Tämä pohdinta on poimittu Jukka Viikilän vuonna 2021 Finlandia-palkinnon voittaneesta kirjasta. Kun tekijä on kirjoittanut kaksi kirjaa, jotka molemmat on palkittu Suomen arvostetuimmalla kirjallisuuspalkinnolla, on menestymisen pohdinta ymmärrettävää. Olkoonkin, että pohdinta on jo kirjassa ennen jälkimmäistä voittoa. Helsingin Sanomien helmikuun kuukausiliitteessä Jouni K. Kemppainen otsikoi Viikilästä kertovan juttunsa 'Palkintosonni'. Olikohan se paikallaan?
Oma suhtautumiseni Viikilän viimevuotiseen voittoon oli melkein aggressiivinen. Ehdolla oli paljon hyviä kirjailijoita ja kirjoja, joille olisin mielelläni palkinnon suonut, kuten Liksomin Väylä ja Saision Passio. Olen lukenut Viikilän edellisen romaanin Akvarelleja Engelin kaupungista ja pidin sitä 'ihan hyvänä', mutta erityistä lukujälkeä se ei jättänyt. Pidin etukäteen täysin mahdottomana Zaida Bergrothin valintaa ja tartuin Taivaalliseen vastaanottoon pakkolukemisena, koska lukupiirimme ohjelmaan Finlandia-voittajat automaattisesti kuuluvat. Kirja otti minut silti.
Viikilän kirja kertoo tekijänkin kokemasta avosydänleikkauksesta, kuoleman läheisyydestä, kirjoittamisesta, kirjailijuudesta, kirjallisuuden vastaanotosta, kirjoittamisen opetuksesta, menestyksestä,lukemisesta ... Hirvittävä määrä aiheita on sirpaleina nivottu yhteen. Päähenkilö on Jan Holm, joka opettaa Kriittisessä korkeakoulussa, työskentelee teatterissa ja muistuttaa muutenkin Viikilää. Lisäksi kirjassa pääsee ääneen lukuisa määrä muita, nimettyjä henkilöitä, joiden keskinäisiä suhteita ei kuvata. He puhuvat itsenäisesti omissa puheenvuoroissaan, joskus muistiinpanoissa. Mielenkiintoisimmat ääneen päässet on minusta Minttu, joka ilmeisesti on Jan Holmin oppilas Kriitisessä korkeakoulussa ja Rauno, taksinkuljettaja. Mietelmät, ajatukset ja kiteytykset tuodaan tekstiin luonnosteluina, muistikirjan merkintöinä tai paljaina pohdintoina. Lisäksi kirjassa on katkelmia Jan Holmin teoksesta Taivaallinen vastaanotto ja sen luonnostelua. Teoksen ajassa kyseinen Jan Holmin kirja on jo ilmestynyt. Tapahtumapaikkana on selkeästi Helsinki, mikä paljastuu erityisesti Raunon liikkumisissa, mutta myös Meilahden sairaalassa tapahtuvassa sydänleikkauksessa.
Millaista on elämä kuoleman eteishuoneissa?
Taivaallisen vastaanoton mukaan puheliasta. Miehet, jotka on tuotu kuoleman rajalta, Kampin metroasemalta, Forumista, puhuvat taukoamatta. Kun yö laskeutuu ja miehet nukahtavat, puheensorina jatkuu. Jokainen meistä on juuri havahtunut siihen, mitä elämä voisi olla, miten se pitäisi elää. Kaikki ovat lopettaneet tupakoinnin joitakin tunteja sitten. Ruumis ja mieli ovat sekaisin, täynnä selittämätöntä uutta, ajallisuuden iloa ja suunnatonta rohkeutta. Toiset piereskelevät estoitta, nauravat heti kun vain aiheen saavat.RISTO s.33
Negatiivisen lukijanotteen säilytin pitkään. Yleensä jätän kirjan, jos se ei viimeistään sata sivua luettuani ala kiinnostaa. Joskus heitän kirjan käsistäni jo 50 sivun jälkeen. Tämä kirja antautui vasta sitten, kun lukumatkaa oli taitettu lähes parisataa sivua. Siihen mennessä olin poiminut kirjasta vaikka kuinka monta irrallista ajatusta, joista vain osan olen tähän toistanut. Tuossa vaiheessa kuvittelin ymmärtäväni teoksen kokonaisuutena enkä vain aforismikokoelmana.
