Hoeg Peter: Sinun silmiesi kautta

Peter Hoeg
Sinun silmiesi kautta
Tammi 2019
Keltainen kirjasto 501
Alkuteos: Gennem dina ojne 2018
Suom. Sanna Manninen
350 sivua

Olen usein pohtinut: Kuka voi tietää, onko ihmisen parempi elää vai kuolla? s 272

Kirja alkaa minä-kertojan (Peterin) kasvattiveljen Simonin itsemurhayrityksestä. Peter haluaa auttaa kasvinkumppaniaan. Hän saa selville  Neuropsykologisen tutkimusyksikön olemassaolon ja mahdollisuudet. Laitoksen johtajana toimii poikien lapsuudenystävä Lisa, joka on menettänyt kaikki muistonsa ennen seitsemää ikävuotta. Tuolloin hänen kasvattivanhempansa saivat surmansa liikenneonnettomuudessa.

Tämä oli ainoa mahdollisuus pelastaa Simon. Jos pystyisi olemaan hänen kanssaan surussa, jos pystyisi olemaan surussa joka oli yhtä iso kuin hänen surunsa ja näyttämään että jaksoi kantaa sen, että suru oli mahdollista kestää, silloin saattoi ehkä olla mahdollisuus. s.263

Vaikka laitokseen on vaikea päästä edes tutustumaan, onnistuu Peter vähitellen osoittamaan tarpeellisuutensa ja hänestä tulee Lisalle tarpeellinen yhteistyökumppani, joka seuraa laitoksen asiakkaita heidän tietoisuuteensa käsittelemään yksilön traumaattisia kokemuksia ja maailman kollektiivista tietoisuutta ja hätää.

Tuntui kuin olisi astunut maisemaan. Miehen kertoessa koulutuksestaan ja aikuiselämästään maisema oli järjestyksessä kuin puisto, jossa on siististi haravoidut, ilmansuuntien mukaiset hiekkapolut.
Se oli kuitenkin pelkkää pintaa. Vain uloin kerros oli järjestyksessä. Hetken kuluttua puisto katosi eikä suunnistaminen enää onnistunut. Oli pelkkää sumua, jäsentymätöntä pelkoa. Yläpuoli ei erottunut alapuolesta. Oli vain käsittelemättömän menetyksen ääretön lakeus.
Astuimme sinne yhdessä. ss.280-281

 Rinnan tämän erikoisen terapiatyön kanssa palataan Lisan ja Peterin yhteiseen lapsuuteen, päiväkodissa alkaneeseen ystävyyteen ja uniin, jotka menivät toisten uniin ja sen myötä tapahtumien kulkua saatiin joskus muutettua parempaan suuntaan. Simon, Lisa ja Peter olivat ainoat lapset, jotka eivät saaneet nukutuksi päiväunia ja viettivät tuon ajan hylätyssä, tyhjässä oluttynnyrissä päiväkodin pihalla. Heidän yhteistyökumppaninsa oli neiti Jonna, päiväkodin nuori siivoojatyttö.

Simonia Peter ei onnistu pelastamaan, vaan tämä seuraa syöpään kuollutta äitiään, kuten on lapsesta asti halunnut tehdä. Lisan ja Peterin keskinäinen ymmärrys syvenee. Peter hyväksyy paremmin vakavaksi epäonnistumiseksi katsomansa avioeron, jolta hän olisi halunnut varjella lapsensa.

Kun lopetin kirjan lukemisen, tuntui kuin olisin herännyt unesta. Teksti piti vahvasti otteessaan, kuten aikoinaan Hoegin Lumen tajukin. Vahva sisältö saa ympärilleen sujuvan ja helppolukuisen tarinan. Kirjan vakava sisältö on jopa vaarassa jäädä kertomuksen seuraamisen peittoon.

Kaikin tavoin lukemisen arvoinen kirja!

Walker Alice Meridian

Walker Alice

Meridian
Kirjayhtymä 1984
Englanninkielinen alkuteos Meridian
Suom. Matti Kannosto
259 sivua
Kansi Hannu Väisänen
,
Hän kulutti lastensa vaatteiden silittämiseen kaiken sen tarmon, jolla hän olisi ehkä voinut avoimesti rakastaa heitä. Hänen lapsissaan ei näkynyt likapilkkuakaan minne ikinä he menivätkin. Jäykissä, miltei taipumattomissa asuissaan he olivat hänen raivonsa tärkin lujassa otteessa, ja heidän oli pysyteltävä etäisinä ja varottava hankkimasta itseensä niitä kosketuksen vetisiä ryppyjä, jotka olisvat tuottaneet hänelle tuskaa. s. 90

Jos jonkun (valkoisen tytön) onnistui maistella elämää edes sen verran että se oli häpeäksi hänen vanhemmilleen (tai hänen vanhempiensa ystäville, sille väelle joka täytti kirkot joka sunnuntai), kukaan mustan yhteisön jäsenistä ei saanut sitä tietää. 
Mustat naiset sensijaan jäljittelivät joka ainoa Harriet Tubmania - karkasivat kotoaan jotta heistä olisi tullut jotakin ennenkuulumatonta. Jotakin kerrassaan uskomatonta. s.125

Meridian on mm. maapallon napojen välinen isoympyrän puolisko, puolipäivä, tilanne tai paikka, jolla on oma muista erottuva luonne s. 13

Meridian Hill on musta nainen, josta tämän kirjan myötä kasvaa vapaustaistelija, aktivisti. Hän ei ole halukas mihin tahansa päämääränsä vuoksi, ei tappamaan. Vähitellen hän kuitenkin kasvaa ja on valmis myös uhraamaan omaa elämäänsä  mustien tasa-arvoisen kohtelun vuoksi Yhdysvalloissa ja maailmassa.

Meridian on kasvanut köyhissä oloissa ja joutuu innottomien seksikokeilujen vuoksi avioliittoon Eddien kanssa, koska odottaa tälle lasta. Lapsen synnyttyä avioliitto hajoaa, mies pitää laspen ja  löytää uusia naisia. Meridian saa koulutuksen, löytää merkityksen elämälleen vapaustaistelusta ja Truman Heldin, miehen, jota rakastaa. Trumania rakastaa myös mustien vapautusliikkeeseen osallistuva valkoinen nainen, Lynne. Tämä nainen ja Truman muuttavat yhteen, Lynne joutuu oman valkoisen perheensä ja yhteisönsä hyljeksimäksi. He saavat lapsen, jota niinikään kiusataan aina ja lopulta vahingoitetaan niin, että tytär kuolee.
Truman ei  koskaan pääse täysin eroon Meriadinista, vaikka Meridia viimein pääsee eroon hänestä.

Jo alusta asti lukijalle on selvää, että henkilöiden elämä ei pääty hyvin, heistä ei tule onnellisia. Ei ainakaan sanan tavanomaisessa merkityksessä. Kyseessä on aatteellinen romaani, jossa henkilöt palvelevat itseään suurempaa päämäärää, mutta ovat siitä huolimatta ja samaan aikaan omien tunteidensa ja kohtalonsa koeteltavina. Tämä yhdistelmä on kiehtonut minua ja vuonna 1944 syntynyt Alice Walker on punonut kehityskertomuksen helposti luettavaan ja koukuttavaankin muotoon. Olen lukenut häneltä myös toisen suomennetun kirjan Häivähdys purppuraa (The Color Purple), joka palkittiin Pulitzer palkinnolla.. Siitäkin pidin. Tuotantoa ei näiden kirjojen jälkeen ole suomennettu. Mielestäni tämä kirja ei yltänyt samalle tasolle kuin tuo palkittu. Lieneekö aika tehnyt tehtävänsä, sillä klassikoksi tästä kirjasta ei ole. Ihan kelpo lukuelämys silti.

Ng Celeste: Olisi jotain kerrottavaa

Celeste Ng
Olisi jotain kerrottavaa
Gummerus 2020
Englanninkielinen alkuteos: Everything I Never Told You 2014
Suom.Sari Karhulahti
285 sivua

Jo toinen suomennos yhdysvaltalaiskirjailijalta, jota on käännetty ja palkittu. Ensimmäinen oli Tulenarkoja asioita, joka ilmestyi suomeksi 2019. Siitä on kuulemma tekeillä tv-sarja, joten se olisi varmaan hyvä ehtiä lukea ennen kuin istahtaa television ääreen.

Onhan tällä kirjailijalla asiaa. Tämä lukemani kirja alkaa ahdistavasti: kiinalais-amerikkalaisen perheen keskimmäinen lapsi, 17-vuotias Lydia on kadonnut ja kuollut. Uimataidoton Lydia hukkui järveen, jonka rannalla perhe asui. Vähitellen perheen menneisyys, isoveli Nathin ja pikkusisko Hannahin suhteet Lydiaan ja toisiinsa sekä vanhempiinsa käydään läpi ja pienet asiat kasvavat suuriksi, huomaamattomat ja piilotetut viestit tulevat näkyviksi ja merkityksellisiksi. Lydian kuolema koskettaa ehkä eniten perheen äitiä, Marilyniä, joka on sälyttänyt oman unelmansa Lydian toteutettavaksi. Marilyn on mennyt kiinalaistaustaisen Jamesin kanssa naimisiin ja jättänyt lääketieteen opintonsa. Hän yrittää niitä lapset saatuaan vielä jatkaa, mutta yritys kaatuu nuorimman lapsen syntymään. Lydia haluaa äitinsä hyväksyntää, etenkin siksi, että pelkää tämän katoavan, kuten silloin kun äiti yritti palata opintoihinsa.

Lydia ynnäili koko päivän. Jos kaikki söisivät yhden nakkisämpylän, montako jäisi seuraavaksi päiväksi? Jos molemmat lapset saisivat viisi tähtisädetikkua, montako he saisivat yhteensä? Kun tuli pimeä ja raketit säkenöivät taivaalla, Lydia oli saanut laskujensa mukaan äidiltä kymmenen suukkoa ja viisi hellää hipaisua ja äiti oli nimittänyt häntä kolmesti omaksi fiksuksi tytökseen. Joka kerta kun hän vastasi johonkin kysymykseen, äidin poskeen ilmaantui hymykuoppa, joka oli kuin sormen painama pikkuruinen jälki. s.146

Nath kokee jäävänsä sisarensa varjoon. Vaikka hän menestyy paremmin koulussa ja hankkii itselleen opiskelupaikan Harvardista, joka on isän arvostama yliopisto, nousevat siskon tekemiset ja asiat vanhempien silmissä tärkeämmiksi. Vaikka sisarukset ovat läheisiä, he ovat myös mustasukkaisia toisilleen. Lydia repii Nathin saamat kirjeet yliopistolta ja Nath haluaa päästä eroon siskosta ja koko perheestä.

Aina kun hän muisti tuon hetken - sen, jona Lydia painui upoksiin ja he olivat ohikiitävän tuokion ajan täysin erillään toisistaan - se tuntui venyvän loputtomiin. Hän kyykistyi ja näki välähdyksen tulevaisuudesta: ilman Lydiaa hän olisi aivan yksin. Heti perään hän ymmärsi, ettei mikään kuitenkaan muuttuisi. Hän seisoisi edelleen kaltevalla pinnalla. Maailma ei palaisi tasapainoon edes ilman Lydiaa. Nath, isä, äiti ja heidän elämänsä kiepsahtaisivat Lydian tilalle. He päätyisivät tyhjiöön, jonka Lydia jättäisi jälkeensä. s.151

Myös koko elämänsä ajan amerikkalaiseen yhteiskuntaan sopeutumista yrittänyt James asettaa lapsiinsa toiveita, jotka nämä kokevat taakaksi. Hänen strategiansa on hymyileminen, syrjinnän ja ulkopuolisuuden sietäminen. Hyvää tarkoittaen hän sen tekee, sillä hän toivoo lastensa saavan ystäviä enemmän kuin on itse  saanut. Tyttärelleen hän ostaa hienoja leninkejä ja erikoispainoksen Dale Carnegien kirjasta Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa.

