Näytetään tekstit, joissa on tunniste vesi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vesi. Näytä kaikki tekstit

tiistai 31. elokuuta 2021

Itäranta Emmi: Teemestarin kirja

 Katson taivasta ja katson valoa ja katson maan muotoa, jotka ovat samoja kuin heidän maailmassaan eivätkä kuitenkaan ole, eikä vuotaminen koskaan lakkaa. s.30

Teemestarin kirja on kertomus ajasta, jolloin elämä on muuttunut ihmisen tässä ajassa tekemien päätösten ja tekojen takia. Vesi on niin arvokasta, että sitä varastetaan ja lähteitä salataan. Suolavedestä puhdistetun veden maku on tyystin erilainen kuin lähdeveden. Sotilaat etsivät vesirikollisia, joiden oveen maalataan sininen ympyrä eivätkä he pääse poistumaan talostaan. Maasta löytyy muovijätettä, joka ei ole maatunut. Hyönteiset kiusaavat pölyisessä ja kuumassa maassa eläviä ihmisiä. Teemestarin kirja on dystopia ilmastonmuutoksesta.

Tarina kertoo, että vedellä on ymmärrys, että se kantaa muistissaan kaikkea, mitä maailmassa on tapahtunut, aina ajalta ennen ihmisiä tähän hetkeen, joka piirtää itsensä muistiin jo kuluessaan. Vesi tuntee maailman liikkeet ja tietää, milloin sitä etsitään ja missä sitä tarvitaan. Toisinaan käy niin, että lähde tai kaivo kuivuu ilman syytä tai selitystä. On kuin vesi pakenisi pois omasta tahdostaan, vetäytyisi maan kätköön etsimään uutta uomaa. ss.94-95

Kertoja on Noria. Hän on teemestarin tytär, josta itsestäänkin tulee teemestari juhlallisessa ja  huolella valmistellussa seremoniassa, jossa hän vannoo teemestrin valan: 

"Minä olen veden vartija. Minä olen teen palvelija. Minä olen muutoksen vaalija. En kahlitse sitä, mikä kasvaa. En takerru siihen,minkä on murennuttava. Teen tie on minun tieni." s.106

Sitä ennen hänen äitinsä on lähtenyt tutkijaksi Xinjingiin. Hän on houkutellut tytärtäänkin sinne. Noria ei kuitenkaan halua luopua kutsumuksestaan - eikä ystävästään Sanjasta, jolla on myös pikkusisko huolehdittavanaan äidin lisäksi. Kun tilanne käy yhä vakavammaksi, tytöt pääsevät Menetetyn maan jäljille ja alkavat salaa valmistella matkaa sinne.

Hiljaisuutta ei tarvita kesyjä asioita kahlitsemaan. s.137

Salaisuudet kovertavat meitä niin kuin vesi kovertaa kiveä.

Jos päästämme toisen siihen tilaan, jonka salaisuus on meihin tehnyt, emme enää ole yksin. s.171

Olisihan tämä kirja pitänyt lukea jo silloin, kun se voitti Teoksen scifi-romaanikilpailun ja ilmestyi. Itärannan esikoisteos on kaunis ja surumielinen, mutta julistaa juuri tällä tavalla tehokkaammin kuin mikään propaganda. Kuvaus on tarkkaa ja siinä on outojen käsitteiden, kuten vesirikos, helivaunut, ja sinilummekakut, lisäksi paljon sellaista kuvausta, josta nykyihminen saa kiinni: mintunlehtiä, karviaispensaita, c-kasetteja muovihaudassa. Mustavalkoiseen kerrontaan Itäranta ei sorru, sillä salaisen vesilähteen käyttäminen omiin tarkoituksiinon on toisaalta  petos muita, janoisia ihmisiä kohtaan - olkoonkin, että lähde ehtyy suuremmassa käytössä. 

Pinnalla mikään ei liikahda, mutta hitaasti elämämme etsii muotoa niiden asioiden mukaan, joista emme voi puhua kenellekään. s.171

Itäranta kertoo toteavasti ja eleettömästi, mutta juoni etenee kuitenkin sujuvasti. Kirjaa on helppo lukea ja taitava ja yksityiskohtainen kuvaus vie lukijan mukanaan ensisivuilta lähtien. Olen iloinen, että viimein tartuin tähän kirjaan. Nyt tiedän, että luultavasti pidän myös kahdesta muusta kirjasta, jotka Itäranta on kirjoittanut: Kudottujen kujien kaupunki (2015) ja Kuunpäivän kirjeet (2021). 