Jos romaanikirjailija pelaa unohduksella - luottaa siis siihen, ettei lukija muista kaikkea ja luo näin avaruuden tunnun - runoilija tekee saman vaikeaselkoisuudella: kun runo ei parhaillakaan tulkintavälineillä aukea kaikilta osin, avaraa tilaa jää ymmärryksen takapihoille. Tämä avara on kirjallisuus itse. MIRVAN MUISTIKIRJA (MUOTOILU MAHDOLLISESTI JAN HOLMIN) s.51
Paksulla kirjalla on itseisarvoista vakuuttavuutta. On eri asia pidellä ehdokaskuvassa seitsemänsadan sivun punnusta kuin vihkoa. Vähäisyyttä on turha selitellä aforistisuudella tai elliptisyydellä. Toimittajat ja valokuvaajat kerääntyvät ilmiön ympärille. Paksua taideproosaa ihailevat kaikki, mutta ei lue kukaan. Sen takia se saa varmuuden vuoksi taivaallisen vastaanoton. Lukemattoman kirjan uskoo paremmaksi kuin se onkaan. Järkevät taideprosaistit jättävät viimeiset kaksisataa sivua viimeistelemättä. Kukaan ei tulisi selviämään sinne asti. Siitä alkaa tutkimaton erämaa, jossa kaikki on toisin. PETRUS s.66
Olen uupua kaiken teoksesta poimimani minua koskettaneneen ajatusvyöryn alle. Samalla epäilen itseäni, kykyäni ymmärtää kirjoittajan tarkoitusta. Tuntuu kuin Viikilä - ehkä vähän pilkallisesti hymyillen - tuijottelisi minua ja valvoisi reaktioitani, lukukokemustani. Kuitenkin hän antaa lukijalle varsin vapaat kädet ja tavat perehtyä kirjoihin.
(mahdolliset alkusanat, luonnostelua)
Voit käydä sisälle romaaniin haluamastasi kohdasta ja lukea sitä haluamasi verran. Nykyinen järjestys perustuu yhden editorin näkemykseen tapahtumista. Selailemalla puolet siitä ajasta, minkä romaanin lukeminen tavallisesti vie, kirjasta saa täydellisen kuvan. Mutta jos teoksen ilmapiiri ei miellytä, sen voi katsoa luetuksi lyhyenkin lehteilyn jälkeen, Silloinkaan kirja ei ole jäänyt kesken. Joskus pelkkä tieto kirjan olemassaolosta kommunikoi sen sisällönriittävin osin.MIRVAN MUISTIKIRJA s.275
Toki Viikilä antaa myös täsmällisempiä lukuohjeita, kirjoihin yleensä ja ehkä tähänkin teokseen. Erityisesti tähän liittämäni Iriksen puheenvuoro vie pohjaa omalta lukutavaltani. Olenhan aina halunnut poimia lukemastani sen, minkä jo mielestäni tiesin, mutta kirjailija sanoo paremmin. On minun kuitenkin myönnettävä, että etsin myös uutta. Alla olevan, Saritan nimissä julkaistun tunnustuksen tiesin heti oikeaksi. Olin lukemassa Jonathan Franzenin Crossroads-kirjaa. Se on paksu, mutta kevyt kirja, jos mikään.
Silloin en vielä ymmärtänyt, että jokainen romaani sisältää kaikki ajatukset, jotka painavat lukuhetkellä mieltäni. En myöskään ymmärtänyt, että päästäkseni sisälle kirjaan, minun olisi jätettävä juuri itseäni koskeva aineisto sivummalle ja mentävä kohti vierasta. En halua olla lukija, joka siivilöi kirjasta oman versionsa, vaan toivoisin voivani avartaa mielikuvitustani ja maailmani rajoja. IRIS s.127
Paksut, mutta kevyet kirjat ovat hienointa, mitä tiedän. Suomalaiset kirjat ovat harvoin sellaisia. SARITA s.178
Taivaallisen vastaanoton sivuilla on paljon yksinäisiä ja haavoittuvia ihmisiä, jotka yrittävät löytää kykynsä ja paikkansa yhteisössä. Tekstin takaa huokuu mielestäni kirjailijan myötätunto, ymmärrys ja auttamisenhalu jokaista esiteltyä pohtijaa kohtaan.
Olen usein onnellinen itsestäni, omasta selkeydestäni. Mutta seurassa pienenen ja kaikki menee sutuksi. Palatessani tapaamisista sätin itseäni.
Vain harvat ihmiset saavat minut arvostamaan itseäni. Vain harvojen seurasta poistun kasvaneena, kevein askelin. Niin usein tunnen oloni kehnoksi ja raskaaksi, että vietän aikaani mieluiten yksin. Kuuntelen omia ajatuksiani, yleensä jonkin kirjan kautta. Rakastan kirjoja niin paljon, että haluan antaa niille parhaan itsestäni. Olla virkeä, utelias ja tarkka. Koskaan ei tiedä miten kauniin olennon me milloinkin synnytämme. ARIANA s.115
Mitä vanhemmaksi ja vahvemmaksi mies tulee, sitä haavoittuvampi hän on ja sitä helpompi hänet on häpäistä. Mies, joka on kasvanut niin vahvaksi. Mies joka on kasvanut niin vahvaksi, että hänen itsetuntonsa kestää mitä vain, on jo häpäissyt itsensä. Hänestä on tullut niin vanha ja vahva, ettei hän tajua enää omaa tilaansa. s.119
Haluaisin mieluummin suoran uhkauksen väkivallan käytöstä kuin sen, että joku alistaa minua sosiaalisessa tilanteessa, jossa en osaa reagoida.
Alistaminen on tiedostamatonta, siksi siitä on jälkikäteen vaikea puhua. Riehakkaat ja iloiset, maailman kanssa sinunkaupat tehneet ihmiset polkevat huomaamattaan toiset alleen. MINTTU s.261
s.44 Hevosen annettiin valita ruoan ja toisen hevosen seuran väliltä ja hän valitsi toisen hevosen seuran. s.266
Onpa minun tietenkin pakko liittää tähän vielä ajatuksia kirjoittamisesta - juuri ja ainoastaan sen takia, että ne koskettivat minua - olivatpa sitten joskus jo mielessä pyörineet tai epäröinkö vielä.
Lakkasin vuosia sitten kirjoittamasta päiväkirjaa, koska jokainen päivä oli edellisen kaltainen. Leivänteko, ostojen ja myyntien kirjaaminen. Kaikki ovat tärkeitä toistuessaan oikeassa elämässä, mutta eivät kirjan sivuilla. On erityinen taito saada vähäaineksinen elämä tuntumaan kiinnostavalta. s.181
Kirjailijaksi tuleminen on lopulta vain suostumista tyhmyyteen. Aloitteleva kirjoittaja, jos on lahjakas, on kaikessa oikeassa. Hän näkee tarkasti kuluneet ilmaisut, tuntee herkästi sanojen tehottomuuden. Ymmärtää kirjailijan epätoivon ja teeskentelyn.. Miten paljon suostumista ja alentumista tarvitaankaan, jotta voi kirjoittaa tavallisen suomalaisen romaanin. MIRVAN MUISTIKIRJA s.193
On vaiettua, miten paljon käytämme toisten epäonnea inspiroitumiseen. Niin kuin tomaatit kasvavat parhaiten veressä, me kukimme toisten kärsimyksistä. MINTTU s.205
Saat hyödyntää kirjoituksissasi sen verran kärsimystä kuin olet saanut sitä osaksesi.
Älä käytä sanoja ennen kuin olet maksanut niistä. KENTAURI S.221
Kirja jätti epämääräisen surullisen olon eikä sen lukeminen - etenkään aluksi- nostattanut hymyä. Kuitenkin kirjasta löytyy myös hauskoja oivalluksia. Suosikkini on seuraava mokkapalaoivallus.
MOKKAPALAT eivät ole ruoka vaan suoritus. Niitä ei tehdä sen enempää rakkaudesta ruokaan kuin lapsiinkaan. Kukaan ei pakota tekemään mokkapaloja, mutta ne valmistetaan niin kuin olisi pakko, kiirettä teeskennellen. Mokka palat syödään ohimennen, maistamatta, nauttimatta, tekaistujen velvollisuuksien välissä. Teeskennellään, että lastenhuoneessa pitäisi juuri nyt käydä häiriköimässä. Puolihuolimattomasti tungetaan samalla mokkapala suuhun. Lapsia ei tarvitsisi halveksua keskinkertaisilla herkuilla, eikä elämää täyttää hölmöllä touhuamiseslla. Lemmikitkin tunnistavat korkeatasoisen makkaran. Syötyään laadukkaasti ne keskittyvät tarkkoihin uniinsa koko iltapäiväksi. s.307
Miksi käännyin kaikesta vastentahtoisuudestani huolimatta innostuneeksi kirjan lukijaksi? Tuskin kaikkea kirjasta ymmärsin , tuskin kaikkea omaksuin. Minulle jäi kuitenkin tuntuma, aavistus, oletus siitä, että tämän kirjan kirjoittaja on rehellinen. Hän on teoksessaan paljas, raadollinen ja kuitenkin yrittämässä - johonkin. Teksti tuli kuitenkin lähelle.
Jan Holmin tavasta kirjoittaa sanoisin, että on ihme, että hän on saanut lausettakaan paperille. Kaikkea kirjoitusta luonnehtii kireys, paisunut itsekritiikki, suoranainen vihamielisyys lauseenmuodostusta kohtaan, anti-flow.
Saan vaikutelman miehestä, joka siivoaa lyhyttä vierailua varten koko päivän. Kokeilee kolmea vaatekertaa ennen kuin uskaltautuu ruokakaupaan. On silti sotkuinen ja välinpitämätön.
Kirjasta voi lukea kuinka hän kaivaa kotiavaimet käteensä kaksisataa metriä ennen kotiovea. Tarkistaa bussipysäkillä toistuvasti, että lippu HSL-sovelluksessa on vielä voimassa. Opettelee jokaisen reittinsä Google Mapsista vähintään päivää ennen. On aina ajoissa. Ei unohda koskaan yhtäkään yli kahdestakymmenestä mukaan otettavasta esineestä. Katsoo mobiilipankista saldon ennen ruokakauppaan menoa. Jos kaupassa kestää odotettua pidempään, tarkistaa saldon vielä ennen kassaa. VELI-MATTI s.96
Jukka Viikilä: Taivaallinen vastaanotto.- Otava 2021. Kannen kuva Anna Tuori, suunnittelu Piia Aho 379 sivua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti