Pirkko Soininen: Signe

 

Tässä on biofiktio, joka on löytänyt oikeat kehykset ja oikean tekijän. Pirkko Soininen kertoo valokuvaaja Signe Branderin elämäntarinaa kuolinvuoteelta taaksepäin. Signe Brander makaa sodan alkaessa 1942 Nikkilän sairaalassa. Hänellä on vatsakipuja ja hän tietää kuolevansa. Siellä hän muistelee mennyttä, työtään Helsingin valokuvaajana, ateljeekuvaajan aikojaan Savonlinnassa, oppi-isiään ja sukupuolittunutta ammattikuntaansa, jonne hän raivaa naisenmentävän aukon. 

Soininen on tavoittanut työstään ylpeän naisen sielunelämää tavalla, joka ei nosta kuvattavaa jalustalle, mutta ei myöskään kiistä hänen merkitystään. Signe itse epäilee ajoittain työnsä merkitystä etenkin tuossa tilanteessa, jossa mielipuolinen sota pyyhkäisee maan yli, vaikka kansa on vielä haavoilla edellisen sodan jäljiltä. Sairaanhoitaja ja muistot antavat kuitenkin vahvistuksen sille, että kuvilla, joita hän on ottanut, on merkitystä ihmisille, joita hän on kuvannut tai heidän läheisilleen. Helläkätisen sairaanhoitajan äiti oli pesijätär, jonka Signe oli kuvannut lapsineen kesäpäivänä rannassa.

Kerronta etenee välillä nykyajassa, kivuissa, voimattomuudessa ja sodassa, mutta muistoissa palataan menneeseen, ihastumisiin, elämään äidin kanssa kahden, äidin paheksuntaan itsenäisen uran valinnasta. Pääpaino on kuitenkin työssä. Signe tuntee olevansa mukana jokaisessa ottamassaan kuvassa - hän on niissä näkijänä. Mielestäni tätä voi soveltaa laajemminkin. On merkitystä sillä, mitä näkee ja miten sen näkee. Kirjailija kertoo täydentäneensä mielikuvituksellaan faktojen aukkoja. Tästä tuli oiva kokonaisuus.

Kuuntelin kirjan, mutta en usko sen siitä juurikaan kärsineen, koska lukija oli hyvä. Vaikka olen tiennyt Pirkko Soinisen osaavaksi kirjailijaksi ja elämänkerturiksi. en ole aiemmin perhetynyt hänen tuotantoonsa. Nyt löysin aarteen, joka vihjaa tulevista iloista.

Pirkko Soininen: Signe. Bazar, 2024. -Äänikirja. Lukija Karoliina Kudjoi. Kesto 5 h 15 min

Emi Yagi: Tyhjyyspäiväkirja

 

Vuoden loppua juhlistavat työpaikan pirskeet venyivät vailla alkua ja loppua, raahautuivat voimattomasti eteenpäin uneliaan oranssien lamppujen alla.

Työpaikan juhlista tulee käännekohta Shibatan raskaudelle, jota kirja seuraa viikko viikolta. Raskaus ja kirja alkavat miesvaltaisen työyhteisön ainoalle naiselle itsestäänselvästi sälytetyistä tehtävistä, jotka hänen odotettiin hoitavan oman työnsä ohella. Kahvikuppien siivoaminen pois ja muut yleiseen viihtyvyyteen liittyvät työt tuntuvat kuin luonnostaan kasautuvan naiselle, kunnes tämä ilmoittaa olevansa raskaana ja kahvinhajun aiheuttavan pahoinvointia.

Shibata paneutuu raskaana olevan yksinäisen naisen rooliinsa, tutustuu sikiön kehitykseen ja kietoo kaulaliinaa vatsansa ympärille saavuttaakseen oikeasti raskaana olevan naisen muodon. Hän osallistuu odottavien äitien aerobic-ryhmään ja saa sitä kautta kontaktia äitiyteen valmistautuviin naisiin.

Yagi osaa kuvata yksinäisyyttä ja naisen asemaa tässäkin kirjassa osuvasti konkreettisten asioiden ja pienten, toistuvien tapahtumien kautta. Samalla hän sekoittaa toden ja ei-toden rajaa niin hienovaraisesti, että ainakin minä lukijana sen hyväksyin ja elin koko ajan  pienessä jännityksessä raskausviikkojen edetessä: Mitä tapahtuu, kun synnytyksen aika tulee?

Kirja on palkittu Japanissa Ozamu Dazai-esikoiskirjapalkinnolla. Päähenkilön työpaikka kartonkihylsyjä valmistavan tehtaan toimistossa tarjoaa kirjan teematiikkaan monta allegoriaa - kuin myös kirjan syntyyn. Vaikka seuraavassa lainauksessa puhutaan hylsyistä, voi merkitystä laajentaa. 

Sana kutsui toisen sanan, kuin tarinan ensiparkaisu olisi tuloillaan. Hiljaisella hartaudella, vaatimattomasti,omistautuneesti. Hyvä vain, että ydin on tyhjä, sillä sen saattoi täyttää kertomuksella. Loitsu kirmasi halki hämärän tuotantopaikan.

Pidin kirjasta kuin myös aiemmin lukemastani Yagin romaanista Venus ja minä. Ilmeisesti voin ruveta käyttämään suomentajan Raisa Porrasmaan nimeä lukusuosituksena itselleni, sillä olen melkein kaikesta hänen japanista suomeksi kääntämistään teoksista pitänyt.

Emi Yagi: Tyhjyyspäiväkirja. - Otava, 2023. - Alkuteos: Kushin techo 2020. - Suom. Raisa Porrasmaa. - (Otavan kirjasto 305). - 170 sivua

Helmi Kekkonen: Liv!

 

Vaikken ole erityisen kiinnostunut kirjan aiheesta, olen kiinnostunut Helmi Kekkosesta kirjailijana. Kuuntelin pienen kirjan, joka kertoo raiskauksesta ja totean sen, minkä aavistin: Helmi Kekkonen tuo paljon käsiteltyyn aiheeseen jotain uutta.

Tapahtumapaikkana on pieni, turvallinen saari. Tapahtumien keskiössä on perhe, jonka isä Harri asuu uuden naisystävänsä kanssa Tukholmassa. Saaressa äidin, Karoliinan kanssa ovat aikuiset tyttäret Telma, Ellen ja nuorin Liv sekä Telman pieni poika Teo, jota kaikki rakastavat. Perheen kesäpaikassa eletään kesän viimeistä, helteistä lomaviikkoa ja valmistaudutaan äidin syntymäpäivään. Tyttäret pohtivat, pitäisikö äidille kertoa isän uudesta suhteesta, vaikka Karo ei ole  vielä käsitellyt avioeroakaan kunnolla.

Kun Liv tapaa saarella tuntemattoman miehen, Paulin, hän tuntee vetoa mieheen ja hänessä syttyy yhtaikaa halu ja jonnekin taustalle myös pieni pelko. Halu ja kiihko voittavat ja hän sopii tapaamisen miehen kanssa. Kirja pohtii näitä asioita: epäröintiä ja uskallusta, halua ja pelkoa. Perheen elämää kuvataan monen henkilön näkökulmasta ja myös takautumin; vanhempien rakkautta, nuorimmaisen tyttären syntymää ja myös sisarten kokemuksia ja asemaa Livin elämässä. Kaupungissa Liv odottaa tapaavansa ystävänsä Iidan, joka myös pääsee ääneen teoksessa.

Aihe on arka ja paljon käsitelty, mutta Kekkonen pyrkii vastamaan heille, jotka katsovat miehen väkivaltaisen käytöksen olevan hänen pahoinpitelynsä kohteeksi joutuvan naisen syy. Kekkonen ei puhu liian lyhyistä hameista tai viekottelevasta kaula-aukosta, vaan käy läpi tapahtumaa itseään syyllistävän naisen näkökulmasta. Lukija voi olla iloinen Livin puolesta siitä, että tällä on ympärillään rakastavia naisia ja taustalla yksi rakastava mieskin - isä. Helmi Kekkonen osaa kertoa ja kuvittaa kertomansa niin, että juoni tai loppu eivät ole tärkeitä, vaan se, mitä hän kertoo henkilöistään.

Helmi Kekkonen: Liv!. - Siltala, 2024. E-äänikirja. - Lukija: Sari Paavola. - 3 h 45 min