Kaikki isän puheet kaikuivat hänen korvissaan eri äänilajissa kuin ennen. Ystäviä ei voi koskaan olla liikaa. s.225

Lydia mykistyi ällistyksestä. Nath oli ymmärtänyt aina paremmin kuin kukaan muu heidän perheensä omaa kieltä - niitä asioita, joita he eivät olisi pystyneet selittämään kunnolla muille - joten hän tiesi, etteivät kirjat olleet pelkästään painettua sanaa eivätkä leningit vaatekappaleita ja että huomionosoituksiin liittyi odotuksia, jotka olivat kuin musertavan painaviksi kinoksiksi kasautuneita lumihiutaleita. s. 254

Kun perhe joutuu keskelle tragediaa, korostuu Jamesin erilainen tausta entisestään ja hän löytää helpotuksen ja lohdun Louisan, assistenttinsa sylistä.

Mukana tapahtumissa on myös naapurin yksinhuoltajaäidin, lääkärin poika Jack, joka viis veisaa koulumenestyksestä, vaan keskittyy enemmän tyttöihin ja autoihin. Hänen suhteensa Lydiaan epäilyttää Nathia. Lydialle hän opettaa autolla ajoa, mutta Lydia toteaa hänen teoriansa kytkimen ja kaasun suhteesta pätevän laajemminkin ainakin hänen elämässään.

Jokaisella voimalla on yhtä suuri mutta vastakkaissuuntainen vastavoima. Toinen meni ylös ja toinen alas. Toinen saavutti jotain, toinen menetti. Toinen pääsi pakoon, toinen jäi ikuisiksi ajoiksi ansaan. s.219

En tiedä luinko kirjaa aluksi hajamielisesti, sillä olin havaitsevinani joitakin epäjohdonmukaisuuksia kerronnassa. Eivät ne juuri häirinneet, sillä lukemisen vauhtiin päästyäni ihmissuhdevyyhti vangitsi huomion ja huomasin kirjailijan kyllä osaavan paneutua henkilöidensä tunteisiin ja tapahtumiin kerrassaan hyvin. Joku arvioi tätä kirjaa mainioksi lukuromaaniksi. Minusta kirja kannattaa lukea sen vuoksi, että sillä on oikeasti sanottavaa.

Linkola-Leikola-Metso: Sielunmessu

Pentti Linkola, Markus Leikola, Juha Metso (valokuvat)
Sielunmessu - luonnosta, ihmisestä, elämästä
Johnny Kniga 2019
144 sivua

Jollemme muuta maailmaa,

muuttaa maailma meitä

Illalla tuulee

toisesta suunnasta kuin aamulla,

kenties,

eikä sitä voi ennustaa tarkasti.

Siihen minä luotan:

luontoon, jota ei voi hallita.

Ehkä juuri ja juuri siihen

s.144

En olisi ehkä oma-aloitteisesti tarttunut tähän kirjaan, mutta onneksi löytyi suosittelija.

Olen suhtautunut ennakkoluuloisesti Pentti Linkolaan, hirvitellyt hänen jyrkkiä mielipiteitään niihin edes kunnolla paneutumatta. Markus Leikolaan olen tutustunut joitakin vuosia sitten mielnkiintoisten Leikola ja Lähde -radio-ohjelman kautta. Mieheni luki ahmien liki tuhatsivuisen Uuden maailman katu-kirjan, mutta useampi kuin yksi henkilö on nimennyt Leikolan besserwisseriksi. Se ei kerro mielestäni hyvää miehestä. Vai kertooko?

Linkolan ajattelu tulee kirjassa esiin hänen omien aiemmin julkaistujen kirjojensa kautta. (Isänmaan ja ihmisen puolesta mutta ei ketään vastaan 1960, Unelma paremmasta maailmasta 1971 ja Toisinajattelijan päiväkirja 1979). Tähän isokokoiseen kirjaan aiemmin julkaistut ajatukset on leikattu sivun mittaisiksi mielipiteiksi, jotka sellaisenaan antavat lukijalle oivalluksen. Tai sitten ei, jollei ajattelu resonoi lukijassa. Minussa yllättävän moni ajatus herätti ymmärryksen ja  vastakaikua. Esim.sivistyneen ihmisen suhteellisuudentajun vaikutus ääriolosuhteissa selviämiseen, kesämökkeilyn ja luonnon suhteesta.

Linkolan ajatukset ovat kirjassa proosamuotoisina, mutta Leikola on omien sanojensa mukaan punonut Juha Metson kuvat ja Linkolan tekstit yhteiseksi kudelmaksi poetiikan keinoin, koska runo on vapaa ja ajaton. (s.13) Tämän tekstin aloittanut runo päättää kirjan. Minun oli ensin vaikea ajatella Leikolaa runoilijana, mutta tämän kirjan luettuani ei enää olekaan! Henkilötietoja etsiessäni havaitsin hänen julkaisseen runoteoksen Naamakirja jo 2012. Tämän kirjan runot tuovat luonnon ja huolen sen säilymisestä selkeästi lukijan tietoisuuteen.

Juha Metson kuvia Pentti Linkolasta Leikola luonnehtii kirjassa eletyn elämän näkymiksi (s.7) ja osuu siinä mielestäni oikeaan. Luontokuvat käävistä , männyistä ja sudesta, karhusta eivät pelkästään täydennä vaan myös tuovat kirjaan uuden ulottuvuuden.

Onneksi luin kirjan ja kirjoitin edellä olevan tekstin ennen uutisointia Pentti Linkolan kuolemasta. Olen tyytyväinen, että ehdin muuttaa käsitykseni ennen kuin lehtiuutiset sen olisivat muuttaneet. Hieno kirja, suuri elämä! Lukekaa ja nähkää!

Porter Max: Lanny

Max Porter

Lanny
WSOY 2020
Englanninkielinen alkuteos Lanny 2019
Suom. Irmeli Ruuska
216 sivua
Päällyksen kuvat iStock, päällys Martti Ruokonen

Päähenkilö tässä kirjassa on (ehkä) nimihenkilö, kouluikäinen poika, joka katoaa. Hänen isänsä Robert ja äitinsä Jolie ovat sivuhenkilöitä, joiden näkökulmasta tarinaa katoamisesta kerrotaan. Hyvin tärkeä sivuhenkilö on taiteilija Pete, jonka luona Lanny käy viihtymässä ja taideopissa. Kirjassa on myös muita Lontoon liepeillä olevan pienen kylän asukkaita, mm. noitana pidetty Peggy ja rouva Larton, joka on täynnä ennakkoluuloja ja vihamielisyyttä. Kirjan aidoin ja sympaattisin henkilö on Lanny, luonnonlapsi, joka uskaltaa olla aito.

Hyvin tärkeä henkilö kirjassa on Isä Suomukka -vainaa, joka on perimätietoa, mutta nyt herännyt ja haluaa toimia:

Hän puikkelehtii esiin varjoista , liikkuu sammalsukissa, iho kivirouheisena, kurkkii kylätaloon ja katsoo kuvia itsestään, vuotuisen kilpailun satoa.....Hän muistelee suopeasti sitä miten pelottava hän oli kylän lasten piirroksissa silloin kun hän vielä oli vihreä ja lehtevä, silloin kun hän oli syntynyt pyhäkoulupainajaisten pimeistä kohdista ja oli tukehtumaisillaan suustaan kasvaviin kärhiin, silloin kun hän oli uhka ja piina yhteenkasvaneena, puupaholainen, setä ja isä, orapihlajan ja humalan, sadon ja toivon ja uhkaavan nälänhädän kuningas. s.51


Oli tämä uskomaton kirja - ja kerrassaan upea. Alussa vähän häiritsivät mutkittelevat rivit, jotka kuvasivat Isä Suomukan tajuntaan tulevia puheenpätkiä, kunnes sitten ymmärsin niiden merkityksen. Lannyn katoaminen ja Isä Suomukan herääminen vuosisataisesta unestaan ovat kirjan tapahtumat. Ihmiset lähellä ja etäämmällä reagoivat niihin kukin tavallaan ja paljastavat itsensä ja suhteensa kadonneeseen Lanny-poikaan. Rakkaus paljastuu kuvitelluksi, ihmisten erilaisuudensietokyky näyttäytyy julmuutena. Kylässä eletään tyypillista pikkukylän umpiota, jota menneisyyden tarut koristavat patsain ja leikein.

Katselemme kylttiä, jossa varoitetaan, että labyrintti on hankala ja kestää arviolta neljäkymmentä minuuttia päästä keskelle, missä on pieni aukio ja Carltonin vihreän jättiläisen patsas. s.85

 Todellisuus ja mytologia, nykyaika ja kylän traditiot sekoittuvat tavalla, jota on nautinto lukea. Kirja paljastaa joitain hyvin tyypillisiä käyttäytymismalleja ja opittuja reagointitapoja. Hieno kirja, kansikuvaansa myöten.

Luukkonen Monika: Buddhan hipaisu

Monika Luukkonen
Buddhan hipaisu - harjoituksia hereilläoloon
Atena 2020
145 sivua


Ilman Sari Valton radio-ohjelmaa en olisi ehkä tarttunut tähän kirjaan. Olen jonkin aikaa ohittanut itsehoito- tai elämäntaito-oppaat ja lukenut fiktiota tai elämäkertoja. Monestakaan oppaasta ei ole aiemminkaan ollut hyötyä. Kovin keskittyneesti en tainnut tätäkään lukea, mutta riviäkään en jättänyt väliin. Parasta kirjassa on mielestäni se, että kirjoittaja ei tyrkytä mitään, vaan tarjoaa meditaatioharjoituksia tai elämänohjeita mahdollisuutena. Itseään hän ei esitä tiukkana munkkina, vaan kertoo siitä, miten hän on löytänyt buddhalaisuudesta apua oman elämänsä kipukohtiin mm. vietnamilaisen munkin Thich Nhat Hanhin oppien avulla. Kirjoittaja on myös Japanin kävijä ja tuntija, mikä paistaa kirjasta ja vetoaa minuun.

Meditaatio on ollut aina minulle vaikeaa, vaikka olen joskus todella yrittänyt istua hiljaa ja ryhdikkäänä mitään ajattelematta. Siihen en pysty tämänkään kirjan lukemisen jälkeen ja lakkaan ehkä yrittämästäkin. Luukkonen tarjoaa kävelymeditaatiota, joka poistaa paremmin häiriötekijät mielestä. Hänellä on myös luontomeditaatio-ohje ja lyhyt odotan-autossa-meditaatio. Luukkosen toinen ansio mielestäni onkin, ettei hän tee mitään liian vaikeaksi aloittelijalle.

Kaikkea en käsittänyt enkä voi ottaa käyttöön. Vaikka haluan ajatella myönteisesti kanssaihmisistä ja toivoa heille hyvää, tuntui tonglen-harjoituksen vastaanota-lähetä-laajenna-metodi liian abstraktilta. Sen sijaan naikan-itsereflektio tuntuu ihan mahdolliselta ja enemmän järkeenkäyvätä. Siinä kirjoitetaan tietyn henkilön minulle antamat asiat, itseni tälle henkilölle antamat asiat ja myös ne vahingot, jotka olen tälle henkilölle kenties aiheuttanut. Päiväkirjankirjoittajana tämä sopii minulle paremmin.Olen taipuvainen torjumaan vähänkin huhaalta haiskahtavan ja itsehän minä huuhaani määrittelen. Kirjan arvoa en tällä halua vähentää.

Luukkonen on koonnut buddhan opillisia ohjeita kirjan loppupuolelle taulukoiksi. Lisäksi hän neuvoo piirtämisen ja kalligrafian käyttöä meditaation apuna. Vaikka tutustuin kirjaan nopeasti (kirjaston varausjonon takia) ja pintapuolisesti, arvelen sen jättäneen myönteisen jäljen. Olen nykyisin paljon enemmän läsnä arjessani kuin joskus menneinä aikoina. Se tekee elämästä hyvää. Buddhan hipaisulle soisin muidenkin altistuvan.

Karila Juhani: Pienen hauen pyydystys

Juhani Karila
Pienen hauen pyydystys
Siltala 2019
280 sivua

Tässä on kirja, jota voin varauksettoman innostuneesti suositella monelle. Pidin kirjasta vallan mahdottomasti ja hämmästelen, miten tällainen helmi esikoiskirjaksi on jäänyt monen muun kirjan varjoon. Olen kiitollinen Suvi Aholalle, joka Helsingin Sanomien lyhyissä kirjavihjeissä tätä suositteli. En kai olisi muuten kirjaan tarttunutkaan.

