Verrosen aihepiiri on laaja, mutta usein hän tuntuu olevan häviäjien puolella, hän näkee lapset, vanhukset ja eläimet ja yleensä aina enemmän ympäristöstään kuin muut. Kiehtovinta on kuitenkin arjesta fantasiaan karkaava kuvaus, joka on tässäkin kokoelmassa läsnä.
Ensimmäisen novellin elintenlahjoittaja menee toki liian pitkälle eikä houkutellut minua jatkamaan, mutta teos kannatti lukea loppuun realistisine kuvauksineen ja mielikuvituksellisine piirteineen kaikkineen. Sain opetuksenkin novellista Asennus, jossa mies viimein tarttuu kauan lykkäämäänsä bideesuihkun korjaukseen. Korjausyrityksen eri vaiheissa löytyy yksi syy työn siirtämiseen, sillä vaimo ei luota miehen asennustaitoon ja käy vähän väliä muistuttamassa asiasta. Aviopuoliso voi myös antaa puolisolleen tunnustusta, kuten toinen mies saa vaimoltaan lomamatkalla sattuneen onnettomuuden jälkeen.
Novellit ovat hyvin lyhyitä. Verronen ei pitkitä kuvausta, vaikka kertookin tarkasti ja yksityiskohtia myöten kuvaten niin lahopuiset tikkaat kuin paketin jonottamisen postimyynnistä. Hän näyttää henkilönsä välillä hyvin myötätuntoisessa, lämpimässä valossa. Välillä kerronta menee kauhun puolelle ja mukaan tulee jotain käsittämätöntä, yliluonnollistakin, kuten Arkkitehti -novellissa. Kauhun kehittely tavanomaisesta asiakastapaamisesta lähtien vaatii jo enemmän kuvausta ja sivujakin tulee novelliin enemmän. Niin on myös jännittäväksi kaartuvassa Heikot jäät -novellissa. Siinä isä ja lapsi ovat hädässä, joka osoittautuu suuremmaksi kuin hukkumisvaara.
Novellikokoelma tarttui matkaani kirjastoreissulla kesällä nimensä takia varmaan, sillä se oli siellä esillä. Huomasin kirjailijankin itseäni houkuttavan ja luin novellit välipaloina nauttien kesäpuuhien lomassa. Pidin kirjasta ja nyt vannotan itseni tarttumaan Maarit Verrosen kirjoihin useamminkin. Jonkun palkinnonkin hänelle soisin ja nimeä enemmän esiin.
Maarit Verronen: Muutama lämmin päivä. - Aviador, 2019. - 193 sivua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti