhä kauemmas toisistaan ja synnyttivät tuleviksi vuosimiljooniksi jaon "ennen" ja "nyt". "Nyt" oli karheaa, kulmikasta ja niukkasanaista - yöllä raskaita unia, heräämisen jälkeen vihanpidon jäänteet aivan kuin unissa olisi sodittu. "Ennen" tuntui täältä katsottuna yhtenäiseltä ja rytmikkäältä kuin pingispallon keveä kopsahdus, kun se osuu sileään pöytään, kirjavalta, hetkistä kudotulta kankaalta, jossa jokainen hetki oli osa jotakin toista. (Ratsu)
Irrationaaliset tarpeet ovat se, mikä erottaa meidät eläimistä. Ei ajattelumme, eivät viisaat kirjat. Meidän täytyy tehdä tarpeettomia ja hyödyttömiä asioita, jotka kestävät vain hetkisen, mutta ihastuttavat, asioita, jotka herättävät hämmästystä, vaikka sitten saman tien unohtuisivatkin.. Elämämme on oltava tulvillaan tällaisia ilotulituksia. Muuten vaivumme levottomuuteen, muutumme hedelmättömiksi.(Jerusalemin valloitus, Raten, 1675)
Olga Tokarczuk: Rumpujen kaupunki. - Särötär, 2023. Alkuteos: Gra na wielu bebenkach, 2001.- Suom. Tapani Kärkkäinen. - Ulkoasu: Sanna Saastamoinen, 330 sivua
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti