Johanna Venho: Martti Suosalon tähänastinen elämä

 

Muisti on laskostunut täyteen tapahtumia ja kuvia. Niin monia asioita näki ensimmäistä kertaa. Ensimmäiset kerrat painuvat mieleen.

 Olisihan se ollut iso harmi, jos tämä kirja olisi jäänyt lukematta - ja pelkästään sen takia, etten yleensä lue elämäkertoja. Tässä kirjassa oli kaikki kohdillaan: hyvä kirjoittaja ja mielenkiintoinen kohdehenkilö. Olenhan toki nauttinut Martti Suosalon tekemisistä niin teatterissa kuin elokuvissakin. Johanna Venho on puolestaan osoittanut kykynsä paneutua toisen elämään jo fiktiivisissä teoksissaan mm. Sylvi Kekkosesta ja Tove Janssonista. Lukupiirissämmekin kirja sai varauksettoman suosion.

Kronologinen järjestys helpottaa lukijan mukaanpääsemistä. Itse innostuin (ja vähän samaistuinkin) lapsuuskuvauksiin kovasti, mutta joku lukupiiristämme piti sitä osiota turhana. Osa lukupiiristä kritisoi minäkerronnan katkaisevien tarinapätkien käyttöä, vaikka erilainen fontti erotti ne selkeästi muusta tarinasta. Minä pidin siitäkin.

Vaikka Martti Suosalo oli nuorena omien sanojensa mukaan ujo perässäkulkija, hän tiesi jo varhain kutsumuksensa. Hän sanoi syntyneensä näyttelijäksi. Oulun nuorisoteatteri antoi mahdollisuuden päästä kokeilemaan työtä ja kutsumusta.

Hän avaa suunsa. Äänen pitää kuulua salin taakse asti. Pitää sanoa eri lailla kuin kukaan muu. Se tuntuu heti oikealta, vaikkei hän tiedä miksi. Ei pidäkään tietää. Pitää tanssia, nyt tulee tanssikohtaus.

Seuraava selkeästi tunnistettava käänne nuoren miehen elämässä oli teatterikorkeakouluun pääsy. Se ei tapahtunut ensimmäisellä eikä vielä toisellakaan yrittämällä, vaan vasta sitten, kun Jouko Turkka oli tullut koulun johtajaksi. Suosalo on Turkan suosikki jalkapalloilijan taustansa ja fyysisen lahjakkuutensa ansiosta, mutta Turkan pelko säilyy hänelläkin vielä kouluaikojen jälkeen pitkään ja hän kuvittelee näkevänsä Turkan pään yleisön joukossa. Siitä huolimatta hän katsoo myös saaneensa opinnoistaan paljon.

Kun Turkka puhuu, nuori mies on koko ajan oivaltamaisillaan. Hän on silmät auki ja näkee. "Kyllä Kullervon isältä saama puukko on hyvä, mutta yhtä traaginen on saippuapalan elämä."

Toinen hahmo, jonka suhteen oltiin varsin varuillaan, oli Suosalon teatteriuran ensi vuosikymmeninä vaikuttanut Helsingin Sanomien teatterikriitikko Jukka Kajava, joka lyttäsi tai ylisti estottomasti ja vaikuttavasti. Suosalo koki Ryhmäteatterin opettaneen hänet vasta lopullisesti näyttelijäksi, mutta Kajava ei ainakaan aluksi arvostanut Raila Leppäkosken ja Arto af Hällströmin johtamaa yritystä. Teatterin merkitys yhteiskunnassa avautuu kuitenkin Suosalolle juuri tämän tekijäryhmän kautta.

Teatteri on aikaan ja paikkaan liittyvää taidetta, ja tapahtuipa yhteiskunnassa mitä tahansa, yksi teatterin tehtävistä on muistaa hovinarrin merkitys. Sen tulee kyseenalaistaa rakenteita, kritisoida ja pilkatakin, näyttää normaaleina pidettyihin asioihin kätketty koomisuus eli tragiikka.

Vaikka teatteri on koko ajan kirjan keskiössä, kerrotaan välillä toki Martti Suosalon yksitysielämästäkin: nuoren miehen hanttihommista, rahattomuudesta ja kaljottelusta sekä sitten myös vaimon kohtaamisesta ja lasten syntymästä. Kaikki elämän kokemukset ovat Suosalolle materiaalia, josta voi ammentaa työhön tarvittavia elementtejä.

Mutta jäsennän asian niin, että vaisto ja intuitio ovat ikään kuin kaksi kirjastonhoitajaa pääni sisällä: he kutovat tai lueskelevat lehtiä ja odottavat hommia. Kun he saavat impulssin, he hakevat varastosta oikean kasetin, joka sitten tulee esiin suurena, nerokkaana ideana. Minut tämä pitää nöyränä siksi, että kasettien sisältö on maailmalta kerättyä.

Vaikken tuosta kirjastonhoitajan kutomisvertauksesta oikein innostukaan, innostuin kyllä kirjasta. Kaikenkaikkiaan tämä elämäkerta on tehty ajatuksella ja herkällä mielellä. Se ei kulje sensaatioiden perässä, vaan haluaa porautua näyttelijän työn ytimeen ja sen eri puoliin. Näin tehdessään se tekee näyttelijäntyölle kunniaa ja antaa sille merkityksen, joka on arvostelumenestystä isompi - lööppiotsikoista puhumattakaan.

Näytelmässä pitää aistia yleisö. Me teemme maaleja yleisölle, yleisö ei ole vastustaja, vaan osa meidän joukkuettamme. Mutta joskus on todettava, ettemme ole saaneet yheistä ponnistusta vielä aikaiseksi. Meidän tehtävämme ammattilaisina on avittaa yleisöä pääsemään jutun sisälle, samaan joukkueeseen. Juttu on se kuuma pallo, jonka näytelmäkirjailija on kirjoittanut ja jota yhdessä pompottelemme ja koetamme pitää ilmassa ja saada maaliin. Joskus se voi karata ikkunasta ulos ja silloin olemme kaikki ihmeissämme.

Johanna Venho: Martti Suosalon tähänastinen elämä. - WSOY, 2022. - 491 sivua + 24 kuvasivua

Kjell Westö : Molly & Henry - romaani sotavuosilta

 

Eikö olekin kummallista, että pitää ehkä kuolla sodassa sen takia että ei halua sotaa?

Westö oli aloittanut romaanin sotavuosilta jo ennen helmikuuta 2022, jolloin Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Ei voi kutsua onnekkaaksi sattumaksi sen ilmestymisaikataulua, koska kyse on sodasta, turhista kuolemista ja raakuudesta. Juuri sen takia on kuitenkin hyvä lukea kirja. Olin tuudittautunut minäkin ajatukseen, että sukupolveani ei sota kosketa tai että sodat ovat riittävän kaukana itsestä (!). Nyt uutiset kertovat muuta. On tärkää lukea siitä, mitä sota on - myös muualta kuin uutisista. Siitä Westön romaani kertoo.

Romaani kertoo myös rakkaustarinan. 32-vuotias Molly Timm on näyttelijätär, jolla on kaunis ulkomuoto, vaikkeivat näyttelijänlahjat ole huippuluokkaa. Hän saa sivuosia teatterissa ja menestyykin, jos vastanäyttelijäksi sattuu sopivan osaava ihminen. Elokuvissa hän on parhaimmillaan, sillä otokset eivät vaadi sellaista pitkäjänteisyyttä ja läsnäoloa kuin elävä teatteri.

Henry Gunnars on kunnianhimoinen toimittaja, joka haluaa kertoa lukijoille, mitä rintamalla oikein tapahtuu, sotapropagandan ja sankaritarinoiden taustan. Hän on jatkuvassa ristiriidassa esimiehensä ja myös sotilasjohdon kanssa, sillä hän kuuluu niihin valittuihin, jotka ovat päässeet tiedotuskomppaniaan, niihin, joiden halutaan välittävän kuvaa sotatapahtumista.

Henry oli kyllä tiennyt että hänessä taistelivat paatos ja illuusiottomuus, niin oli ollut nuoruusvuosista asti ja hän tiesi että se taistelu kuvastui kaikessa mitä hän kirjoitti.

Henry käy välirauhan aikana tapaamassa mielenterveytensä menettänyttä miestä, joka on hoidettavana täpötäydessä Rauhan sairaalassa. Hän kohtaa hoitavissa lääkäreissä erilaiset suhtautumiset sodan vuoksi mieleltään vammautuneisiin. Osastolääkäri esiintyy univormussa ja katsoo potilaiden kärsivän pelkuruudesta. Henry haastatelee rintamalla tapaamaansa miestä, jonka repliikki jäi mieleeni.

.. hän oli tiennyt, että oli yhtä merkityksetön kuin venäläiset rivimiehetkin, hänkin oli vain yksi uupunut ruumis suojapuvussa kylmän ja vaikenevan taivaan alla, yksi satojentuhansien joukossa, ei sen enempää.

Tätä katkelmaa suhteutan mielessäni nykyisin ilmestyvään elämän merkityksellisyyttä pohtivaan selfhelp-kirjallisuuteen samoin kun peilaan itseeni kirjan arkipäivän kuvausta, ruuanhankinnan vaikeutta, homeisia limppuja, bensiinipulaa ja muita asioita, joita minun ei ole juuri koskaan tarvinnut pohtia. Kuvaus on äärettömän elävää ja aidontuntuista - Westön kerrotaan tekevän hyvin taustatyöt.

Henryn ja Mollyn rakkaus on alkanut jo ennen sotia ja romaani alkaa eron kuvauksella. Molly on kiertueella Ruotsissa, pehmittämässä naapurikansan mieliä suopeiksi sodasta kärsiville suomalaisille. Henry on rintamalla, Summassa, vaikkei palvele vänrikkinä, vaan tekee reportterin työtä. Rakkauskertomus toimii myös romaanin rakenteen kannattajana ja kerronnan ajan määrittää sota: talvisota, välirauha ja uuteen sotaan varustautuminen sekä sen puhkeaminen.

Kitkattomasti Mollyn ja Henryn rakkaustarina ei suju eikä suju ystäväpiirinkään elämä sellaisena kuin he nuorena kuvittelivat. Toiset ovat kaatuneet, jotkut vammautuneet pahasti ja elossa olevat yrittävät olla tyytyväisiä, kuten kranaatista haavoittunut Henry:

Kun vammat muistuttivat itsestään, hän ei ajatellut sitä että ne vaivasivat yhä, vaan sitä millainen tuuri hänellä oli ollut kun hän ei ollut kuollut.

Samalla kun Westö avaa silmiä sodan todellisuudelle vuorotellen kirjassa eri luvuissa äänessä olevan Henryn ja Mollyn kautta voi kirjasta löytää myös asioita, jotka ovat tuttuja nykyisyydelle. Minäkin haluan lukea valoisista ja kepeistä asioista ja joskus suljen viestimet ja korvani uutisilta, jotka toistavat samoja, uskomattomia ja epämiellyttäviä asioita.

Kun hän tuli kotiin, Henry istui vihreässä nojatuolissa lukemassa. Radio oli hiljaa, kuten niin usein nykyään. He olivat yhtä mieltä siitä, etteivät enää jaksaneet kuunnella uutislähetyksiä; lukijan monotoninen uusien taistelujen ja miehitysten luettelo sai heidät tuntemaan ettei suursota loppuisi ikinä, että tappaminen ja tuhoaminen jatkuisivat ikuisesti.

Molly suostuttelee ammatilliseen umpikujaan joutuneen Henryn, joka haluaa olla reportteri eikä mikään pakinoitsija, kirjoittamaan rakkaasta veneestään ja kesäiloista ja kirjoitus saa vastakaikua.

Juuri "Ouritsaaressa"-pakinan kaltaisia kirjoituksia ihmiset halusivat nyt lukea, herkkiä mietteitä jotka hetkeksi vaiensivat sodan jylyn ja veivät lukijan maailmaan, joka oli kerran ollut ja jonain päivänä taas olisi, maailmaan, jossa elämäntunne oli yksinkertainen ja hellä ja sanat kirkkaita ja läpnäkyviä kuin vesi.

Kuten edellä on varmaan käynyt ilmi, tämä kirja antoi minulle paljon. Sain vanhoista asioista kertovasta romaanista perspektiiviä ja kuvitusta nykyiseen kaoottiseen maailmantilanteeseen ja lukukokemus oli hyvä, kuten yleensä Westön kirjoja lukiessani. Tämä kirja pitäisi jokaisen sotaa kokemattoman lukea.

Sillä hän oli palannut siihen epätodelliseen olemassaoloon kaukana idässä, siihen joka antoi kovanahkaisille lisää elämäntuntoa mutta kulutti herkkien elinvoimaa: sodan epävarmuuteen ja tinkimättömyyteen, kaiken katoavaisuuteen, pakkoon olla valppaana jokaisena hereilläolon sekunttina, niin, jopa unessa.

