Westö oli aloittanut romaanin sotavuosilta jo ennen helmikuuta 2022, jolloin Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Ei voi kutsua onnekkaaksi sattumaksi sen ilmestymisaikataulua, koska kyse on sodasta, turhista kuolemista ja raakuudesta. Juuri sen takia on kuitenkin hyvä lukea kirja. Olin tuudittautunut minäkin ajatukseen, että sukupolveani ei sota kosketa tai että sodat ovat riittävän kaukana itsestä (!). Nyt uutiset kertovat muuta. On tärkää lukea siitä, mitä sota on - myös muualta kuin uutisista. Siitä Westön romaani kertoo.
Romaani kertoo myös rakkaustarinan. 32-vuotias Molly Timm on näyttelijätär, jolla on kaunis ulkomuoto, vaikkeivat näyttelijänlahjat ole huippuluokkaa. Hän saa sivuosia teatterissa ja menestyykin, jos vastanäyttelijäksi sattuu sopivan osaava ihminen. Elokuvissa hän on parhaimmillaan, sillä otokset eivät vaadi sellaista pitkäjänteisyyttä ja läsnäoloa kuin elävä teatteri.
Henry Gunnars on kunnianhimoinen toimittaja, joka haluaa kertoa lukijoille, mitä rintamalla oikein tapahtuu, sotapropagandan ja sankaritarinoiden taustan. Hän on jatkuvassa ristiriidassa esimiehensä ja myös sotilasjohdon kanssa, sillä hän kuuluu niihin valittuihin, jotka ovat päässeet tiedotuskomppaniaan, niihin, joiden halutaan välittävän kuvaa sotatapahtumista.
Henry oli kyllä tiennyt että hänessä taistelivat paatos ja illuusiottomuus, niin oli ollut nuoruusvuosista asti ja hän tiesi että se taistelu kuvastui kaikessa mitä hän kirjoitti.
Henry käy välirauhan aikana tapaamassa mielenterveytensä menettänyttä miestä, joka on hoidettavana täpötäydessä Rauhan sairaalassa. Hän kohtaa hoitavissa lääkäreissä erilaiset suhtautumiset sodan vuoksi mieleltään vammautuneisiin. Osastolääkäri esiintyy univormussa ja katsoo potilaiden kärsivän pelkuruudesta. Henry haastatelee rintamalla tapaamaansa miestä, jonka repliikki jäi mieleeni.
.. hän oli tiennyt, että oli yhtä merkityksetön kuin venäläiset rivimiehetkin, hänkin oli vain yksi uupunut ruumis suojapuvussa kylmän ja vaikenevan taivaan alla, yksi satojentuhansien joukossa, ei sen enempää.
Tätä katkelmaa suhteutan mielessäni nykyisin ilmestyvään elämän merkityksellisyyttä pohtivaan selfhelp-kirjallisuuteen samoin kun peilaan itseeni kirjan arkipäivän kuvausta, ruuanhankinnan vaikeutta, homeisia limppuja, bensiinipulaa ja muita asioita, joita minun ei ole juuri koskaan tarvinnut pohtia. Kuvaus on äärettömän elävää ja aidontuntuista - Westön kerrotaan tekevän hyvin taustatyöt.
Henryn ja Mollyn rakkaus on alkanut jo ennen sotia ja romaani alkaa eron kuvauksella. Molly on kiertueella Ruotsissa, pehmittämässä naapurikansan mieliä suopeiksi sodasta kärsiville suomalaisille. Henry on rintamalla, Summassa, vaikkei palvele vänrikkinä, vaan tekee reportterin työtä. Rakkauskertomus toimii myös romaanin rakenteen kannattajana ja kerronnan ajan määrittää sota: talvisota, välirauha ja uuteen sotaan varustautuminen sekä sen puhkeaminen.
Kitkattomasti Mollyn ja Henryn rakkaustarina ei suju eikä suju ystäväpiirinkään elämä sellaisena kuin he nuorena kuvittelivat. Toiset ovat kaatuneet, jotkut vammautuneet pahasti ja elossa olevat yrittävät olla tyytyväisiä, kuten kranaatista haavoittunut Henry:
Kun vammat muistuttivat itsestään, hän ei ajatellut sitä että ne vaivasivat yhä, vaan sitä millainen tuuri hänellä oli ollut kun hän ei ollut kuollut.
Samalla kun Westö avaa silmiä sodan todellisuudelle vuorotellen kirjassa eri luvuissa äänessä olevan Henryn ja Mollyn kautta voi kirjasta löytää myös asioita, jotka ovat tuttuja nykyisyydelle. Minäkin haluan lukea valoisista ja kepeistä asioista ja joskus suljen viestimet ja korvani uutisilta, jotka toistavat samoja, uskomattomia ja epämiellyttäviä asioita.
Kun hän tuli kotiin, Henry istui vihreässä nojatuolissa lukemassa. Radio oli hiljaa, kuten niin usein nykyään. He olivat yhtä mieltä siitä, etteivät enää jaksaneet kuunnella uutislähetyksiä; lukijan monotoninen uusien taistelujen ja miehitysten luettelo sai heidät tuntemaan ettei suursota loppuisi ikinä, että tappaminen ja tuhoaminen jatkuisivat ikuisesti.
Molly suostuttelee ammatilliseen umpikujaan joutuneen Henryn, joka haluaa olla reportteri eikä mikään pakinoitsija, kirjoittamaan rakkaasta veneestään ja kesäiloista ja kirjoitus saa vastakaikua.
Juuri "Ouritsaaressa"-pakinan kaltaisia kirjoituksia ihmiset halusivat nyt lukea, herkkiä mietteitä jotka hetkeksi vaiensivat sodan jylyn ja veivät lukijan maailmaan, joka oli kerran ollut ja jonain päivänä taas olisi, maailmaan, jossa elämäntunne oli yksinkertainen ja hellä ja sanat kirkkaita ja läpnäkyviä kuin vesi.
Kuten edellä on varmaan käynyt ilmi, tämä kirja antoi minulle paljon. Sain vanhoista asioista kertovasta romaanista perspektiiviä ja kuvitusta nykyiseen kaoottiseen maailmantilanteeseen ja lukukokemus oli hyvä, kuten yleensä Westön kirjoja lukiessani. Tämä kirja pitäisi jokaisen sotaa kokemattoman lukea.
Sillä hän oli palannut siihen epätodelliseen olemassaoloon kaukana idässä, siihen joka antoi kovanahkaisille lisää elämäntuntoa mutta kulutti herkkien elinvoimaa: sodan epävarmuuteen ja tinkimättömyyteen, kaiken katoavaisuuteen, pakkoon olla valppaana jokaisena hereilläolon sekunttina, niin, jopa unessa.
Kjell Westö : Molly & Henry - romaani sotavuosilta. - Otava, 2023. - Ruotsinkielinen alkuteos: Skymning 41 - Roman från en krigstid. - Suom. Laura Beck. - Kansi: Tuuli Juusela, kannen kuvat Matti Similä / Helsingin kaupunginmuseo. - 505 sivua
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti