Pitipä sitten tarttua tähän kirjaan ihan vain paikatakseni tietämystäni ja tuntemustani Nobel-palkinnon voittajasta 2017. Kirjan lukeminen oli henkilökohtainen pettymys, sillä iloni nobelistin kuultuani oli suuri ja viime vuonna ilmestynyt , Ishigurolta suomennettu ja lukemani romaani Haudattu jättiläinen oli ehdoton suosikkini ja asetti odotukset korkealle.
Menneen maailman maalari on Englannissa asuvan ja englanniksi kirjoittavan Japanissa 1954 syntyneen kirjailijan varhaistuotantoa, suomennettu 1988. Kirja on saanut Whitbread-palkinnon aikanaan.
Alku vaikutti lupaavalta, kun kirjailija maalaili sanoin asuntoaan ja sen ympärillä levittäytvää puutarhaa. Taiteilija oli ostanut talonsa toisen suuren japanilaisen taiteilijan Akira Sugimuran perillisiltä pilkkahintaan, koska hänet on muuten arvioitu sopivaksi talossa asumaan. Masuji Ono, taiteilija ja hänen perheensä, vaimo ja kaksi tytärtä Setsuko ja Noriko sekä poika Kenji ovat asuneet talossa ja tuossa vaiheessa perheen pää on saavuttanut arvostetun aseman taidemaailmassa opettajana ja edelläkävijänä sekä sisäministeriön kulttuurikomitean jäsenenä. Sota on kuitenkin muuttanut kaiken ja kirja kertoo ajasta, jolloin sota on ohi 1948-1950. Tuolloin taiteilija on menettänyt arvostetun asemansa, häntä pidetään syyllisenä sodan aikana tapahtuneisiin vääryyksiin, joihin kerronnan aikana vihjataan, mutta jotka (tietenkin) paljastetaan vasta lopussa. Erityisesti hänen oppilaansa Kurodan tuntuu kantavan kaunaa niin paljon, että välit ovat tyystin poikki. Vaimo ja poika ovat kuolleet.Tyttäret suhtautuvat eläkeläisisäänsä vähintäänkin holhoavasti ja Onon yritykset viihdyttää vanhemman tyttären poikaa, Ichiroa viemällä tämän katsomaan hirviöelokuvaa tai antamalla 8-vuotiaan pojan maistaa sakea miehisyyden merkiksi, saavat tyttäret kauhistumaan.
Tilannetta mutkistaa se, että nuorempi tyttäristä, Noriko, on jo 26-vuotias ja vielä naimaton. Avioliitto tuntuu olevan naisen ainut mahdollisuus turvattuun elämään tuossa yhteisössä.Yhdet neuvottelut ovat jo kariutuneet viime hetkillä, koska perheen taustasta on paljastunut asioita, jotka ovat saaneet sulhasen perheen perääntymään aikeestaan. Virallinen selitys on tosin ollut toinen: perhe on arvioitu liian hyväksi ja arvostetuksi sulhasen taustaan verrattuna.
Uusissa neuvotteluissa herra Onon on nieltävä ylpeytensä ja aneltava suosituksia mm. Shintarolta, jonka kanssa hän käy ryypiskelemässä rouva Kawakamin kapakassa sen ainoina jokailtaisina asiakkaina.
Shintaro, minä sanoin. - miksi ette yksinkertaisesti katso menneisyyttä silmästä silmään? Te saitte aikanaan paljon kiitosta julistekampanjastanne. Paljon mainetta ja kiitosta . Maailma saattaa suhtautua työhönne nykyään toisin, mutta ei ole silti tarpeellista ryhtyä valehtelemaan itseään.
- Aivan niin , Sensei Shintaro sanoi. - Minä ymmärrän kantanne. Mutta palatakseni kyseiseen asiaan:olisin erittäin kiitollinen jos voisitte kirjoittaa johtokunnalle Kiinan kriisi -julisteista. s.127
Vaikeinta on kuitenkin pyytää myötäsukaista arviota Kurodanilta, joka on joutunut kärsimään herra Onon toimien tähden, mutta on sodan jälkeen noussut arvostettuun asemaan taidepiireissä. Senkin Ono yrittää kuitenkin tehdä.
-On ilmeistä, että juuri te ette tunne kaikkia yksityiskohtia. Kuinka muuten uskalsitte tulla tänne tuolla tavalla? Minä oletan että te ette ole koskaan kuullut esimerkiksi herra Kurodan olkapäästä? Hänellä oli kovia tuskia, mutta vartijat sattuivat aina unohtamaan vammasta ilmoittamisen, eikä hän päässyt hoitoon ennen kuin sodan päätyttyä. s. 139 (Kurodanin asuintoverin ja oppilaan puheesta.)
Kerronta etenee vaivihkaa. Lukija saa päätellä tapahtuneen rivien välistä Juuri se onkin ehkä hienointa Ishiguron kerrontatavassa: vihjeitä tulee vähitellen, mutta suoraa kerrontaa tai nimeämistä välttäen.
Kirjassa on kysymys vastuusta, menneisyyden tekemisistä ja tekemättä jättämisistä. Asiat, joiden toivoisi painuvan unohduksiin, pulpahtavat kuitenkin tietoisuuteen.
Minä en tietenkään teeskentele, etteivät tietyt hetket illan aikana (avioliittoneuvotteluihin liittyvä sukupäivällinen) olisi olleet minulle tuskallisia, en liioin väitä, että olisin antanut menneisyyttä koskevan selityksen yhtä helposti kuin jos olosuhteet eivät olisi saaneet minua vakuuttuneeksi siitä että se oli viisasta. Sen tehtyäni minun täytyi sanoa, että minun on vaikea ymmärtää, kuinka kukaan itseään kunnioittava mies voi yhtään pitempään toivoa välttävänsä vastuun menneistä teoistaan...s.153
vai onko sittenkin näin:
- Me olemme ainoat jotka vielä välittävät.. Kun te ja minä, Ono, katsomme elämäämme taaksepäin, me näemme sen puutteet, mutta se ei kiinnosta enää ketään muita. s.247
Haikea, surumielinen, vähäeleinen taideteos, paikoin kuin maalaus. Ehkä ei sittenkään niin suuri pettymys kuin alussa arvelin.
Kazuo Ishiguro
Menneen maailman maalari
Tammi 1988
Alkuteos: An Artist of the Floating World 1986
suom.Helena Bützow
253 sivua
tiistai 28. marraskuuta 2017
tiistai 21. marraskuuta 2017
Rönkä Matti: Yyteet
Suurella uteliaisuudella ja pienellä epäilyksellä aloitin Matti Röngän kirjan Yyteet. Olen lukenut Röngältä aiemmin, melko kauan sitten jonkun dekkarin, pääosassa Viktor Kärppä. Olen hiljattain katsonut Aku Louhimiehen ohjaaman elokuvan Tuntematon sotilas. Siinäpä pohjatiedot kirjan lukemiseen.
Röngän kirja Yyteet sijoittuu nykyaikaan, ohjelmistoyritykseen, Varma-Dataan, joka tekee, myy ja ylläpitää toisten yritysten atk-järjestelmiä. Kilpailu on kovaa ja uusi toimitusjohtaja Tanja Lammio, Tane vaan, tehostaa kilpailuasemia muuttamalla yrityksen tilan edustavampaan paikkaan, fuusioitumalla ja vähentämällä henkilökuntaa. Muun muassa. Vanha johtaja Risto Kaarna ei olisi moiseen pystynyt lähes kaverillisen johtamistapansa takia. Pian firman johdosta vetäytymisen jälkeen Kaarna menehtyy sairaskohtaukseen.
Kerronta tapahtuu Ville Koskelan näkökulmasta. Koskela johtaa koodareita, yrityksen keskeisiä toimijoita myyntipuolen ja johdon lisäksi. Samassa työpaikassa ovat myös Vanhala, Rahikainen, Salo ja Riitta Oja, johtoryhmässä Kari Luoto, Autio, Hietanen, johtoryhmän sihteerinä Katri Mielonen. Työpaikalle vuokrataan myös sellaisia asiantuntijoita kuin Rocca ja kaverinsa Suzy. Viimeistään tässä vaiheessa tämänkin blogitekstin mahdollinen lukija tavoittaa kirjan oivalluksen Väinö LinnanTuntemattoman sotilaan henkilögallerian käytöstä kuvatussa it-ympäristössä. Siinä mennään , mielestäni oivaltavasti, näinkin pitkälle:
"Koskelan Ville Varma-Datasta päivää. Entinen teologian ylioppilas. Nykyisin Microsoftin mannekiini. Syö koodia ja paskantaa bittejä." s.135
tai
"Kisan ykkönen oli piilaakson kansainvälinen jätti Microsoft, mutta kakkosena maaliin tuli pieni ja sisukas Varma-Data" s.251
vaan on Röngällä omaakin ideaa:
Jäähtymään, varaston Viirilä oli sanonut, kantanut sylissään neljää laatikkoa kerralla. Se oli iso kaveri, harrasti voimannostoa ja puhui öyhkimällä, hankalasti ymmrrettäviä lyhyitä lauseita. En osannut varmaksi sanoa oliko niissä kaikki lauseenjäsenet mukana tai kohdallaan. s. 128
Juonikuvio noudattelee Tuntemattoman sotilaan juonikäänteitä ryyppäämisineen, joukosta poistumisineen ja yhteisen asian eteenpäin viemisen suhteen.
Rönkä tuntee sekä omat henkilönsä että Linnan luomat henkilöt. Niin osuvasti hän luonnehtii heitä nykyaikaisessa ympäristössä, jonka toiminta tuntuu myös olevan kirjailijan hallussa. Minä tunnen molempia huonommin, mutta onneksi apunani oli puolison vankka tietämys Linnan teoksesta ja ohut kosketus it-yritysten toimintaan. Pysyin mukana hyvin ja luin alkuun päästyäni kirjaa innolla yötä myöten.
Kirjan arvoa enemmänkin lisää kuin vähentää toinen taideteos inspiraation lähteenä. Näinhän homman pitääkin toimia. Isänmaallinen teko, Matti Rönkä!
Rönkä Matti
Yyteet
Gummerus 2017
251 s.
Röngän kirja Yyteet sijoittuu nykyaikaan, ohjelmistoyritykseen, Varma-Dataan, joka tekee, myy ja ylläpitää toisten yritysten atk-järjestelmiä. Kilpailu on kovaa ja uusi toimitusjohtaja Tanja Lammio, Tane vaan, tehostaa kilpailuasemia muuttamalla yrityksen tilan edustavampaan paikkaan, fuusioitumalla ja vähentämällä henkilökuntaa. Muun muassa. Vanha johtaja Risto Kaarna ei olisi moiseen pystynyt lähes kaverillisen johtamistapansa takia. Pian firman johdosta vetäytymisen jälkeen Kaarna menehtyy sairaskohtaukseen.
Kerronta tapahtuu Ville Koskelan näkökulmasta. Koskela johtaa koodareita, yrityksen keskeisiä toimijoita myyntipuolen ja johdon lisäksi. Samassa työpaikassa ovat myös Vanhala, Rahikainen, Salo ja Riitta Oja, johtoryhmässä Kari Luoto, Autio, Hietanen, johtoryhmän sihteerinä Katri Mielonen. Työpaikalle vuokrataan myös sellaisia asiantuntijoita kuin Rocca ja kaverinsa Suzy. Viimeistään tässä vaiheessa tämänkin blogitekstin mahdollinen lukija tavoittaa kirjan oivalluksen Väinö LinnanTuntemattoman sotilaan henkilögallerian käytöstä kuvatussa it-ympäristössä. Siinä mennään , mielestäni oivaltavasti, näinkin pitkälle:
"Koskelan Ville Varma-Datasta päivää. Entinen teologian ylioppilas. Nykyisin Microsoftin mannekiini. Syö koodia ja paskantaa bittejä." s.135
tai
"Kisan ykkönen oli piilaakson kansainvälinen jätti Microsoft, mutta kakkosena maaliin tuli pieni ja sisukas Varma-Data" s.251
vaan on Röngällä omaakin ideaa:
Jäähtymään, varaston Viirilä oli sanonut, kantanut sylissään neljää laatikkoa kerralla. Se oli iso kaveri, harrasti voimannostoa ja puhui öyhkimällä, hankalasti ymmrrettäviä lyhyitä lauseita. En osannut varmaksi sanoa oliko niissä kaikki lauseenjäsenet mukana tai kohdallaan. s. 128
Juonikuvio noudattelee Tuntemattoman sotilaan juonikäänteitä ryyppäämisineen, joukosta poistumisineen ja yhteisen asian eteenpäin viemisen suhteen.
Rönkä tuntee sekä omat henkilönsä että Linnan luomat henkilöt. Niin osuvasti hän luonnehtii heitä nykyaikaisessa ympäristössä, jonka toiminta tuntuu myös olevan kirjailijan hallussa. Minä tunnen molempia huonommin, mutta onneksi apunani oli puolison vankka tietämys Linnan teoksesta ja ohut kosketus it-yritysten toimintaan. Pysyin mukana hyvin ja luin alkuun päästyäni kirjaa innolla yötä myöten.
Kirjan arvoa enemmänkin lisää kuin vähentää toinen taideteos inspiraation lähteenä. Näinhän homman pitääkin toimia. Isänmaallinen teko, Matti Rönkä!
Rönkä Matti
Yyteet
Gummerus 2017
251 s.
torstai 16. marraskuuta 2017
Laitila-Kälvemark, Tiina: Seitsemäs kevät
Kohtalokkaan oloinen nimi tällä kirjalla ja kohtalokkuutta jatkavat kirjan välitekstit ennen jokaista juonta kuljettavaa kappaletta, episodia. Teksteissä kerrotaan ilmastonmuutoksesta, sateisesta kesästä, jonka odotetaan muuttuvan oikeaksi kesäksi.
Kirjan henkilöt:
Peter, irtisanottu metereologi, TV:n sääennustaja, joka haluaa kertoa ihmisille parempaa säätä kuin ennusteet lupaavat
Rosa, edellisen kampaajavaimo ja yrittäjä,
Susanna, 46-vuotias bloggaaja, joka haluaa itselleen uuden alun ja lapsen jo aikuisuuteen kurkottavien lastensa lisäksi sekä viehättävää vauva-aineistoa blogiinsa, salaa vauvasuunnitelman mieheltään
Padma, intialainen sijaissynnyttäjä, joka odottaa Susannen lasta kohdunvuokrausklinikalla muiden kaltaistensa kanssa
Sani, edellisen poika, joka haaveilee jalkapallosta ja äidin paluusta hänen luokseen takaisin
Matilda, Susannen 17-vuotias lihavahko ja ruma tytär, harrastaa ratsastusta, kiristää ratsatuksen opettajaansa uhkaamalla paljastaa, kuka on hänen lapsensa isä, jollei saa itselleen lempihevosensa omistusoikeutta
Anton, Susannen poika, peliaddikti
Markus Susannen mies ja lasten isä, hiljainen suomalainen
Paula, kiinteistönvälittäjä, menestyy ammatissaan, treenaa veren maku suussa, Markuksen rakastajatar
Toivottavasti yksioikoinen henkilögalleria tekee oikeutta kirjalle, jonka katkelmallista tarinaa seurasin mielenkiinnolla. Juuri henkilöiden yhteyksistä syntyi jännite muuten yksittäisten tarinoiden välille. Ruotsissa asuva suomalainen kirjailija oli minulle aiemmin tuntematon. Hän on julkaisuut kuitenkin jo aimmin romaanin ja novellikokoelman. Romaani Karkulahti oli Runeberg-palkintoehdokkaana. Aihekirjo tässä kirjassa oli yllättävä ja tuore, mielenkiinto säilyi läpi kirjan. Kirjailija osaa asiansa. Luen varmaan jatkossakin Tiina Laitila-Kälvemarkin teoksia.
Laitila-Kälvemark, Tiina
Seitsemäs kevät : romaani
WSOY 2017
179 sivua
Kirjan henkilöt:
Peter, irtisanottu metereologi, TV:n sääennustaja, joka haluaa kertoa ihmisille parempaa säätä kuin ennusteet lupaavat
Rosa, edellisen kampaajavaimo ja yrittäjä,
Susanna, 46-vuotias bloggaaja, joka haluaa itselleen uuden alun ja lapsen jo aikuisuuteen kurkottavien lastensa lisäksi sekä viehättävää vauva-aineistoa blogiinsa, salaa vauvasuunnitelman mieheltään
Padma, intialainen sijaissynnyttäjä, joka odottaa Susannen lasta kohdunvuokrausklinikalla muiden kaltaistensa kanssa
Sani, edellisen poika, joka haaveilee jalkapallosta ja äidin paluusta hänen luokseen takaisin
Matilda, Susannen 17-vuotias lihavahko ja ruma tytär, harrastaa ratsastusta, kiristää ratsatuksen opettajaansa uhkaamalla paljastaa, kuka on hänen lapsensa isä, jollei saa itselleen lempihevosensa omistusoikeutta
Anton, Susannen poika, peliaddikti
Markus Susannen mies ja lasten isä, hiljainen suomalainen
Paula, kiinteistönvälittäjä, menestyy ammatissaan, treenaa veren maku suussa, Markuksen rakastajatar
Toivottavasti yksioikoinen henkilögalleria tekee oikeutta kirjalle, jonka katkelmallista tarinaa seurasin mielenkiinnolla. Juuri henkilöiden yhteyksistä syntyi jännite muuten yksittäisten tarinoiden välille. Ruotsissa asuva suomalainen kirjailija oli minulle aiemmin tuntematon. Hän on julkaisuut kuitenkin jo aimmin romaanin ja novellikokoelman. Romaani Karkulahti oli Runeberg-palkintoehdokkaana. Aihekirjo tässä kirjassa oli yllättävä ja tuore, mielenkiinto säilyi läpi kirjan. Kirjailija osaa asiansa. Luen varmaan jatkossakin Tiina Laitila-Kälvemarkin teoksia.
Laitila-Kälvemark, Tiina
Seitsemäs kevät : romaani
WSOY 2017
179 sivua
Lahtinen, Jukka: Jahtia meillä ja muualla 1
Olen lukenut kirjan, josta opin paljon, josta en kaikkea ymmärtänyt ja joka teki vaikutuksen. Nämä ovat asioita, jotka tekevät kirjan kuin kirjan lukemisen arvoiseksi. Tähän nimenomaiseen kirjaan kohdallani liittyi uusi haaste: kirja oli eräkirja tai jahtikirja, eikä aihealue ole minua lukijana kiinnostanut. Mitä opin? Opin erottamaan metsästyksen ja pyynnin, saalistamisen ja riistanhoidon, monenlaisia pyyntimenetelmiä, paljon eläinten käyttäytymisestä ja pyyntiolosuhteiden arvioinnista. En käsittänyt asekuvauksen hienouksia, vaikka olen lapsuudesta asti elänyt niiden lähellä ja jopa nähnyt isäni täyttävän haulikon patruunoita kirjassakin kuvatulla tavalla. Aseisiin suhtaudun edelleen pelonsekaisella kunnioituksella ja vältän lähempää kosketusta. Toisin tekee kirjoittaja, joka muokkaa haulikonperää ampujalle sopivaksi ja tietää kiikarinkiinnitykset ja kohteen parhaiten tavoittavan aseen, olipa se sitten drillinki, haulikko tai kivääri, merkeistä ja piipun millimetreistä tai aseen taitavasta käsittelystä puhumattakaan.
Vaikutuksen tekivät tarkat luonnonkuvaukset, joista melkein haistoi suopursut tai kuuli vuolaan puron solinan.
Alkukevään herkästä tunnelmasta oli jo siirrytty maiseman rehevyyteen. Tapahtumapaikka oli tyypillistä Hämettä, metsään rajoittuvia loivasti kumpuilevia viljelyksiä, metsänotkoja ja viljelyksiä.
Vaikutuksen teki myös metsästyksen vetovoima. Metsämies on valmis näkemään vaivaa harrastuksensa vuoksi. Metsästysreissut alkavat joskus aamuyöstä ja vahtia pidetaan toisinaan iltamyöhään asti. Päivä voi venähtää haavakon tavoittamisen tai koiran katoamisen takia hyvinkin pitkälle ja vaatia joskus jopa toisen reissun, kuten talon lattialankkujen alle kadonnutta mäyräkoiraa mäyrien ja supien kynsistä tavoiteltaessa.
Tapahtumapaikkoja on Ähtärissä, mutta myös Hämeessä, Etelä-Suomessa, Keski-Suomessa, Ahvenanmaan saaristossa ja jopa Saksassa. Tapahtumat sijoittuvat monesti komeasti "viime vuosituhannelle", joten kertomukset kattavat jahteja usean vuosikymmenen ajalta. Vaikka kerronnan täytyy mielestäni perustua tarkkoihin muistiinpanoihin, on tapahtumat tehty eläviksi paitsi luonnonkuvausten, myös metsästykseen liittyvän jännityksen, asianharrastajien yhteenkuuluvuuden ja asiantuntemuksen kautta. Muistikuvat eivät voisi niin elävinä välittyä lukijalle ilman tarkkaa muistia ja kokijaan vaikuttavia elämyksiä. Tätä kirjallisuuden lajia olen taipuvainen pitämään tosiasioihin pohjautuvana.
Ihmisten, nimekkäidenkin eränkävijöiden lisäksi metsästäjän kaverina on koira. Koiraa kasvatetaan aluksi kotikoirana, mutta vuoden ikäisen koiran on opittava metsästäjän avuksi. Kirjoittaja tunnustaa mieltyneensä suomen pystykorvaan, vaikka koiran koulutuksessa sattuneen vahingon vuoksi esim. Bella niminen koira pakenee laukauksen kuultuaan auton alle.
Kirjan saaliit ja pyyntikohteet ovat moninaisia ja vaihtelevat vuodenaikojen ja pyynnin luonteen mukaan. Sorsat, metsot, hirvet, ketut, kauriit ja fasaanitkin tuntuvat normaaliriistalta, mutta metsästäjän tehtäviin ja mielenkiinnon kohteisiin kuuluvat myös supikoirat, mäyrät, majavat ja variksetkin. Näitä viimemainittuja pyydetään niiden aiheuttamien vahinkojen vuoksi.
Odottelin, katselin joutsenten ruokailua ja muidenkin vesilintujen elehtimistä sulassa. Samalla tutkailin lammenympäristöä enkä voinut olla ihmettelemättä sitä kaunaa majavia kohtaan tässä ympäristössä. Lähinnä lammen eteläpään muutamat kuuset olivat kuolleet vesivahinkoihin, nekin tosin olivat vain joulukuusen kokoisia.Muuten näin peukalonvahvuisia ja vahvempia majavankantoja, ei sanottavaa vahinkoa, eikä sellaista pääsisi syntymään, sillä lammen toisen pään padotus purkaantuisi maan kautta ja toisaalta sitä patoa oli helpompi pitää silmällä. Puronvarren 'majavatorjunta' sai enemmän ymmärrystäni......
Välillä saalis tuntuu metsästäjän kaverilta tai kilpakumppanilta, joka ymmärtää pelin hengen.
Kerronta vie mukanaan. Alun lievä kankeus haihtuu, kun kerronta pääsee vauhtiin ja tapahtumat vievät niin kertojan kuin lukijan mukanaan.
Kirja kannatti lukea. Nimen perässä olevasta numerosta voi päätellä, että tarinoita on vielä kertomatta. Sitä odotellessa.
Jukka Lahtinen
Jahtia meillä ja muualla 1
Myllylahti 2017
192 sivua
Vaikutuksen tekivät tarkat luonnonkuvaukset, joista melkein haistoi suopursut tai kuuli vuolaan puron solinan.
Alkukevään herkästä tunnelmasta oli jo siirrytty maiseman rehevyyteen. Tapahtumapaikka oli tyypillistä Hämettä, metsään rajoittuvia loivasti kumpuilevia viljelyksiä, metsänotkoja ja viljelyksiä.
Vaikutuksen teki myös metsästyksen vetovoima. Metsämies on valmis näkemään vaivaa harrastuksensa vuoksi. Metsästysreissut alkavat joskus aamuyöstä ja vahtia pidetaan toisinaan iltamyöhään asti. Päivä voi venähtää haavakon tavoittamisen tai koiran katoamisen takia hyvinkin pitkälle ja vaatia joskus jopa toisen reissun, kuten talon lattialankkujen alle kadonnutta mäyräkoiraa mäyrien ja supien kynsistä tavoiteltaessa.
Tapahtumapaikkoja on Ähtärissä, mutta myös Hämeessä, Etelä-Suomessa, Keski-Suomessa, Ahvenanmaan saaristossa ja jopa Saksassa. Tapahtumat sijoittuvat monesti komeasti "viime vuosituhannelle", joten kertomukset kattavat jahteja usean vuosikymmenen ajalta. Vaikka kerronnan täytyy mielestäni perustua tarkkoihin muistiinpanoihin, on tapahtumat tehty eläviksi paitsi luonnonkuvausten, myös metsästykseen liittyvän jännityksen, asianharrastajien yhteenkuuluvuuden ja asiantuntemuksen kautta. Muistikuvat eivät voisi niin elävinä välittyä lukijalle ilman tarkkaa muistia ja kokijaan vaikuttavia elämyksiä. Tätä kirjallisuuden lajia olen taipuvainen pitämään tosiasioihin pohjautuvana.
Ihmisten, nimekkäidenkin eränkävijöiden lisäksi metsästäjän kaverina on koira. Koiraa kasvatetaan aluksi kotikoirana, mutta vuoden ikäisen koiran on opittava metsästäjän avuksi. Kirjoittaja tunnustaa mieltyneensä suomen pystykorvaan, vaikka koiran koulutuksessa sattuneen vahingon vuoksi esim. Bella niminen koira pakenee laukauksen kuultuaan auton alle.
Kirjan saaliit ja pyyntikohteet ovat moninaisia ja vaihtelevat vuodenaikojen ja pyynnin luonteen mukaan. Sorsat, metsot, hirvet, ketut, kauriit ja fasaanitkin tuntuvat normaaliriistalta, mutta metsästäjän tehtäviin ja mielenkiinnon kohteisiin kuuluvat myös supikoirat, mäyrät, majavat ja variksetkin. Näitä viimemainittuja pyydetään niiden aiheuttamien vahinkojen vuoksi.
Odottelin, katselin joutsenten ruokailua ja muidenkin vesilintujen elehtimistä sulassa. Samalla tutkailin lammenympäristöä enkä voinut olla ihmettelemättä sitä kaunaa majavia kohtaan tässä ympäristössä. Lähinnä lammen eteläpään muutamat kuuset olivat kuolleet vesivahinkoihin, nekin tosin olivat vain joulukuusen kokoisia.Muuten näin peukalonvahvuisia ja vahvempia majavankantoja, ei sanottavaa vahinkoa, eikä sellaista pääsisi syntymään, sillä lammen toisen pään padotus purkaantuisi maan kautta ja toisaalta sitä patoa oli helpompi pitää silmällä. Puronvarren 'majavatorjunta' sai enemmän ymmärrystäni......
Välillä saalis tuntuu metsästäjän kaverilta tai kilpakumppanilta, joka ymmärtää pelin hengen.
Kerronta vie mukanaan. Alun lievä kankeus haihtuu, kun kerronta pääsee vauhtiin ja tapahtumat vievät niin kertojan kuin lukijan mukanaan.
Kirja kannatti lukea. Nimen perässä olevasta numerosta voi päätellä, että tarinoita on vielä kertomatta. Sitä odotellessa.
Jukka Lahtinen
Jahtia meillä ja muualla 1
Myllylahti 2017
192 sivua
keskiviikko 12. heinäkuuta 2017
Kallio Katja: Yön kantaja
Yhtäkkiä Dupleissis kysyi: Haluatko nähdä Lontoon?
Myrskylyhty valaisi korin keltaisella valolla. yö oli niellyt kaiken heidän ympäriltään, vain pallo ja kori olivat jäljellä, roikkuivat yön valtavalla vatsalla kuin koru
Pariisin Ja Lillen välille he juuttuivat kolmeksikymmeneksitunniksi.
Päivä oli jo valmiiksi väsähtänyt ja roikotti käsiään, ja antoi lopulta periksi kokonaan. Lakkasi tuulemasta Mitään ei ollut tehtävissä.s.47
..hän halusi kaupunkeihin, kauniisti kivetyille kaduille. Niillä hänen korkonsa kiiruhtivat eteenpäin, kop, kop, kop, kop, kop,, kop, kuin olisivat koputtaneet ovea, sitten seuraavaa ja taas seuraavaa, siinä toivossa, että jokin niistä narahtaisi ja avautuisi johonkin, mistä hänellä ei ollut kuin ihana aavistus.
Mutta oli kaduilla toinenkin puolensa. Sen hän oli nähnyt Helsingissä ja Pietarissa ja Moskovassa ja se oli niin pelottava että vatsa kivettyi sisältä päin. Jos ihmiselle kävi hullusti - ja miten helposti niin kävi - kadut muuttuivat rutiköyhiksi parakeiksi joista ei ollut enää ulospääsyä.Ne muuttuivat toisiaan loputtomasti seuraaviksi seinättömiksi huoneiksi joissa ei ollut mitään mukavuuksia, ei mitään.Kova istua, kova nukkua, kova kuolla. Ei yhtä ovea, jonka vois sulkea suojakseen. s. 52
Onneksi luin etukäteen, ettei kirjan alku vielä vetoa lukijaan. Minustakin ilmapallomatka Pariisiin jäi latteaksi muun romaanin rinnalla, vaikka päinvastaista odotin. Kuulostaahan ilmojen halki tehty ulkomaanmatka seikkailulta verrattuna Seilin saarella, mielisairaalassa vietettyihin vuosiin. Niin vain käy, että kirjailija on onnistunut tämän, Amandan elämän jälkimmäisen vaiheen kuvauksessa vielä paremmin. Kirja perustuu tositapahtumiin, irtolaisena Seilin saarelle toimitetun Amandan tarinaan. Katja Kallio on tehnyt taidetta yksinkertaisen ja karun kohtalon kuvauksesta. Kieli on kaunista, loistavaa, runollista ja upeaa, (Oma sanavarastoni ei riitä sitä tarpeeksi ylistämään.)Tähän kirjaamani lainaukset välittävät vain osan sen väreistä ja voimasta.
Ulkona oli viileää, piha nyreksi vielä varjossa.Amanda kantoi itsensä pihan poikki hölskyvässä säkissä puuskuttavan hoitajan ja parin muun potilaan perässä. s 109
Mielisairaalassa Amanda yrittää säilyttää ihmisarvonsa, vaikka potilaat ja hoitajat ovat selvästi eri kastia.
Välillä hulluus puhui hänelle simasuulla. Jos hän antaisi periksi, tässä paikassa olisi järkeä kuin taikaiskusta, ja tässä kohtalossa. Sietämättömästä vääryydestä tulisi loppu kuin piloillaan. Jäljelle jäisivät pelkät tosiasiat, hulluus ja hullujenhuone, rinta rinnan.
Mutta hän vastusti houkutusta. Öisin hän tarrasi kiinni ikiomaan silkkinauhaansa kuin kaiteeseen ja sai pysyteltyä pystyssä. Hän sai jatkettua elämää putoamatta sen pohjalle. s.186
On kuitenkin joitakin ihmisiä, jotka muistuttavat oikeasta elämästä ja kohtelevat potilaita ihmisinä.
Ja sitten hän näki miehen.
Mies käveli pitkin verkkaisin askelin kivisen rakennuksen ohi kohti kävelypihaa. Hän oli pitkä ja solakka ja näytti Amandaa vanhemmalta. Yllään hänellä oli kirjava villapusero, vaikka oli näin lämmin. Päässä hänellä oli hattu ja hän kantoi toisessa kädessä puista laatikkoa. Toisessa oli tynnyrin kimpi......
Oikea ihminen s. 114
Sofia hymyili Amandalle hänen tullessaan takaisin sisään. Amanda ei tiennyt oliko hän häikäistynyt vielä tinakuoresta vai nyt tästä hymystä., kun kukaan ei ollut hymyillyt hänelle pikään aikaan. 125
Amanda kehuskelee lukuisilla hameillaan, jotka viimein saapuvat postin mukana saarelle. Jopa joululahjapaketin punainen nauha on tärkeä koriste kantajalleen.
Sofia solmi nauhan Amandan niskaan rusetille ja jätti päät roikkumaan pitkinä kaulan kummallekin puolelle.
Amanda sai tuskin henkeä, niin punainen nauha oli.
"Saanko minä sen ikiomaksi", hän kuiskasi.
Sofia sanoi: "Voikun se pukee sinua" ja kosketti rusettia kevyesti kuin siunaten sen. s.156
Amanda nyökkäsi muki yhä käessään. Heijastus oli himmeä, mutta sitä katsellessaan hän oli yhtäkkiä muistanut miltä hänen kasvonsa näyttivät
Mistään ei olisi osannut sanoa että Isaksson oli huomannut Elsan kahvipullon ja yhden ainoan kupin. Ei mistään. Mutta niin vain oli huomannut. Oli katsonut, ja huomannut, ja katseellaan parhaansa mukaan korjannut.,s.165
Karkuyritys vie entistä syvemmälle toivottomuuteen kuuden eristysvuoden jälkeen.
Amandan huulet olivat kuivat ja suupielissä oli karstaa. Hänen luunsa tuntuivat murskaantuneen sohjoksi, jota vain paita umpihihoineen oli estänyt leviämästä ympäriinsä. Kun Sofia otti paidan pois, mikään ei pitänyt luusohjoa koossa.
Sofian ja Josefinan mentyä Amanda kallistui takaisin sängylle.Hänen päänsä lonksahti takakenoon, mutta niskassa ei ollut tarpeeksi voimaa sen suoristamiseen. Pää oli raskas kuin kaali. Hän ajatteli että pitäisi ottaa kaalista kiinni molemmilla käsillä ja siirtää se keskemmälle sänkyä, mutta käsissäkään ei ollut voimaa s. 283
Pienet vivahteet, maut, näyt ja katkeran surullisen elämän Kallio tuo niin lähelle, että ne voi tuntea ihollaan tai kielellään, elää kirjassa mukana kuin olisi Amanda, miettiä turhaa elämää kuin Amanda ja samalla lukea niin kaunista kuvausta siitä. On syytä kiittää kirjailijaa tästä lukuelämyksestä.
Isakssonin keitossa on madetta ja oikein jauhoista perunaa, joka tekee keitosta sakeaa, ja porkkanaa ja sipulia ja suolaa. Perunat ja kala laitetaan pataan yhtaikaa hellälle tulelle. Mateen maiti on se salaisuus. Ja mätikuplat, jotka poreilevat suussa, ne ovat pieniä kuin samppanjassa. s. 300
Katja Kallio
Yönkantaja
Otava 2017
380 sivua
Myrskylyhty valaisi korin keltaisella valolla. yö oli niellyt kaiken heidän ympäriltään, vain pallo ja kori olivat jäljellä, roikkuivat yön valtavalla vatsalla kuin koru
Pariisin Ja Lillen välille he juuttuivat kolmeksikymmeneksitunniksi.
Päivä oli jo valmiiksi väsähtänyt ja roikotti käsiään, ja antoi lopulta periksi kokonaan. Lakkasi tuulemasta Mitään ei ollut tehtävissä.s.47
..hän halusi kaupunkeihin, kauniisti kivetyille kaduille. Niillä hänen korkonsa kiiruhtivat eteenpäin, kop, kop, kop, kop, kop,, kop, kuin olisivat koputtaneet ovea, sitten seuraavaa ja taas seuraavaa, siinä toivossa, että jokin niistä narahtaisi ja avautuisi johonkin, mistä hänellä ei ollut kuin ihana aavistus.
Mutta oli kaduilla toinenkin puolensa. Sen hän oli nähnyt Helsingissä ja Pietarissa ja Moskovassa ja se oli niin pelottava että vatsa kivettyi sisältä päin. Jos ihmiselle kävi hullusti - ja miten helposti niin kävi - kadut muuttuivat rutiköyhiksi parakeiksi joista ei ollut enää ulospääsyä.Ne muuttuivat toisiaan loputtomasti seuraaviksi seinättömiksi huoneiksi joissa ei ollut mitään mukavuuksia, ei mitään.Kova istua, kova nukkua, kova kuolla. Ei yhtä ovea, jonka vois sulkea suojakseen. s. 52
Onneksi luin etukäteen, ettei kirjan alku vielä vetoa lukijaan. Minustakin ilmapallomatka Pariisiin jäi latteaksi muun romaanin rinnalla, vaikka päinvastaista odotin. Kuulostaahan ilmojen halki tehty ulkomaanmatka seikkailulta verrattuna Seilin saarella, mielisairaalassa vietettyihin vuosiin. Niin vain käy, että kirjailija on onnistunut tämän, Amandan elämän jälkimmäisen vaiheen kuvauksessa vielä paremmin. Kirja perustuu tositapahtumiin, irtolaisena Seilin saarelle toimitetun Amandan tarinaan. Katja Kallio on tehnyt taidetta yksinkertaisen ja karun kohtalon kuvauksesta. Kieli on kaunista, loistavaa, runollista ja upeaa, (Oma sanavarastoni ei riitä sitä tarpeeksi ylistämään.)Tähän kirjaamani lainaukset välittävät vain osan sen väreistä ja voimasta.
Ulkona oli viileää, piha nyreksi vielä varjossa.Amanda kantoi itsensä pihan poikki hölskyvässä säkissä puuskuttavan hoitajan ja parin muun potilaan perässä. s 109
Mielisairaalassa Amanda yrittää säilyttää ihmisarvonsa, vaikka potilaat ja hoitajat ovat selvästi eri kastia.
Välillä hulluus puhui hänelle simasuulla. Jos hän antaisi periksi, tässä paikassa olisi järkeä kuin taikaiskusta, ja tässä kohtalossa. Sietämättömästä vääryydestä tulisi loppu kuin piloillaan. Jäljelle jäisivät pelkät tosiasiat, hulluus ja hullujenhuone, rinta rinnan.
Mutta hän vastusti houkutusta. Öisin hän tarrasi kiinni ikiomaan silkkinauhaansa kuin kaiteeseen ja sai pysyteltyä pystyssä. Hän sai jatkettua elämää putoamatta sen pohjalle. s.186
On kuitenkin joitakin ihmisiä, jotka muistuttavat oikeasta elämästä ja kohtelevat potilaita ihmisinä.
Ja sitten hän näki miehen.
Mies käveli pitkin verkkaisin askelin kivisen rakennuksen ohi kohti kävelypihaa. Hän oli pitkä ja solakka ja näytti Amandaa vanhemmalta. Yllään hänellä oli kirjava villapusero, vaikka oli näin lämmin. Päässä hänellä oli hattu ja hän kantoi toisessa kädessä puista laatikkoa. Toisessa oli tynnyrin kimpi......
Oikea ihminen s. 114
Sofia hymyili Amandalle hänen tullessaan takaisin sisään. Amanda ei tiennyt oliko hän häikäistynyt vielä tinakuoresta vai nyt tästä hymystä., kun kukaan ei ollut hymyillyt hänelle pikään aikaan. 125
Amanda kehuskelee lukuisilla hameillaan, jotka viimein saapuvat postin mukana saarelle. Jopa joululahjapaketin punainen nauha on tärkeä koriste kantajalleen.
Sofia solmi nauhan Amandan niskaan rusetille ja jätti päät roikkumaan pitkinä kaulan kummallekin puolelle.
Amanda sai tuskin henkeä, niin punainen nauha oli.
"Saanko minä sen ikiomaksi", hän kuiskasi.
Sofia sanoi: "Voikun se pukee sinua" ja kosketti rusettia kevyesti kuin siunaten sen. s.156
Amanda nyökkäsi muki yhä käessään. Heijastus oli himmeä, mutta sitä katsellessaan hän oli yhtäkkiä muistanut miltä hänen kasvonsa näyttivät
Mistään ei olisi osannut sanoa että Isaksson oli huomannut Elsan kahvipullon ja yhden ainoan kupin. Ei mistään. Mutta niin vain oli huomannut. Oli katsonut, ja huomannut, ja katseellaan parhaansa mukaan korjannut.,s.165
Karkuyritys vie entistä syvemmälle toivottomuuteen kuuden eristysvuoden jälkeen.
Amandan huulet olivat kuivat ja suupielissä oli karstaa. Hänen luunsa tuntuivat murskaantuneen sohjoksi, jota vain paita umpihihoineen oli estänyt leviämästä ympäriinsä. Kun Sofia otti paidan pois, mikään ei pitänyt luusohjoa koossa.
Sofian ja Josefinan mentyä Amanda kallistui takaisin sängylle.Hänen päänsä lonksahti takakenoon, mutta niskassa ei ollut tarpeeksi voimaa sen suoristamiseen. Pää oli raskas kuin kaali. Hän ajatteli että pitäisi ottaa kaalista kiinni molemmilla käsillä ja siirtää se keskemmälle sänkyä, mutta käsissäkään ei ollut voimaa s. 283
Pienet vivahteet, maut, näyt ja katkeran surullisen elämän Kallio tuo niin lähelle, että ne voi tuntea ihollaan tai kielellään, elää kirjassa mukana kuin olisi Amanda, miettiä turhaa elämää kuin Amanda ja samalla lukea niin kaunista kuvausta siitä. On syytä kiittää kirjailijaa tästä lukuelämyksestä.
Isakssonin keitossa on madetta ja oikein jauhoista perunaa, joka tekee keitosta sakeaa, ja porkkanaa ja sipulia ja suolaa. Perunat ja kala laitetaan pataan yhtaikaa hellälle tulelle. Mateen maiti on se salaisuus. Ja mätikuplat, jotka poreilevat suussa, ne ovat pieniä kuin samppanjassa. s. 300
Katja Kallio
Yönkantaja
Otava 2017
380 sivua
Davidin uni / Anthony Doerr
Rakastin tätä kirjaa. Kuuluisi pitää tekijän Pulizer-palkitusta Kaikki se valo jota emme näe -kirjasta, mutten päässyt siinä alkua pitemmälle. Tämä vei mukanaan pelkoihin ja uniin ja hydrologi David Winklerin outoon elämään. Hän näkee enneunia, yrittää välttää painajaisten ennustuksen ja sotkee elämänsä ja läheistensä elämän yhä pahemmin. Mies, joka ymmärtää lumihiutaleen rakenteen, ei ymmärrä, miten pitää nainen, lapsi ja onni luonaan vaan pakenee. Hän yrittää elää pankkivirkailija Sandyn kanssa, joka on ollut naimisissa aiemmin, saa Grace-tyttären tämän kanssa, mutta uni tulvasta, joka tappaa tytön saa miehen pakenemaan Alaskasta Karibialle.
Omituista, että ihmiset eivät halua kuulla, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. He käyvät kädestälukijoiden ja ennustajaeukkojen luona, mutta loppujen lopuksi he tahtovat kuulla vain, että heillä menee hyvin, että kaikki järjestyy. He tahtovat kuulla, että heidän lapsensa valloittavat oman maailmansa. Kukaan ei halua kuulla, että tulevaisuus on jo määrätty. Kuoleman onnistumisprosentti on toistaiseksi ollut sata, ja silti haluamme yhä sanoa kuolemaa mysteeriksi. s.131
Karibialla hän tutustuu postivirkailija Somaan ja tämän perheeseen, saa työn veden päälle rakennetun hotellin huoltomiehenä ja lähettelee kirjeitä Sandylle.
Joka kerta kun Winkler lähti pimeällä kulkemaan pitkin kasteista polkua yli laidunten kohti majataloa, hänelle tuli tunne, ettei hän liikkunut ajassa eteen eikä taakse vaan joutui vain kestämään saman päivän muunnelmia yhä uudelleen. Ehkä hän oli se, joka oli ansassa veden alla, pleksilattian alla sillä välin, kun maailma meni eteenpäin, miehet ja naiset kirjoittautuivat huoneisiinsa ja poistuivat niistä ja raahasivat liian täyteen pakattuja matkalaukkujaan kengänpohjat keveässä liikkeessä hänen yläpuolellaan. s. 159
Soman tytär Naaliyah opiskelee ja toteuttaa unelmaansa. Jälleen David näkee unta, jonka toteutumisen haluaa estää.
-Minä uskon, että näit sellaista unta. Mutta mistä tiedät, että uni toteutuu?
"En tiedäkään. En tarkkaan ottaen."
Soma meni ovelle ja tähyili ulos. "Minä haluan vain, että kaikilla on asiat hyvin. Turhaa, että jo tapahtuneet asiat piinaavat meitä."
Winkler puristi käsillään ikkunalaudan reunaa. Hän teki mieli keinuttaa seinää edestakaisin kunnes se romahtaisi ja kaataisi koko vajan heidän päälleen"Mutta tämä ei ole vielä tapahtunut."
"Sama se. Turha antaa asioiden piinata, olivatpa tapahtuneet tai vasta voisivat tapahtua. s.181
Vuosikausien jälkeen David palaa etsimään Sandyä ja tytärtään Gracea. Alaskaan on muuttanut myös Soman tytär Naaliyah, joka tekee tutkimustyötä yliopistossa. Hän on valmis pelastamaan Davidin, kuten David aikoinaan teki hänelle
Tämä oli vain yksi päivä päivien joukossa. Myöhäiskesän aamu, muutama sumupilvi kiisi yli peltojen. Minkä tahansa ohi ajavan kuljettajan silmissä hän olisi pelkkä jaloittelemaan noussut mies. Kuka sen tiesi - ehkä hänellä oli perhe täällä; ehkä hän - jollakin tavalla pohjimmiltaan - kuului tänne. s.217
"Ennustuskone sanoo, että Grace Winklereitä on monta, ja he kaikki ovat oikeita Grace Winklereitä, joten siinä mielessä matkanne ei tule koskaan päättymään.....jos astuu varjojen maailmaan, silloin luopuu tästä maailmasta toiseen päästäkseen." s.234
Ylhäältä katsottuna elämä saattoi näyttää värien kirjolta, kangaspuiden liinalta. Kun kävelin pois siitä kaupungista kohti kiitorataa, ajattelinko myös palaavani? hän mietti. Vai pyrinkö siihen, niin kuin silloin Nantonin soutuveneessä, että maailma veisi minut. s.277
Kun hän heräsi, päivä oli hänen, kaikkine minuutteineen. He elivät yksinkertaisesti: he hakivat ruokapadan katolta, jonne Naaliyah oli sen vienyt, ja sulattivat sen keittolevyllä. Jos ei satanut lunta, eikä viime aikoina ollut satanut, Winkler antautui puiden pilkkomisen rytmille tai ravisteli lunta oksilta toivoen, että saisi kerättyä yksittäisiä lumikiteitä. s.303
Rakastin siis tätä kirjaa ja sen herkkää päähenkilöä, joka yrittää toimia oikein ja ehkä viimein onnistuukin, vaikka aiheuttaa ennen sitä murhetta ja hämmennystä. Kirjan alkuperäinen nimi About Grace, on minusta käsittämätön, sillä kirja kertoo Davidista. Suomenkielinen nimi on minusta hyvä, huolimatta raamatullisesta juonteesta.
Tuon viimeisen lainauksen ensimmäisen lauseen haluan painaa mieleeni. Onhan niin, että luettu haihtuu ja haalistuu, mutta jotain siitä aina jää. Edes yksi lause.
Anthony Doerr: Davidin uni
About Grace
suom. Hanna Tarkka
WSOY 2016
426 sivua
Omituista, että ihmiset eivät halua kuulla, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. He käyvät kädestälukijoiden ja ennustajaeukkojen luona, mutta loppujen lopuksi he tahtovat kuulla vain, että heillä menee hyvin, että kaikki järjestyy. He tahtovat kuulla, että heidän lapsensa valloittavat oman maailmansa. Kukaan ei halua kuulla, että tulevaisuus on jo määrätty. Kuoleman onnistumisprosentti on toistaiseksi ollut sata, ja silti haluamme yhä sanoa kuolemaa mysteeriksi. s.131
Karibialla hän tutustuu postivirkailija Somaan ja tämän perheeseen, saa työn veden päälle rakennetun hotellin huoltomiehenä ja lähettelee kirjeitä Sandylle.
Joka kerta kun Winkler lähti pimeällä kulkemaan pitkin kasteista polkua yli laidunten kohti majataloa, hänelle tuli tunne, ettei hän liikkunut ajassa eteen eikä taakse vaan joutui vain kestämään saman päivän muunnelmia yhä uudelleen. Ehkä hän oli se, joka oli ansassa veden alla, pleksilattian alla sillä välin, kun maailma meni eteenpäin, miehet ja naiset kirjoittautuivat huoneisiinsa ja poistuivat niistä ja raahasivat liian täyteen pakattuja matkalaukkujaan kengänpohjat keveässä liikkeessä hänen yläpuolellaan. s. 159
Soman tytär Naaliyah opiskelee ja toteuttaa unelmaansa. Jälleen David näkee unta, jonka toteutumisen haluaa estää.
-Minä uskon, että näit sellaista unta. Mutta mistä tiedät, että uni toteutuu?
"En tiedäkään. En tarkkaan ottaen."
Soma meni ovelle ja tähyili ulos. "Minä haluan vain, että kaikilla on asiat hyvin. Turhaa, että jo tapahtuneet asiat piinaavat meitä."
Winkler puristi käsillään ikkunalaudan reunaa. Hän teki mieli keinuttaa seinää edestakaisin kunnes se romahtaisi ja kaataisi koko vajan heidän päälleen"Mutta tämä ei ole vielä tapahtunut."
"Sama se. Turha antaa asioiden piinata, olivatpa tapahtuneet tai vasta voisivat tapahtua. s.181
Vuosikausien jälkeen David palaa etsimään Sandyä ja tytärtään Gracea. Alaskaan on muuttanut myös Soman tytär Naaliyah, joka tekee tutkimustyötä yliopistossa. Hän on valmis pelastamaan Davidin, kuten David aikoinaan teki hänelle
Tämä oli vain yksi päivä päivien joukossa. Myöhäiskesän aamu, muutama sumupilvi kiisi yli peltojen. Minkä tahansa ohi ajavan kuljettajan silmissä hän olisi pelkkä jaloittelemaan noussut mies. Kuka sen tiesi - ehkä hänellä oli perhe täällä; ehkä hän - jollakin tavalla pohjimmiltaan - kuului tänne. s.217
"Ennustuskone sanoo, että Grace Winklereitä on monta, ja he kaikki ovat oikeita Grace Winklereitä, joten siinä mielessä matkanne ei tule koskaan päättymään.....jos astuu varjojen maailmaan, silloin luopuu tästä maailmasta toiseen päästäkseen." s.234
Ylhäältä katsottuna elämä saattoi näyttää värien kirjolta, kangaspuiden liinalta. Kun kävelin pois siitä kaupungista kohti kiitorataa, ajattelinko myös palaavani? hän mietti. Vai pyrinkö siihen, niin kuin silloin Nantonin soutuveneessä, että maailma veisi minut. s.277
Kun hän heräsi, päivä oli hänen, kaikkine minuutteineen. He elivät yksinkertaisesti: he hakivat ruokapadan katolta, jonne Naaliyah oli sen vienyt, ja sulattivat sen keittolevyllä. Jos ei satanut lunta, eikä viime aikoina ollut satanut, Winkler antautui puiden pilkkomisen rytmille tai ravisteli lunta oksilta toivoen, että saisi kerättyä yksittäisiä lumikiteitä. s.303
Rakastin siis tätä kirjaa ja sen herkkää päähenkilöä, joka yrittää toimia oikein ja ehkä viimein onnistuukin, vaikka aiheuttaa ennen sitä murhetta ja hämmennystä. Kirjan alkuperäinen nimi About Grace, on minusta käsittämätön, sillä kirja kertoo Davidista. Suomenkielinen nimi on minusta hyvä, huolimatta raamatullisesta juonteesta.
Tuon viimeisen lainauksen ensimmäisen lauseen haluan painaa mieleeni. Onhan niin, että luettu haihtuu ja haalistuu, mutta jotain siitä aina jää. Edes yksi lause.
Anthony Doerr: Davidin uni
About Grace
suom. Hanna Tarkka
WSOY 2016
426 sivua
tiistai 11. heinäkuuta 2017
Hauru Hanna: Jääkansi
Kun sattumalta tartuin Hanna Haurun Utopia -kirjaan, tiesin tarttuvani saman kirjailijan tuotantoon toistekin. Outoa, että se tapahtui vasta nyt, melkein kymmenen vuotta ensitutustumisen jälkeen. Minulle Hauru puhuu samaa pohjoisen kieltä, josta olen pitänyt Timo K.Mukan ja Rosa Liksomin kirjoissa. Enkä minä tunne pohjoisen elämää kuin heidän kirjojensa kautta. Elämä näyttäytyy Haurun kirjassa köyhänä ja raakana. Jos kertoja hankaa kehonsa vihdan rangalla ja tuntee olevansa sylissä, on hellyys etäällä. Isäpuoli on orvolle tytölle yksinkertaisesti Paha, juoppo, sodan raunioittama mies, eikä äitikään tytöstä välitä. Työ mielisairaalassa päästää hänet alituisesta pelosta, joka kotona asuessa vaivaa. Hän tietää, että jää ikuiseksi impyeksi puolukkasurvoksen kuluttamien mustien hampaantynkien ja pahanhajuisen hengityksen takia, joten päästää yhden potilaista, Lättähatun tikkitäkkinsä alle , pääsee neitsyydestään,ja tekee äpärän.
Kirja on karu ja raju, synkkä ja alaston. Kuitenkin siinä on jotain, joka pakottaa jatkamaan lukemista, vaikka lukiessaan tietää, ettei onnellista loppua ole luvassa. Miksi pitäisi olla? Eivät tästä kaikki pidä, ei ehkä monikaan. Minua kirja puhuttelee, jollain tavalla tunnen ymmärtäväni sen, vaikka se on kuin isku palleaan (Enkä sellaistakaan ole koskaan kokenut.)
Hanna Hauru: Jääkansi :romaani
Like 2017
117 sivua
Kirja on karu ja raju, synkkä ja alaston. Kuitenkin siinä on jotain, joka pakottaa jatkamaan lukemista, vaikka lukiessaan tietää, ettei onnellista loppua ole luvassa. Miksi pitäisi olla? Eivät tästä kaikki pidä, ei ehkä monikaan. Minua kirja puhuttelee, jollain tavalla tunnen ymmärtäväni sen, vaikka se on kuin isku palleaan (Enkä sellaistakaan ole koskaan kokenut.)
Hanna Hauru: Jääkansi :romaani
Like 2017
117 sivua
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)