Kjell Westö : Molly & Henry - romaani sotavuosilta. - Otava, 2023. - Ruotsinkielinen alkuteos: Skymning 41 - Roman från en krigstid. - Suom. Laura Beck. - Kansi: Tuuli Juusela, kannen kuvat Matti  Similä / Helsingin kaupunginmuseo. - 505 sivua

Miriam Toews : Pidä puolesi, Swiv

 

Ei vaan mä huolehdin susta! sanoin. Hah! mummi sanoi. Totta, niinhän sä huolehdit. Mutta äitisi murehtii, että kuka pitää huolen sinusta ja Gordista jos hän sairastuu. Mä pidän! sanoin. Niin kuin ne junavaunun lapset siinä kirjassa . Voisit pitääkin, mummi sanoi.

Tästä juuri kirjassa on kysymys: huolehtimisesta. Kuka pitää huolta kenestäkin kolmen sukupolven ja ihmisen taloudessa, joka on edelleen kasvamassa. Kirjassa kerrotaan mummista, iäkkäästä ja monin tavoin vanhuuden jo runtelemasta entisestä sairaanhoitajasta, joka jaksaa nauraa itselleen ja pitää oman linjansa niin ruokailutottumuksissa kuin muissakin asioissa.

Minä en kuluta viimeistä viisiminuuttistani maan pinnalla syömällä pupunruokaa!

Hänen tyttärensä, Swivin äiti, on näyttelijä ja odottaa Gordia. Omasta mielestään hän pitää huolta sekä äidistään että 9-vuotiaasta Swivistä, mutta Swivin mielestä äiti on koko ajan näännyksissä ja pahalla tuulella. Äiti haluaisi pitää hauskaa kuten mummikin tai edes  nauttia lasillisen silloin tällöin, mutta kohdussa olevaa Gordia pitää suojella ja siirtää iloja.

Kirjan päähenkilö ja kolmikon huolehtivaisin ja pystyvin ihminen on Swiv, joka huolehtii mummin lääkityksestä ja tekee kotitöitä äidinkin puolesta.  Swivin isä on poistunut kuvioista ja hukuttaa murheitaan alkoholiin jossain muualla. Poikkipuolisen sanomisen jälkeen Swiv erotetaan koulusta ja hänestä tulee täyspäiväinen mummin huoltaja - jos kohta mummikin  opettaa häntä kouluaineissa ja elämässä.

Swivin kertomana ja kommentoimana kolmen sukupolven tarinasta tulee huimaavan hauska ja itkettävän koskettava kertomus keskinäisestä välittämisestä ja huolenpidosta. 9-vuotias tekee niin paljon aikuisoletettujen puolesta ja hyväksi, että nämä ovat vähitellen tottuneet siihen ja lakanneet huomaamasta Swivin tekemistä. Swiv häpeää mummin seurana kulkiessaan tämän jatkuvaa puhetta ja perheen asioiden lavertelua tuiki tuntemattomille. Samalla hän kuitenkin tietää niin mumminsa kuin äitinsä rakastavan toisiaan ja Swiviä. Jokainen on tärkeä, jokaisesta pidetään huolta ja välitetään. Tämä Torontossa elävä tiimi pärjää, vaikka yhteiselo ja arki välillä keikkuvatkin aika tavalla, kuten vene, johon mummia yritetään saada astumaan Kalifornian sukulaisvierailulla. Swiv on mummin huoltajana matkasta todella suuresti huolissaan, mutta suostuu kuitenkin seuraksi, pitää nitroja koko ajan lähellä ja tarkkailee mummia.

Kesti kolme viikkoa saada mummi kyytiin koska aina kun se yritti astua laiturilta veneeseen, vene liikkui vähän ja silloin mummi horjahti ja astui takaisin laiturille ja nauroi kuusi tuntia.

Enemmän ei tästä kirjasta tarvinne sanoa. Meno ja kieli oli reipasta ja mukaansatempaavaa. Lapsen näkökulma kerronnassa toi mukaan niin huumorin kuin riipovan murheenkin. Mitään vastoinkäymistä ei osoiteltu tai selitelty, vaan Swivin maailmassa keskityttiin vaikeuksien selvittämiseen ja elämän jatkumiseen, eteenpäinmenoon. Vahva suositus!

Miriam Toews : Pidä puolesi, Swiv. S&S, 2023. - Englanninkielinen alkuteos: Fight night, 2021. Suom. Kaisa Kattelus. - Kansi:Elina Warsta. - 270 sivua