Sillä eipähän nimi juuri lukemaan houkuta. En ole kalanaisia, kuten kirjan päähenkilö Elina tuntuu olevan. Nimi kertoo kuitenkin kaiken: juuri siitä on kysymys, suolammessa piilevän hauen pyytämisestä. Siihen Elina Ylijaako keskittyy heti kotitaloonsa Lappiin etelästä palattuaan. Hommalla on kiire, sillä hauki on saatava pyydettyä ennen kesäkuun 18. päivää - joka vuosi.

-Hauki on lammessa joka kevät. Se näyttää joka kerta samalta. Kauko kertoo saaneensa sen kymmenenä kesänä peräjlkeen. Hänen isänsä kahtenakymmenenä. Välissä oli yksi vuosi, kun ei muistettu pyytää. Silloin tuli huono sato. Paikka on otollinen. Me tehdään taika siellä. s.88

Elina tekee taian Jousian kanssa. Tämä on ainoa ihminen, joka ymmärtää Elinaa jo kouluaikana. Huolimatta kiintymyksestä ja jatkuvasta yhdessäolosta, haluaa Jousia päästä seikkailemaan, kokeilemaan muutakin elämää. Jousia keskittyy taideopintoihin ja huumeisiin, Elina opiskelee metsäoppilaitoksessa.

- Minua pelottaa, Elina sanoi.
Muistakko mitä sinä sanoit mulle silloin ekalla kerralla, Jousia kysyi.
-En.
Sinä sanoit että maailma ei saa voittaa.
-MItä sitte.
Niin ei anneta sen voittaa.
Jousia sanoi, että he voisivat etsiä rannasta kiven ja siirtää siihen rakkautensa ikään kuin säilöön. Elinan mielestä idea oli lapsellinen. Jousia sanoi, että rituaaleissa oli voimaa, jos he niin päättäisivät. s.131

Lisää paineita tapahtumakesän hauen pyytämiseen tuo Janatuinen, etelän poliisi, joka jahtaa Elinaa rikoksesta epäiltynä.

Tähän kuvioon tuovat lisäväriä kyläläiset, elävät ja kuolleet, joista joillakin on noidan kykyjä ja toiset vaan hyväksyvät yliluonnollisten voimien läsnäolon ja vaikutuksen elämään. Elinan äiti on ollut noita ja naapuri Asko on ilmiselvästi kadehtinut tämän kykyjä. Vielä enemmän väriä tuovat peijoonit, parat, näkit ja metelit, kukkuluuraajat, sinipiiat, hyyhäröiset, hattarat ja hittolaiset, jotka elävät kylässä yhtä voimissaan kuin haudastaan kaivetut kyläläiset, kuten Moukku-Olli, joka risut harteillaan kävelee kaksimetrisenä hauen pyytämisessä auttamaan. Näihin olentoihin on etelästä tulleen tyttöpoliisinkin totuttava, sillä heti kärjeen peijooni istahtaa hänen autonsa takapenkille, eikä häivy, vaikka lahjotaan jääraapalla.

Tämä kirja tarjoaa mielestäni suomalaisen vastineen Tolkienin Sormusten herralle. En ole varsinainen fantasian lukija, mutta tällainen todellisuudesta lähtevä fantasia kiehtoo kyllä, varsinkin kun taikamaailmaa kansoittavat Suomen kansanperinteen olennot. Ehkäpä tämä on maagista realismia suomalaisittain.
Kirjan kieli on sujuvaa yleiskieltä - paitsi joskus repliikeissä, jotka istuvat nasevina kuvauksen väliin. Kerrontaa piristää lukuisten haltijaolentojen läsnäolo ja mukavat nimitykset ja määreet, joita kyläläiset ovat kannettavakseen saaneet, kuten köpi, Paska-Simo, Pöllö.

 Rivien välistä pilkistää huumoria yllättävissäkin kohdissa, kuten näkin kohdatessa kuolleista herätetyn Moukku-Ollin, joka kantaa risuja harteillaan.

-- Yliniemen Olli, se sanoi. - Nyt täytyy sanoa, että aika ei ole kohdellut sinua lempeästi. s.240

Lukekaa tämä kirja! Ihastukaa tai ihmetelkää! Palkitseva lukukokemus - ainakin minulle.