Kyllä minä pidin tästä kirjasta, jonka aloitin viime vuoden marraskuussa ja lopetin nyt tammikuussa. Välissä oli kuukauden oleskelu Espanjassa, jonne en ottanut kirjaa mukaan, koska lukemista oli lähtiessäni niin vähän, että kirjan painoon suhteutettuna ilo olisi jäänyt vajaaksi. Kun sitten palasin kirjan pariin, huomasin unohtaneeni niin paljon, että jouduin kertailemaan alkusivuja. Se unohtaminen minua huolettaa. Eikö muistini toimi? Luinko alun muuta ajatellen? Vai oliko sittenkään kyse muistamisen arvoisesta kirjasta?
Niin, kirjassakin on kyse muistamisesta tai muistin hapertumisesta. Marrasvirran kupungin pääinnovaattori Kaarna saa kesken karnevaalityyppisen juhlapäivän kutsun vanhainkotiin, jossa hänen äitinsä, aikoinaan maailmallakin tunnettu psykoterapeutti Alice Kaarna tekee kuolemaa. Kaarnalla on huono omatunto äitinsä takia, sillä äidin dementoitumisen jälkeen hän on käynyt tämän luona vain harvakseltaan.
Läheisemme ovat vaikeita vain niin kauan kuin he ovat luonamme. Kuolleiden kanssa tulemme loistavasti juttuun. Parhaat keskustelut käydään muutenkin aina niiden kanssa, jotka eivät ole paikalla. s.191
Ensin näyttää siltä, että Kaarna tulee nytkin paikalle liian myöhään, mutta sitten äiti yllättäen virkoaa ja katoaa ketterästi karkuteille. Virkistymisen selittää Enska-sedän, äidin pitkäaikaisen tuttavan ja häntä hoitaneen lääkärin kokeiluasteella oleva lääke, jota pitää tietyin väliajoin saada lisää. Lääkitys paluttaa Alicen omaksi itsekseen, mutta samalla menneisyyteen, aikaan, jolloin Alice kavi poikansa kanssa ystävänsä Ilsen ja tämän pojan luona DDR:ssä. Vierailuun liittyy pojankin muistoissa traumaattinen kokemus Ilsen pojan kuolemasta ja omasta yli vuoden kestäneestä sairastamisesta. Poika ajaa äitiään takaa karnevaalihumussa liikehtivässä kaupungissa pelastaakseen tämän hengen, kohtaa välillä Stasi:n haamuja tai tosiolentoja. Välillä muistuu mieleen vaimo Minerva, joka on Stasi-aiheisen valokuvanäyttelynsä avajaisissa yhdessa pariskunnan pienen tyttären Iineksen kanssa. Vähitellen unohdetut ja vaietut asiat niin pojan kuin äidinkin elämästä pulpahtelevat esiin ja paljastavat outoja luonteenpiirteitä niin äidistä kuin pojastakin.
Tyhmää kyllä pahastuin kommentista, jonka itse äidin suuhun kuvittelin. Se oli äidille tyypillinen. Vuoden kestänyt sairauteni oli kuluttanut hänen hoivaviettinsä loppuun. Onnellinen loppu tarkoitti nimenomaan lisää tyypillistä äitiä. Hyvässä ja pahassa.s.249
Hallitusti Jääskeläinen kuljettaa henkilöitään läpi elämän ja luomansa mielikuvituskaupungin, sen upeasti kuvatussa lastenkirjastossa, jossa vanha kirjastonhoitaja tekee paljastuksia entisistä asiakkaista ja näiden tekemisistä. Tässä uuskummaksi tai maagiseksi realismiksi nimetyssä taiteenlajissa ei ole varaa erehtyä, sillä hatara juonikuvio paljastuu heti. Hienoa, että Jääskeläisen tämä kirja ja sen genre on noteerattu myös Helsingin Sanomissa.
Tarinat ovat lopulta tärkeämpiä kuin tapahtumat. Tarinoilla maailmaa muutetaan.Tarinathan eivät kerro teoista vaan teot kertovat tarinoista. s.249
Jääskeläinen, Pasi
Väärän kissan päivä
Atena 2017
342 sivua
keskiviikko 10. tammikuuta 2018
tiistai 12. joulukuuta 2017
McEwan, Ian Vieraan turva
Kirja alkaa joksenkin tavanomaisissa merkeissä. Mary ja Collin, rakastavaiset, jotka ovat tunteneet toisensa jo kauan, ovat lomamatkalla Venetsiassa. He elävät turistin elämää, tutkivat kirkkoja ja museoita, syövät hyvin, rakastelevat, juovat viiniä paljon, väistelevät hotellin siivoojaa, kulkevat aurinkoisen kaupungin katuja eksyen aina välillä. Suurin ongelma tuntuu olevan illallispaikan löytäminen.
Marylla on lapsia edellisestä avioliitosta eikä hän aio mennä enää naimisiin, vaikka rakastaakin Collinia. Rakastavaisten pienet pulmat, toisen ärsyttävät piirteet unohtuvat ja ratkeavat usein rakastellessa.
Tämä kaikki heillä on, kunnes yksi ilta muuttaa kaiken. Tuona iltana he lähtevät etsimään ruokailupaikkaa liian myöhään ja eksyvät. Jostain ilmestyy mies, Robert, joka sanoo tietävänsä aukiolevan ravintolan. Hän johtaa parin baariin, tarjoaa viiniä ja hieman leipää. Robert kertoo lapsuudestaan karmivan tarinan, eikä turistimatka jatku entisellään tämän jälkeen. Se saa yhä karmivampia, pelottavia ja väkivaltaisia käänteitä.
Mitä minä sain kirjasta koukuttavan lukukokemuksen lisäksi? Ehkä en paljonkaan. Ehken ymmärtänyt olennaista, mutta kyllä tämäkin riitti. Kesken en olisi voinut jättää tätä pientä romaania.
Ian McEwan
Vieraan turva
Kirjayhtymä 1983
Suom. Marianne Alopaeus
Englanninkielinen alkuteos: The Comfort of Strangers
1981
123 sivua
Marylla on lapsia edellisestä avioliitosta eikä hän aio mennä enää naimisiin, vaikka rakastaakin Collinia. Rakastavaisten pienet pulmat, toisen ärsyttävät piirteet unohtuvat ja ratkeavat usein rakastellessa.
Tämä kaikki heillä on, kunnes yksi ilta muuttaa kaiken. Tuona iltana he lähtevät etsimään ruokailupaikkaa liian myöhään ja eksyvät. Jostain ilmestyy mies, Robert, joka sanoo tietävänsä aukiolevan ravintolan. Hän johtaa parin baariin, tarjoaa viiniä ja hieman leipää. Robert kertoo lapsuudestaan karmivan tarinan, eikä turistimatka jatku entisellään tämän jälkeen. Se saa yhä karmivampia, pelottavia ja väkivaltaisia käänteitä.
Mitä minä sain kirjasta koukuttavan lukukokemuksen lisäksi? Ehkä en paljonkaan. Ehken ymmärtänyt olennaista, mutta kyllä tämäkin riitti. Kesken en olisi voinut jättää tätä pientä romaania.
Ian McEwan
Vieraan turva
Kirjayhtymä 1983
Suom. Marianne Alopaeus
Englanninkielinen alkuteos: The Comfort of Strangers
1981
123 sivua
maanantai 11. joulukuuta 2017
Auster Paul Leviatan
Koska kirja on minulle esineenäkin tärkeä ja luen paperikirjoja aina kun voin, täytyy kirjan olla todella hyvä, jos likaista kirjaa luen. Nyt oli niin hyvä kirja. Olen näet ottanut pitkälle lomareissulle mukaan eri kirjastojen poistomyynnistä ostamiani kirjoja, jotta voisin ne jättää matkalle. Enpä tullut ajatelleeksi, että kirjan huono kunto on perusteltu syy kokoelmasta poistoon. Ei ollut siis kovin miellyttävää kahlata tämän kirjan ensi sivuja, mutta pakko oli jatkaa, kun kirja vei mukanaan. Onhan kirjailija kautta tuotantonsa tehnyt laadukasta tekstiä, eikä tämäkään kirja pettänyt.
Kirjailijat Peter Aaron ja Benjamin Sachs ystävystyvät ja vieraantuvat välillä, mutta silti ystävyys säilyy, kunnes toinen kuolee. Ystävyys kestää jopa Peterin rakkaus- ja seksisuhteen Benjaminin Fanny-vaimoon. Kestävästä ystävyydestä ja tuesta huolimatta Benjamin ajautuu tuhoon ja Peter on ikäänkuin kertomassa hänen tarinaansa. Benjamin on elämänsä ratkaisuissa tinkimätön: hän menee vankilaan ennemmin kuin Vietnamiin sotimaan.
Sachsia kutkutti tämä tieto: että amerikkalaisen naisen kaksi puolta, vamppi ja hömppä, himokas sukupuolihurjastelija ja homssuinen kotirouva, olivat lähtöisin samasta paikasta, samalta pölyiseltä kadulta keskeltä Amerikkaa. Sachsia ihastuttivat tällaiset kohtalon oikut, historian rajattomat hassuudet ja ristiriitaisuudet, tapa jolla tosiseikat jatkuvasti heittivät kärrynpyörää. s. 31
Kirjassa on monia mielenkiintoisia henkilöitä, jotka liikkuvat taiteilijapiireissä ja etsivät jotain, josta eivät tiedä mitään etukäteen. Yksi keskeisistä on Maria, joka valitsee päivälleen värin, jota noudattaa niin vaatteissaan kuin syömisissään. Hän lähtee seuraamaan satunnaisia kaupungin kulkijoita ja kuvittelee heille elämän päivän tapahtumien ja poikkeamisten perusteella.
Yllättävästi ystävyyteen ja rakkauteen sekoittuu väkivaltaa, jota ystävykset kavahtavat, mutta kuitenkin siitä tulee keskeinen osa Benjaminin myöhempiä vaiheita. Benjamin ei halua vain kirjoittaa ja puhua, hän haluaa toimia niiden asioiden puolesta, jotka edustavat hänen arvojaan. Sitä ennen tapahtuu kuitenkin paljon uskomattomia asioita, joista kertoessaan ei kirjailija hukkaa juonensäikeistä yhtäkään.
Kirja on kertomus hyvän ja moraalisen ihmisen luisumisesta yhä syvemmälle erillisyyteen, näkemään vain yhden asian ja tehtävän. Vaikka tapahtumat sijoittuvat Vietnamin sodan aikoihin 1960-luvulle, jolloin lankapuhelin aiheutti väärinkäsityksiä, jotka saattoivat vaikuttaa kohtaloihin, voisi tätä lukea myös esimerkkinä ajautumisesta ääriliikkeisiin. Minä luin tätä kuitenkin ihmisen tarinana, kehityskertomuksena, joka kulkee vastakkaiseen suuntaan.
Auster, Paul
Leviatan
suom. Jukka Jääskeläinen
Tammi 1994
Englanninkielinen alkuteos Leviathan 1992
Kirjailijat Peter Aaron ja Benjamin Sachs ystävystyvät ja vieraantuvat välillä, mutta silti ystävyys säilyy, kunnes toinen kuolee. Ystävyys kestää jopa Peterin rakkaus- ja seksisuhteen Benjaminin Fanny-vaimoon. Kestävästä ystävyydestä ja tuesta huolimatta Benjamin ajautuu tuhoon ja Peter on ikäänkuin kertomassa hänen tarinaansa. Benjamin on elämänsä ratkaisuissa tinkimätön: hän menee vankilaan ennemmin kuin Vietnamiin sotimaan.
Sachsia kutkutti tämä tieto: että amerikkalaisen naisen kaksi puolta, vamppi ja hömppä, himokas sukupuolihurjastelija ja homssuinen kotirouva, olivat lähtöisin samasta paikasta, samalta pölyiseltä kadulta keskeltä Amerikkaa. Sachsia ihastuttivat tällaiset kohtalon oikut, historian rajattomat hassuudet ja ristiriitaisuudet, tapa jolla tosiseikat jatkuvasti heittivät kärrynpyörää. s. 31
Kirjassa on monia mielenkiintoisia henkilöitä, jotka liikkuvat taiteilijapiireissä ja etsivät jotain, josta eivät tiedä mitään etukäteen. Yksi keskeisistä on Maria, joka valitsee päivälleen värin, jota noudattaa niin vaatteissaan kuin syömisissään. Hän lähtee seuraamaan satunnaisia kaupungin kulkijoita ja kuvittelee heille elämän päivän tapahtumien ja poikkeamisten perusteella.
Yllättävästi ystävyyteen ja rakkauteen sekoittuu väkivaltaa, jota ystävykset kavahtavat, mutta kuitenkin siitä tulee keskeinen osa Benjaminin myöhempiä vaiheita. Benjamin ei halua vain kirjoittaa ja puhua, hän haluaa toimia niiden asioiden puolesta, jotka edustavat hänen arvojaan. Sitä ennen tapahtuu kuitenkin paljon uskomattomia asioita, joista kertoessaan ei kirjailija hukkaa juonensäikeistä yhtäkään.
Kirja on kertomus hyvän ja moraalisen ihmisen luisumisesta yhä syvemmälle erillisyyteen, näkemään vain yhden asian ja tehtävän. Vaikka tapahtumat sijoittuvat Vietnamin sodan aikoihin 1960-luvulle, jolloin lankapuhelin aiheutti väärinkäsityksiä, jotka saattoivat vaikuttaa kohtaloihin, voisi tätä lukea myös esimerkkinä ajautumisesta ääriliikkeisiin. Minä luin tätä kuitenkin ihmisen tarinana, kehityskertomuksena, joka kulkee vastakkaiseen suuntaan.
Auster, Paul
Leviatan
suom. Jukka Jääskeläinen
Tammi 1994
Englanninkielinen alkuteos Leviathan 1992
tiistai 28. marraskuuta 2017
Ishiguro Kazuo: Menneen maailman maalari
Pitipä sitten tarttua tähän kirjaan ihan vain paikatakseni tietämystäni ja tuntemustani Nobel-palkinnon voittajasta 2017. Kirjan lukeminen oli henkilökohtainen pettymys, sillä iloni nobelistin kuultuani oli suuri ja viime vuonna ilmestynyt , Ishigurolta suomennettu ja lukemani romaani Haudattu jättiläinen oli ehdoton suosikkini ja asetti odotukset korkealle.
Menneen maailman maalari on Englannissa asuvan ja englanniksi kirjoittavan Japanissa 1954 syntyneen kirjailijan varhaistuotantoa, suomennettu 1988. Kirja on saanut Whitbread-palkinnon aikanaan.
Alku vaikutti lupaavalta, kun kirjailija maalaili sanoin asuntoaan ja sen ympärillä levittäytvää puutarhaa. Taiteilija oli ostanut talonsa toisen suuren japanilaisen taiteilijan Akira Sugimuran perillisiltä pilkkahintaan, koska hänet on muuten arvioitu sopivaksi talossa asumaan. Masuji Ono, taiteilija ja hänen perheensä, vaimo ja kaksi tytärtä Setsuko ja Noriko sekä poika Kenji ovat asuneet talossa ja tuossa vaiheessa perheen pää on saavuttanut arvostetun aseman taidemaailmassa opettajana ja edelläkävijänä sekä sisäministeriön kulttuurikomitean jäsenenä. Sota on kuitenkin muuttanut kaiken ja kirja kertoo ajasta, jolloin sota on ohi 1948-1950. Tuolloin taiteilija on menettänyt arvostetun asemansa, häntä pidetään syyllisenä sodan aikana tapahtuneisiin vääryyksiin, joihin kerronnan aikana vihjataan, mutta jotka (tietenkin) paljastetaan vasta lopussa. Erityisesti hänen oppilaansa Kurodan tuntuu kantavan kaunaa niin paljon, että välit ovat tyystin poikki. Vaimo ja poika ovat kuolleet.Tyttäret suhtautuvat eläkeläisisäänsä vähintäänkin holhoavasti ja Onon yritykset viihdyttää vanhemman tyttären poikaa, Ichiroa viemällä tämän katsomaan hirviöelokuvaa tai antamalla 8-vuotiaan pojan maistaa sakea miehisyyden merkiksi, saavat tyttäret kauhistumaan.
Tilannetta mutkistaa se, että nuorempi tyttäristä, Noriko, on jo 26-vuotias ja vielä naimaton. Avioliitto tuntuu olevan naisen ainut mahdollisuus turvattuun elämään tuossa yhteisössä.Yhdet neuvottelut ovat jo kariutuneet viime hetkillä, koska perheen taustasta on paljastunut asioita, jotka ovat saaneet sulhasen perheen perääntymään aikeestaan. Virallinen selitys on tosin ollut toinen: perhe on arvioitu liian hyväksi ja arvostetuksi sulhasen taustaan verrattuna.
Uusissa neuvotteluissa herra Onon on nieltävä ylpeytensä ja aneltava suosituksia mm. Shintarolta, jonka kanssa hän käy ryypiskelemässä rouva Kawakamin kapakassa sen ainoina jokailtaisina asiakkaina.
Shintaro, minä sanoin. - miksi ette yksinkertaisesti katso menneisyyttä silmästä silmään? Te saitte aikanaan paljon kiitosta julistekampanjastanne. Paljon mainetta ja kiitosta . Maailma saattaa suhtautua työhönne nykyään toisin, mutta ei ole silti tarpeellista ryhtyä valehtelemaan itseään.
- Aivan niin , Sensei Shintaro sanoi. - Minä ymmärrän kantanne. Mutta palatakseni kyseiseen asiaan:olisin erittäin kiitollinen jos voisitte kirjoittaa johtokunnalle Kiinan kriisi -julisteista. s.127
Vaikeinta on kuitenkin pyytää myötäsukaista arviota Kurodanilta, joka on joutunut kärsimään herra Onon toimien tähden, mutta on sodan jälkeen noussut arvostettuun asemaan taidepiireissä. Senkin Ono yrittää kuitenkin tehdä.
-On ilmeistä, että juuri te ette tunne kaikkia yksityiskohtia. Kuinka muuten uskalsitte tulla tänne tuolla tavalla? Minä oletan että te ette ole koskaan kuullut esimerkiksi herra Kurodan olkapäästä? Hänellä oli kovia tuskia, mutta vartijat sattuivat aina unohtamaan vammasta ilmoittamisen, eikä hän päässyt hoitoon ennen kuin sodan päätyttyä. s. 139 (Kurodanin asuintoverin ja oppilaan puheesta.)
Kerronta etenee vaivihkaa. Lukija saa päätellä tapahtuneen rivien välistä Juuri se onkin ehkä hienointa Ishiguron kerrontatavassa: vihjeitä tulee vähitellen, mutta suoraa kerrontaa tai nimeämistä välttäen.
Kirjassa on kysymys vastuusta, menneisyyden tekemisistä ja tekemättä jättämisistä. Asiat, joiden toivoisi painuvan unohduksiin, pulpahtavat kuitenkin tietoisuuteen.
Minä en tietenkään teeskentele, etteivät tietyt hetket illan aikana (avioliittoneuvotteluihin liittyvä sukupäivällinen) olisi olleet minulle tuskallisia, en liioin väitä, että olisin antanut menneisyyttä koskevan selityksen yhtä helposti kuin jos olosuhteet eivät olisi saaneet minua vakuuttuneeksi siitä että se oli viisasta. Sen tehtyäni minun täytyi sanoa, että minun on vaikea ymmärtää, kuinka kukaan itseään kunnioittava mies voi yhtään pitempään toivoa välttävänsä vastuun menneistä teoistaan...s.153
vai onko sittenkin näin:
- Me olemme ainoat jotka vielä välittävät.. Kun te ja minä, Ono, katsomme elämäämme taaksepäin, me näemme sen puutteet, mutta se ei kiinnosta enää ketään muita. s.247
Haikea, surumielinen, vähäeleinen taideteos, paikoin kuin maalaus. Ehkä ei sittenkään niin suuri pettymys kuin alussa arvelin.
Kazuo Ishiguro
Menneen maailman maalari
Tammi 1988
Alkuteos: An Artist of the Floating World 1986
suom.Helena Bützow
253 sivua
Menneen maailman maalari on Englannissa asuvan ja englanniksi kirjoittavan Japanissa 1954 syntyneen kirjailijan varhaistuotantoa, suomennettu 1988. Kirja on saanut Whitbread-palkinnon aikanaan.
Alku vaikutti lupaavalta, kun kirjailija maalaili sanoin asuntoaan ja sen ympärillä levittäytvää puutarhaa. Taiteilija oli ostanut talonsa toisen suuren japanilaisen taiteilijan Akira Sugimuran perillisiltä pilkkahintaan, koska hänet on muuten arvioitu sopivaksi talossa asumaan. Masuji Ono, taiteilija ja hänen perheensä, vaimo ja kaksi tytärtä Setsuko ja Noriko sekä poika Kenji ovat asuneet talossa ja tuossa vaiheessa perheen pää on saavuttanut arvostetun aseman taidemaailmassa opettajana ja edelläkävijänä sekä sisäministeriön kulttuurikomitean jäsenenä. Sota on kuitenkin muuttanut kaiken ja kirja kertoo ajasta, jolloin sota on ohi 1948-1950. Tuolloin taiteilija on menettänyt arvostetun asemansa, häntä pidetään syyllisenä sodan aikana tapahtuneisiin vääryyksiin, joihin kerronnan aikana vihjataan, mutta jotka (tietenkin) paljastetaan vasta lopussa. Erityisesti hänen oppilaansa Kurodan tuntuu kantavan kaunaa niin paljon, että välit ovat tyystin poikki. Vaimo ja poika ovat kuolleet.Tyttäret suhtautuvat eläkeläisisäänsä vähintäänkin holhoavasti ja Onon yritykset viihdyttää vanhemman tyttären poikaa, Ichiroa viemällä tämän katsomaan hirviöelokuvaa tai antamalla 8-vuotiaan pojan maistaa sakea miehisyyden merkiksi, saavat tyttäret kauhistumaan.
Tilannetta mutkistaa se, että nuorempi tyttäristä, Noriko, on jo 26-vuotias ja vielä naimaton. Avioliitto tuntuu olevan naisen ainut mahdollisuus turvattuun elämään tuossa yhteisössä.Yhdet neuvottelut ovat jo kariutuneet viime hetkillä, koska perheen taustasta on paljastunut asioita, jotka ovat saaneet sulhasen perheen perääntymään aikeestaan. Virallinen selitys on tosin ollut toinen: perhe on arvioitu liian hyväksi ja arvostetuksi sulhasen taustaan verrattuna.
Uusissa neuvotteluissa herra Onon on nieltävä ylpeytensä ja aneltava suosituksia mm. Shintarolta, jonka kanssa hän käy ryypiskelemässä rouva Kawakamin kapakassa sen ainoina jokailtaisina asiakkaina.
Shintaro, minä sanoin. - miksi ette yksinkertaisesti katso menneisyyttä silmästä silmään? Te saitte aikanaan paljon kiitosta julistekampanjastanne. Paljon mainetta ja kiitosta . Maailma saattaa suhtautua työhönne nykyään toisin, mutta ei ole silti tarpeellista ryhtyä valehtelemaan itseään.
- Aivan niin , Sensei Shintaro sanoi. - Minä ymmärrän kantanne. Mutta palatakseni kyseiseen asiaan:olisin erittäin kiitollinen jos voisitte kirjoittaa johtokunnalle Kiinan kriisi -julisteista. s.127
Vaikeinta on kuitenkin pyytää myötäsukaista arviota Kurodanilta, joka on joutunut kärsimään herra Onon toimien tähden, mutta on sodan jälkeen noussut arvostettuun asemaan taidepiireissä. Senkin Ono yrittää kuitenkin tehdä.
