En palaa takaisin koskaan, luulen
Tammi 2018
377 sivua
Kansikuva: Maisemakuva lakeudelta: Jaakko Vähämäki
Kannen suunnittelu:Emmi Kyytsönen
Takakannen tekstiä: Susannan matka työläisperheestä Pohjanmaalta Helsinkiin ja juristiksi on ollut pidempi kuin kilometrit antavat ymmärtää. Vielä pidempi on ollut irakilaisen Fatiman taival Pasilan poliisitalon pihalle ja lopulta Susannan olohuoneen lattialle.
Kirjan luetteuani mietin, olenko lukenut samaa kirjaa kuin tekstin laatinut kustannustoimittaja. Toki nämäkin lauseet kuvaavat kirjaa, mutta Fatiman taivalta enemmän käsitellään Martan tarinaa. Martta on Susannan isoäiti, suoraselkäinen ja vahva pohjalaisnainen, joka jää Peräseinäjoelle ja pitää huolta niin lapsistaan kuin lapsenlapsistaankin. Susanna on lapsenlapsista rakkain ja lapsista rakkaimmaksi nousee poika Tapio, joka palaa kotiin Ruotsin retkensä ja siihen sisältyneen vankilareissun jälkeen ja perustaa menestyvän rakennusfirman. Susanna hoitelee firman henkilöstöasioita ja hänelle eno on tärkeämpi kuin oma isä, Olli, joka Martan miehen tavoin on selkärangaton juoppo.
Fatimasta tämä:
Bagdadissa ei pysynyt hengissä, jos ei osannut pelätä oikeita asioita, olla varuillaan oikeaan aikaan.
"Mitä sinä pelkäät?" puhuttelija kysyi.
Vastaus kesti tulkkauksineen ja lisäkysymyksineen yli tunnin. Fatima luetteli pelkonsa. Vieraaksi muuttunut mies ja miehen suku, aseistetut miehet, jotka tahtoivat Tariqin takaisin joukkoihinsa ja katsoivat aivan liian pitkään Fatiman vanhinta tytärtä; toinen asejoukko, se joka tappoi Fatiman ystävän ja naapurin.s.56
Fatiman lisäksi varjoiksi jää koko joukko muita henkilöitä, kuten Susannan poikaystävä Shakir, joka Fatiman tavoin on herättänyt kummastusta Pohjanmaalla. Susanna hankkii myös lapsen yksinhuollettavakseen, ostaa siemenen mieheltä, jonka tapaa kahvilassa. Osa Martan lapsistakin sivuutetaan keveästi kuvaten. He jäävät täydentämään kertomusta, jonka päähenkilöitä ovat Tapio, Susanna ja ennenkaikkea Martta. Yksi päähenkilö on pohjalaisuus, se komeus ja uho, josta rehdiksi kuvattu Tapiokaan ei eroon pääse ja joka oikeuttaa vahvoille henkilöille lain ulkopuolelle jäävät teot oikeudenmukaisuuden edistämiseksi.
He ajaisivat letkassa Peräseinjoelle, hitaasti, ikkunat auki, luut ulkona. Saisivat katsoa, Pimiälammen Ilmarit ja muut jotka olivat olleet niin olevinaan. Mikäs oli Ilmarin ollessa, kun isällä oli isot pellot ja avarat navetat.
Martti oli Mersunsa ansainnut. Se oli fiininäppinen mies, mutta niin vain hoiti hommansa rakennuksilla. s.248
Susannakin palaa takaisin, kuten kirjan houkutteleva otsikkokin lupaa. Hänkin tuntee Peräseinäjoen kotipaikakseen, kuten Tapio, joka väittää kodin tuntuvan jo Ikaalisten jälkeen, vaikka muutama mäki ja puska on vielä ajettavana .Susannan myötä pohjalaisuus kuitenkin laajenee ja ystävystyminen Fatiman kanssa enteilee avarampaa mielenmaisemaa, vaikka lähtökohtana oliskin suru.
Onneksi oli Fatima. Heillä oli yhteinen keittiö ja sama suru, vaikka omat ikävät. Fatimalla Tariq, Susannalla mumma ja Tapio.
Ollia Susanna ei ollut surrut, vaikka vihakin oli jo laantunut. Sen tilalla oli tyhjyys, varmuus siitä, että tuolle ihmiselle olin aina vaiva, en koskaan rakas. s. 349
Kirja on hyvin kirjoitettu ja kieli nautittavaa, kuten toimittajalta sopii odottaakin. Henkilöitä oli mielestäni turhan paljon. Väistämättä suuri osa jäi haamuiksi. Martan tarinassa salaisuuksineen olisi ollut melkein romaanin ainekset, vaikka vahvan pohjalaisen naisen tarinoita onkin jo riittämiin.Onkohan minussa oli lukijana jotain vikaa, kun en innostunut kuin Helsingin Sanomien arvioija. Pohjalaisuus romaanin keskiössä ei enää vedä; olen kai lukenut aiheesta liikaa. En olisi ikinä osannut kuvitella lukevani kirjaa, jossa tapahtumapaikkana on Peräseinäjoki! Nämä henkilökohtaiset vastaanottovaikeudet poistuivat kirjan puolivälin jälkeen ja lopun luin mielenkiinnolla. Kannenkin ymmärtämisen kanssa meni kauan. Etsin pohjalaismaisemaa palmunoksilta. Kauanko siihen menee tämän tekstin lukijalta?
