Andersson Claes : Seuraavaksi Jätkäsaari

Claes Andersson
Seuraavaksi Jätkäsaari - Oton elämä 3
WSOY 2019
Busholmen nästa
Suom.Laura Jänisniemi
224 sivua

Vaikka ihailen kirjailija ja runoilija Claes Anderssonia, en ole lukenut Oton elämästä kertovan kirjasarjan kahta ensimmäistä osaa. En koe sitä haitaksi, sillä Anderssonin kuoleman jälkeen 2019  kirjailijan elämänvaiheet käsiteltiin laajalti mediassa ja tässäkin kirjassa palataan tämän tästä Oton aiempiin vaiheisiin. Ilmeisen selvästi Otto on kirjailijan alter ego, vaikka häntä puhutellaankin välillä toisessa ja yleensä kolmannessa persoonassa.

Kirjoittaminen on terapiaa, todistaa Otto terapeuttinsa suulla ja sen voin omalta kohdaltani vähintään allekirjoittaa - tosin ilman 'oikean' terapian kokemusta. Otolla sellainen on ja hän suhtautuu terapiaan kuin työhön. Hän pitää siitä vapaata voidakseen kirjoittaa, saadakseen oman kirjoituksensa sujumaan.

Edellisen lisäksi Otto ottaa kantaa moneen sellaiseen asiaan, jotka tunkevat hänen elämäänsä päivittäisten kokemusten tai median kautta. Hänen uudessa asuintalossaan kokoontuu "laiton ja epäisänmaallinen ryhmä, joka käyttää itsestään nimeä Donetskin vapaavaltio. Hän kritisoi väkivaltaviihdettä, puhelinta tuijottavia kanssamatkaajia, kaunokirjoituksen opetuksen lakkauttamista, rasistista mielenterveyspotilaisiin kohdestuvaa vitsailua. Hän toteaa epänormaalin muuttuneen normaaliksi ja pohtii erityisesti seksuaalisen väkivallan kohteeksi joutuneiden kokemusta sekä median langettaman tuomion epäoikeudenmukaisuutta.

Näiden mietteiden ohella oma vanheneminen, sairaudet ja ulkonäön rapistuminen ovat vahvasti esillä. Otto ei peittele hyväosaisuuttaan ja taloudellisesti turvattua elämäänsä, muttei myöskään itsetuhoisia ajatuksiaan, alkoholinkäyttöään tai  peliriippuvuuttaan. Yhtä vahvasti kuin kirjallisuus on hänen elämässään läsnä musiikki, erityisesti jazzmusiikki ja avovaimo, joka tosin matkaa ympäri maailmaa ja kuuntelee oopperoita, joihin Otto ei tunne vetoa. Kirja alkaa naispuolisen ystävän tekemästä välirikosta, joka loukkaa Ottoa syvästi. Kirjan lopussa, pahan sairaskohtauksen jälkeen asia nousee uudelleen esille.

Ihan mielelläni luin kirjan ja pidin mielenkiintoisena sen esiinnostamia ajatuksia. Kuitenki palasin tämän kirjan luettuani takisin Anderssonin runoihin. Niissä hän on vahva ja sanoo viestinsä vielä painokkaamin ja syvällisemmin.