-On ilmeistä, että juuri te ette tunne kaikkia yksityiskohtia. Kuinka muuten uskalsitte tulla tänne tuolla tavalla? Minä oletan että te ette ole koskaan kuullut esimerkiksi herra Kurodan olkapäästä? Hänellä oli kovia tuskia, mutta vartijat sattuivat aina unohtamaan vammasta ilmoittamisen, eikä hän päässyt hoitoon ennen kuin sodan päätyttyä. s. 139 (Kurodanin asuintoverin ja oppilaan puheesta.)
Kerronta etenee vaivihkaa. Lukija saa päätellä tapahtuneen rivien välistä Juuri se onkin ehkä hienointa Ishiguron kerrontatavassa: vihjeitä tulee vähitellen, mutta suoraa kerrontaa tai nimeämistä välttäen.
Kirjassa on kysymys vastuusta, menneisyyden tekemisistä ja tekemättä jättämisistä. Asiat, joiden toivoisi painuvan unohduksiin, pulpahtavat kuitenkin tietoisuuteen.
Minä en tietenkään teeskentele, etteivät tietyt hetket illan aikana (avioliittoneuvotteluihin liittyvä sukupäivällinen) olisi olleet minulle tuskallisia, en liioin väitä, että olisin antanut menneisyyttä koskevan selityksen yhtä helposti kuin jos olosuhteet eivät olisi saaneet minua vakuuttuneeksi siitä että se oli viisasta. Sen tehtyäni minun täytyi sanoa, että minun on vaikea ymmärtää, kuinka kukaan itseään kunnioittava mies voi yhtään pitempään toivoa välttävänsä vastuun menneistä teoistaan...s.153
vai onko sittenkin näin:
- Me olemme ainoat jotka vielä välittävät.. Kun te ja minä, Ono, katsomme elämäämme taaksepäin, me näemme sen puutteet, mutta se ei kiinnosta enää ketään muita. s.247
Haikea, surumielinen, vähäeleinen taideteos, paikoin kuin maalaus. Ehkä ei sittenkään niin suuri pettymys kuin alussa arvelin.
Kazuo Ishiguro
Menneen maailman maalari
Tammi 1988
Alkuteos: An Artist of the Floating World 1986
suom.Helena Bützow
253 sivua
tiistai 21. marraskuuta 2017
Rönkä Matti: Yyteet
Suurella uteliaisuudella ja pienellä epäilyksellä aloitin Matti Röngän kirjan Yyteet. Olen lukenut Röngältä aiemmin, melko kauan sitten jonkun dekkarin, pääosassa Viktor Kärppä. Olen hiljattain katsonut Aku Louhimiehen ohjaaman elokuvan Tuntematon sotilas. Siinäpä pohjatiedot kirjan lukemiseen.
Röngän kirja Yyteet sijoittuu nykyaikaan, ohjelmistoyritykseen, Varma-Dataan, joka tekee, myy ja ylläpitää toisten yritysten atk-järjestelmiä. Kilpailu on kovaa ja uusi toimitusjohtaja Tanja Lammio, Tane vaan, tehostaa kilpailuasemia muuttamalla yrityksen tilan edustavampaan paikkaan, fuusioitumalla ja vähentämällä henkilökuntaa. Muun muassa. Vanha johtaja Risto Kaarna ei olisi moiseen pystynyt lähes kaverillisen johtamistapansa takia. Pian firman johdosta vetäytymisen jälkeen Kaarna menehtyy sairaskohtaukseen.
Kerronta tapahtuu Ville Koskelan näkökulmasta. Koskela johtaa koodareita, yrityksen keskeisiä toimijoita myyntipuolen ja johdon lisäksi. Samassa työpaikassa ovat myös Vanhala, Rahikainen, Salo ja Riitta Oja, johtoryhmässä Kari Luoto, Autio, Hietanen, johtoryhmän sihteerinä Katri Mielonen. Työpaikalle vuokrataan myös sellaisia asiantuntijoita kuin Rocca ja kaverinsa Suzy. Viimeistään tässä vaiheessa tämänkin blogitekstin mahdollinen lukija tavoittaa kirjan oivalluksen Väinö LinnanTuntemattoman sotilaan henkilögallerian käytöstä kuvatussa it-ympäristössä. Siinä mennään , mielestäni oivaltavasti, näinkin pitkälle:
"Koskelan Ville Varma-Datasta päivää. Entinen teologian ylioppilas. Nykyisin Microsoftin mannekiini. Syö koodia ja paskantaa bittejä." s.135
tai
"Kisan ykkönen oli piilaakson kansainvälinen jätti Microsoft, mutta kakkosena maaliin tuli pieni ja sisukas Varma-Data" s.251
vaan on Röngällä omaakin ideaa:
Jäähtymään, varaston Viirilä oli sanonut, kantanut sylissään neljää laatikkoa kerralla. Se oli iso kaveri, harrasti voimannostoa ja puhui öyhkimällä, hankalasti ymmrrettäviä lyhyitä lauseita. En osannut varmaksi sanoa oliko niissä kaikki lauseenjäsenet mukana tai kohdallaan. s. 128
Juonikuvio noudattelee Tuntemattoman sotilaan juonikäänteitä ryyppäämisineen, joukosta poistumisineen ja yhteisen asian eteenpäin viemisen suhteen.
Rönkä tuntee sekä omat henkilönsä että Linnan luomat henkilöt. Niin osuvasti hän luonnehtii heitä nykyaikaisessa ympäristössä, jonka toiminta tuntuu myös olevan kirjailijan hallussa. Minä tunnen molempia huonommin, mutta onneksi apunani oli puolison vankka tietämys Linnan teoksesta ja ohut kosketus it-yritysten toimintaan. Pysyin mukana hyvin ja luin alkuun päästyäni kirjaa innolla yötä myöten.
Kirjan arvoa enemmänkin lisää kuin vähentää toinen taideteos inspiraation lähteenä. Näinhän homman pitääkin toimia. Isänmaallinen teko, Matti Rönkä!
Rönkä Matti
Yyteet
Gummerus 2017
251 s.
Röngän kirja Yyteet sijoittuu nykyaikaan, ohjelmistoyritykseen, Varma-Dataan, joka tekee, myy ja ylläpitää toisten yritysten atk-järjestelmiä. Kilpailu on kovaa ja uusi toimitusjohtaja Tanja Lammio, Tane vaan, tehostaa kilpailuasemia muuttamalla yrityksen tilan edustavampaan paikkaan, fuusioitumalla ja vähentämällä henkilökuntaa. Muun muassa. Vanha johtaja Risto Kaarna ei olisi moiseen pystynyt lähes kaverillisen johtamistapansa takia. Pian firman johdosta vetäytymisen jälkeen Kaarna menehtyy sairaskohtaukseen.
Kerronta tapahtuu Ville Koskelan näkökulmasta. Koskela johtaa koodareita, yrityksen keskeisiä toimijoita myyntipuolen ja johdon lisäksi. Samassa työpaikassa ovat myös Vanhala, Rahikainen, Salo ja Riitta Oja, johtoryhmässä Kari Luoto, Autio, Hietanen, johtoryhmän sihteerinä Katri Mielonen. Työpaikalle vuokrataan myös sellaisia asiantuntijoita kuin Rocca ja kaverinsa Suzy. Viimeistään tässä vaiheessa tämänkin blogitekstin mahdollinen lukija tavoittaa kirjan oivalluksen Väinö LinnanTuntemattoman sotilaan henkilögallerian käytöstä kuvatussa it-ympäristössä. Siinä mennään , mielestäni oivaltavasti, näinkin pitkälle:
"Koskelan Ville Varma-Datasta päivää. Entinen teologian ylioppilas. Nykyisin Microsoftin mannekiini. Syö koodia ja paskantaa bittejä." s.135
tai
"Kisan ykkönen oli piilaakson kansainvälinen jätti Microsoft, mutta kakkosena maaliin tuli pieni ja sisukas Varma-Data" s.251
vaan on Röngällä omaakin ideaa:
Jäähtymään, varaston Viirilä oli sanonut, kantanut sylissään neljää laatikkoa kerralla. Se oli iso kaveri, harrasti voimannostoa ja puhui öyhkimällä, hankalasti ymmrrettäviä lyhyitä lauseita. En osannut varmaksi sanoa oliko niissä kaikki lauseenjäsenet mukana tai kohdallaan. s. 128
Juonikuvio noudattelee Tuntemattoman sotilaan juonikäänteitä ryyppäämisineen, joukosta poistumisineen ja yhteisen asian eteenpäin viemisen suhteen.
Rönkä tuntee sekä omat henkilönsä että Linnan luomat henkilöt. Niin osuvasti hän luonnehtii heitä nykyaikaisessa ympäristössä, jonka toiminta tuntuu myös olevan kirjailijan hallussa. Minä tunnen molempia huonommin, mutta onneksi apunani oli puolison vankka tietämys Linnan teoksesta ja ohut kosketus it-yritysten toimintaan. Pysyin mukana hyvin ja luin alkuun päästyäni kirjaa innolla yötä myöten.
Kirjan arvoa enemmänkin lisää kuin vähentää toinen taideteos inspiraation lähteenä. Näinhän homman pitääkin toimia. Isänmaallinen teko, Matti Rönkä!
Rönkä Matti
Yyteet
Gummerus 2017
251 s.
torstai 16. marraskuuta 2017
Laitila-Kälvemark, Tiina: Seitsemäs kevät
Kohtalokkaan oloinen nimi tällä kirjalla ja kohtalokkuutta jatkavat kirjan välitekstit ennen jokaista juonta kuljettavaa kappaletta, episodia. Teksteissä kerrotaan ilmastonmuutoksesta, sateisesta kesästä, jonka odotetaan muuttuvan oikeaksi kesäksi.
Kirjan henkilöt:
Peter, irtisanottu metereologi, TV:n sääennustaja, joka haluaa kertoa ihmisille parempaa säätä kuin ennusteet lupaavat
Rosa, edellisen kampaajavaimo ja yrittäjä,
Susanna, 46-vuotias bloggaaja, joka haluaa itselleen uuden alun ja lapsen jo aikuisuuteen kurkottavien lastensa lisäksi sekä viehättävää vauva-aineistoa blogiinsa, salaa vauvasuunnitelman mieheltään
Padma, intialainen sijaissynnyttäjä, joka odottaa Susannen lasta kohdunvuokrausklinikalla muiden kaltaistensa kanssa
Sani, edellisen poika, joka haaveilee jalkapallosta ja äidin paluusta hänen luokseen takaisin
Matilda, Susannen 17-vuotias lihavahko ja ruma tytär, harrastaa ratsastusta, kiristää ratsatuksen opettajaansa uhkaamalla paljastaa, kuka on hänen lapsensa isä, jollei saa itselleen lempihevosensa omistusoikeutta
Anton, Susannen poika, peliaddikti
Markus Susannen mies ja lasten isä, hiljainen suomalainen
Paula, kiinteistönvälittäjä, menestyy ammatissaan, treenaa veren maku suussa, Markuksen rakastajatar
Toivottavasti yksioikoinen henkilögalleria tekee oikeutta kirjalle, jonka katkelmallista tarinaa seurasin mielenkiinnolla. Juuri henkilöiden yhteyksistä syntyi jännite muuten yksittäisten tarinoiden välille. Ruotsissa asuva suomalainen kirjailija oli minulle aiemmin tuntematon. Hän on julkaisuut kuitenkin jo aimmin romaanin ja novellikokoelman. Romaani Karkulahti oli Runeberg-palkintoehdokkaana. Aihekirjo tässä kirjassa oli yllättävä ja tuore, mielenkiinto säilyi läpi kirjan. Kirjailija osaa asiansa. Luen varmaan jatkossakin Tiina Laitila-Kälvemarkin teoksia.
Laitila-Kälvemark, Tiina
Seitsemäs kevät : romaani
WSOY 2017
179 sivua
Kirjan henkilöt:
Peter, irtisanottu metereologi, TV:n sääennustaja, joka haluaa kertoa ihmisille parempaa säätä kuin ennusteet lupaavat
Rosa, edellisen kampaajavaimo ja yrittäjä,
Susanna, 46-vuotias bloggaaja, joka haluaa itselleen uuden alun ja lapsen jo aikuisuuteen kurkottavien lastensa lisäksi sekä viehättävää vauva-aineistoa blogiinsa, salaa vauvasuunnitelman mieheltään
Padma, intialainen sijaissynnyttäjä, joka odottaa Susannen lasta kohdunvuokrausklinikalla muiden kaltaistensa kanssa
Sani, edellisen poika, joka haaveilee jalkapallosta ja äidin paluusta hänen luokseen takaisin
Matilda, Susannen 17-vuotias lihavahko ja ruma tytär, harrastaa ratsastusta, kiristää ratsatuksen opettajaansa uhkaamalla paljastaa, kuka on hänen lapsensa isä, jollei saa itselleen lempihevosensa omistusoikeutta
Anton, Susannen poika, peliaddikti
Markus Susannen mies ja lasten isä, hiljainen suomalainen
Paula, kiinteistönvälittäjä, menestyy ammatissaan, treenaa veren maku suussa, Markuksen rakastajatar
Toivottavasti yksioikoinen henkilögalleria tekee oikeutta kirjalle, jonka katkelmallista tarinaa seurasin mielenkiinnolla. Juuri henkilöiden yhteyksistä syntyi jännite muuten yksittäisten tarinoiden välille. Ruotsissa asuva suomalainen kirjailija oli minulle aiemmin tuntematon. Hän on julkaisuut kuitenkin jo aimmin romaanin ja novellikokoelman. Romaani Karkulahti oli Runeberg-palkintoehdokkaana. Aihekirjo tässä kirjassa oli yllättävä ja tuore, mielenkiinto säilyi läpi kirjan. Kirjailija osaa asiansa. Luen varmaan jatkossakin Tiina Laitila-Kälvemarkin teoksia.
Laitila-Kälvemark, Tiina
Seitsemäs kevät : romaani
WSOY 2017
179 sivua
Lahtinen, Jukka: Jahtia meillä ja muualla 1
Olen lukenut kirjan, josta opin paljon, josta en kaikkea ymmärtänyt ja joka teki vaikutuksen. Nämä ovat asioita, jotka tekevät kirjan kuin kirjan lukemisen arvoiseksi. Tähän nimenomaiseen kirjaan kohdallani liittyi uusi haaste: kirja oli eräkirja tai jahtikirja, eikä aihealue ole minua lukijana kiinnostanut. Mitä opin? Opin erottamaan metsästyksen ja pyynnin, saalistamisen ja riistanhoidon, monenlaisia pyyntimenetelmiä, paljon eläinten käyttäytymisestä ja pyyntiolosuhteiden arvioinnista. En käsittänyt asekuvauksen hienouksia, vaikka olen lapsuudesta asti elänyt niiden lähellä ja jopa nähnyt isäni täyttävän haulikon patruunoita kirjassakin kuvatulla tavalla. Aseisiin suhtaudun edelleen pelonsekaisella kunnioituksella ja vältän lähempää kosketusta. Toisin tekee kirjoittaja, joka muokkaa haulikonperää ampujalle sopivaksi ja tietää kiikarinkiinnitykset ja kohteen parhaiten tavoittavan aseen, olipa se sitten drillinki, haulikko tai kivääri, merkeistä ja piipun millimetreistä tai aseen taitavasta käsittelystä puhumattakaan.
Vaikutuksen tekivät tarkat luonnonkuvaukset, joista melkein haistoi suopursut tai kuuli vuolaan puron solinan.
Alkukevään herkästä tunnelmasta oli jo siirrytty maiseman rehevyyteen. Tapahtumapaikka oli tyypillistä Hämettä, metsään rajoittuvia loivasti kumpuilevia viljelyksiä, metsänotkoja ja viljelyksiä.
Vaikutuksen teki myös metsästyksen vetovoima. Metsämies on valmis näkemään vaivaa harrastuksensa vuoksi. Metsästysreissut alkavat joskus aamuyöstä ja vahtia pidetaan toisinaan iltamyöhään asti. Päivä voi venähtää haavakon tavoittamisen tai koiran katoamisen takia hyvinkin pitkälle ja vaatia joskus jopa toisen reissun, kuten talon lattialankkujen alle kadonnutta mäyräkoiraa mäyrien ja supien kynsistä tavoiteltaessa.
Tapahtumapaikkoja on Ähtärissä, mutta myös Hämeessä, Etelä-Suomessa, Keski-Suomessa, Ahvenanmaan saaristossa ja jopa Saksassa. Tapahtumat sijoittuvat monesti komeasti "viime vuosituhannelle", joten kertomukset kattavat jahteja usean vuosikymmenen ajalta. Vaikka kerronnan täytyy mielestäni perustua tarkkoihin muistiinpanoihin, on tapahtumat tehty eläviksi paitsi luonnonkuvausten, myös metsästykseen liittyvän jännityksen, asianharrastajien yhteenkuuluvuuden ja asiantuntemuksen kautta. Muistikuvat eivät voisi niin elävinä välittyä lukijalle ilman tarkkaa muistia ja kokijaan vaikuttavia elämyksiä. Tätä kirjallisuuden lajia olen taipuvainen pitämään tosiasioihin pohjautuvana.
Ihmisten, nimekkäidenkin eränkävijöiden lisäksi metsästäjän kaverina on koira. Koiraa kasvatetaan aluksi kotikoirana, mutta vuoden ikäisen koiran on opittava metsästäjän avuksi. Kirjoittaja tunnustaa mieltyneensä suomen pystykorvaan, vaikka koiran koulutuksessa sattuneen vahingon vuoksi esim. Bella niminen koira pakenee laukauksen kuultuaan auton alle.
Kirjan saaliit ja pyyntikohteet ovat moninaisia ja vaihtelevat vuodenaikojen ja pyynnin luonteen mukaan. Sorsat, metsot, hirvet, ketut, kauriit ja fasaanitkin tuntuvat normaaliriistalta, mutta metsästäjän tehtäviin ja mielenkiinnon kohteisiin kuuluvat myös supikoirat, mäyrät, majavat ja variksetkin. Näitä viimemainittuja pyydetään niiden aiheuttamien vahinkojen vuoksi.
Odottelin, katselin joutsenten ruokailua ja muidenkin vesilintujen elehtimistä sulassa. Samalla tutkailin lammenympäristöä enkä voinut olla ihmettelemättä sitä kaunaa majavia kohtaan tässä ympäristössä. Lähinnä lammen eteläpään muutamat kuuset olivat kuolleet vesivahinkoihin, nekin tosin olivat vain joulukuusen kokoisia.Muuten näin peukalonvahvuisia ja vahvempia majavankantoja, ei sanottavaa vahinkoa, eikä sellaista pääsisi syntymään, sillä lammen toisen pään padotus purkaantuisi maan kautta ja toisaalta sitä patoa oli helpompi pitää silmällä. Puronvarren 'majavatorjunta' sai enemmän ymmärrystäni......
Välillä saalis tuntuu metsästäjän kaverilta tai kilpakumppanilta, joka ymmärtää pelin hengen.
Kerronta vie mukanaan. Alun lievä kankeus haihtuu, kun kerronta pääsee vauhtiin ja tapahtumat vievät niin kertojan kuin lukijan mukanaan.
Kirja kannatti lukea. Nimen perässä olevasta numerosta voi päätellä, että tarinoita on vielä kertomatta. Sitä odotellessa.
Jukka Lahtinen
Jahtia meillä ja muualla 1
Myllylahti 2017
192 sivua
Vaikutuksen tekivät tarkat luonnonkuvaukset, joista melkein haistoi suopursut tai kuuli vuolaan puron solinan.
Alkukevään herkästä tunnelmasta oli jo siirrytty maiseman rehevyyteen. Tapahtumapaikka oli tyypillistä Hämettä, metsään rajoittuvia loivasti kumpuilevia viljelyksiä, metsänotkoja ja viljelyksiä.
Vaikutuksen teki myös metsästyksen vetovoima. Metsämies on valmis näkemään vaivaa harrastuksensa vuoksi. Metsästysreissut alkavat joskus aamuyöstä ja vahtia pidetaan toisinaan iltamyöhään asti. Päivä voi venähtää haavakon tavoittamisen tai koiran katoamisen takia hyvinkin pitkälle ja vaatia joskus jopa toisen reissun, kuten talon lattialankkujen alle kadonnutta mäyräkoiraa mäyrien ja supien kynsistä tavoiteltaessa.
Tapahtumapaikkoja on Ähtärissä, mutta myös Hämeessä, Etelä-Suomessa, Keski-Suomessa, Ahvenanmaan saaristossa ja jopa Saksassa. Tapahtumat sijoittuvat monesti komeasti "viime vuosituhannelle", joten kertomukset kattavat jahteja usean vuosikymmenen ajalta. Vaikka kerronnan täytyy mielestäni perustua tarkkoihin muistiinpanoihin, on tapahtumat tehty eläviksi paitsi luonnonkuvausten, myös metsästykseen liittyvän jännityksen, asianharrastajien yhteenkuuluvuuden ja asiantuntemuksen kautta. Muistikuvat eivät voisi niin elävinä välittyä lukijalle ilman tarkkaa muistia ja kokijaan vaikuttavia elämyksiä. Tätä kirjallisuuden lajia olen taipuvainen pitämään tosiasioihin pohjautuvana.
Ihmisten, nimekkäidenkin eränkävijöiden lisäksi metsästäjän kaverina on koira. Koiraa kasvatetaan aluksi kotikoirana, mutta vuoden ikäisen koiran on opittava metsästäjän avuksi. Kirjoittaja tunnustaa mieltyneensä suomen pystykorvaan, vaikka koiran koulutuksessa sattuneen vahingon vuoksi esim. Bella niminen koira pakenee laukauksen kuultuaan auton alle.
Kirjan saaliit ja pyyntikohteet ovat moninaisia ja vaihtelevat vuodenaikojen ja pyynnin luonteen mukaan. Sorsat, metsot, hirvet, ketut, kauriit ja fasaanitkin tuntuvat normaaliriistalta, mutta metsästäjän tehtäviin ja mielenkiinnon kohteisiin kuuluvat myös supikoirat, mäyrät, majavat ja variksetkin. Näitä viimemainittuja pyydetään niiden aiheuttamien vahinkojen vuoksi.
Odottelin, katselin joutsenten ruokailua ja muidenkin vesilintujen elehtimistä sulassa. Samalla tutkailin lammenympäristöä enkä voinut olla ihmettelemättä sitä kaunaa majavia kohtaan tässä ympäristössä. Lähinnä lammen eteläpään muutamat kuuset olivat kuolleet vesivahinkoihin, nekin tosin olivat vain joulukuusen kokoisia.Muuten näin peukalonvahvuisia ja vahvempia majavankantoja, ei sanottavaa vahinkoa, eikä sellaista pääsisi syntymään, sillä lammen toisen pään padotus purkaantuisi maan kautta ja toisaalta sitä patoa oli helpompi pitää silmällä. Puronvarren 'majavatorjunta' sai enemmän ymmärrystäni......
Välillä saalis tuntuu metsästäjän kaverilta tai kilpakumppanilta, joka ymmärtää pelin hengen.
Kerronta vie mukanaan. Alun lievä kankeus haihtuu, kun kerronta pääsee vauhtiin ja tapahtumat vievät niin kertojan kuin lukijan mukanaan.
Kirja kannatti lukea. Nimen perässä olevasta numerosta voi päätellä, että tarinoita on vielä kertomatta. Sitä odotellessa.
Jukka Lahtinen
Jahtia meillä ja muualla 1
Myllylahti 2017
192 sivua
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)