Emmi Itäranta: Teemestarin kirja. - Teos 2012.- 266 sivua

sunnuntai 14. huhtikuuta 2019

Vuoksenmaa Johanna: Vesiystäviä - Lakefriends

Johanna Vuoksenmaa (Teksti ja valokuvat)
Vesiystäviä - Lakefriends
Otava 2019
Englanniksi kääntänyt Pat Humphreys
130 sivua

Olen aivan myyty tämän kirjan äärellä. Tässä on minulle kaikkea mitä toivoa voin: upeita kuvia, oivaltavia ja koskettavia tekstejä, mielenkiintoinen ja minua miellyttävä aihe. Rakastan tätä kirjaa.

Idea on mielestäni ainutlaatuinen. Johanna Vuoksenmaa on käynyt uimassa järvissä ja lammissa eri puolilla Suomea ja kertoo kirjassa, miltä vesi tuntui. Eikä luonnehdinta jää kylmää/kuumaa tai sameaa/kirkasta -tasolle. Vuoksenmaa kuvaa vettä kuin ystävää ja se saakin monesti sukupuolen ja luonteen, jopa menneisyyden.Mistä sitten tietää, millainen vesi on kyseessä? Ensimmäinen liuku veteen ja ensimmäiset vedot paljastatavat sen. Vesi on eroottinen elementti, sen tuntee iholla, mutta se kutittelee muitakin aisteja.
Luulen ymmärtäväni vesiä samalla tavalla. Niistä muutamista järvistä, jotka ovat sekä kirjassa että omissa muistoissani, pystyn palauttamaan mieleeni palan uintikokemuksesta ja veden kohtaamisesta kirjan kuvauksista.

Yksinkertainen, mutta sinnikäs, yrittää kovasti kaikenlaista, mutta joutuu tekemään kovasti töitä saadakseen edes jonkun vakuuttumaan kyvyistään. Suoriutuu hellän kosketuksen alkeistasosta, lie harjoitellut sitäkin itsekseen. (Kirkkojärvi, Alavus) s. 57

Tyylikäs, komea, suuri. Ei innostu tulijasta, eikä kutsu luokseen, ei kuitenkaan kiellä tulemasta. (Keurusselkä, Mänttä) s.119

Avarakatseinen ja viisas olento. Puhuu viittä eri kieltä sujuvasti, myös ihmisten ja enkelten. Loistava kasvattaja, omille ja lainalapsille, rakkautta riittää ja rajat pitävät. Osaa pysyä viileänä silloin kun muut kuumenevat. Päättäväinen, mutta oikeudenmukainen, suuren suuri syli. (Pielinen, Nurmes) s. 125

Vedet luokitellaan viiden otsikon alle. Järvissä on sisällysluettelon mukaan Ystäviä ja ymmärtäjiä - sylivesiä, Arkisia ja vaatimattomia - vetten varpusia, Yksinäiset itsenäiset ja erakot, Laulajat ja lumoajat - maagiset vedet, Suuret ja omanarvontunoiset - vesiklassikot. Kaksi jälkimmäistä lainausta on viimeisestä kategoriasta, ensimmäinen varpusluokkaa. Kun ensi kesänä kokeilen uusia vesiä, pitää ehdottomasti päästä maagisiin vesiin.


Kirjan vesiin pääsee ilmeisen helposti tutustumaan, sillä mukaan valittujen järvien rannoilla on yleinen uimaranta. Englanninkielinen käännös kulkee suomenkielisen tekstin rinnalla, joten kirjan mukaan voi matkailijakin suunnistaa tai vieraita voi kuljettaa Suomen vesissä ja rannoilla.

Toivottavasti olen vakuuttanut lukijan tällä selostuksella Vesiystäviä-kirjan monipuolisuudesta. Se on oiva lahjakirja, päiväkirja (tilaa omille muistiinpanoille), kuvakirja, opaskirja, matkakirja, liikkumisopas. Vielä sen joku minullekin - kirjaston kirjan kun luin - lahjoittaa tai myy, niin toivon!