Räinä Jenni : Suo muistaa

 

Päähenkilö tässä kirjassa taitaa olla nimihenkilö eli suo. Vai olisiko se Koskenniskalle perustettava yhteisö, joka yrittää pelastaa maailmasta sen, mitä pystyy? Juho ostaa perintörahoillaan kansakoulun ja kokoaa ympärilleen ihmisjoukkoa saattamaan ojitettua Aapasuota entiselleen. Huolena on ilmaston saastuminen, vaikka jotkut tutkimukset väittävät ennallistetun suon päästävän vielä vuosia metaania. Samoihin aikoihin naapuriin muuttaa maailmaa kiertänyt valokuvaaja Hellä selvittämään vaarinsa jäämistöä. Häntä viehättää yhteisön tuoma virkistys nuoruuden asuinseudulle, joka on pitkään ollut unelias, vanhuksien asuttama kylä.

Yhteisön toimintaidea ja -edellytykset näyttävät aluksi valoisilta ja selkeiltä, vaikka kansakoulussa  asuu työssään uupuneita tai opintojaan pitkään harjoittaneita ihmisiä. Yhteisöön tulee uusia asukkaita, jotka kartuttavat yhteistä pääomaa taidoillaan kuten toimittaja Viena. Hänen ansiostaan toiminnasta tiedetään laajemmalti ja viininviljelyllä elantonsa hankkinut italialainen sisarusparikin muuttaa saunakamariin. Helläkin tutustuu yhteisön asukkaisiin ja auttaa asialleen omistautuneita maailmanparantajia ottamalla valokuvia.

"Puhuttiin Vienan kanssa että kuvat vois olla joko varhain aamulla tai myöhään illalla otettuja. Silloin kun on usvaa. Sellaisia, joissa voi kuvitella kuinka pinnan alla lepää tuhannet vuodet."

 Hellä auttaa myös hevosen hankkimisessa tialalle. Se ei yksin avuksi riitä vaan ojien täyttämiseen tarvitaan myös kaivinkoneyrittäjän apua. Isänsä tekemiä ojia täyttävä Miika lähettää yhteisölle arvioitua suuremman laskun, jonka Juho yhteisön johtajana kuitenkin piilottaa muilta. Kansakoululla eläminen ei suju muutenkaan kitkatta, sillä vanhan opiskelukaverin kanssa yhdessä asuminen osoittautuu erilaiseksi kuin opiskeluaikoina maailmaa kaljalasin ääressä parannellessa.

Tarmon tarkkuus näkyi kaikessa. Hän ei hakenut luovia ratkaisuja, ei ratkaisuja oikeastaan lainkaan. Hän haki sitä, että mentiin sääntöjen mukaan - veivät ne mihin tahansa.

Juho ei ollut sellainen. Hänelle säännöt olivat akvarelleilla vedettyjä hentoja viivoja kartongilla, suuntaa antavia ajatuksia, joiden ympärille hän rakensi kaiken.

Kerronta etenee vuorotellen Hellän ja Juhon näkökulmasta. Heidän välillään on enemmänkin kuin työtoveruutta ja Juho unohtaa pian Saaran, joka on aluksi houkuttanut miestä. Hellä on jo aikoja sitten jättänyt ajatuksistaan Miikan, ystävän nuoruudesta.

Vaikka Miika, ensimmäisenä tai toisena poikana, avasi mahdollisuuden rakkauteen ja huumaan, Hellä oli tiennyt jo tuolloin, ettei Miika se rakkaus ja huuma ollut. He harjoittelivat toisillaan.

Helena Ruuska moitti kirja-arviossaan HS 27.8.2022 kirjanhenkilöitä paperinukkemaisiksi, kuvausta kapeaksi. Toisaalta ekoyhteisön asukkaat ovat vain osa kokonaisuutta. Luonto tai suo on päähenkilö.  Vain Juhon ajatuksia ja toimintaa kuvataan vähän tarkemmin. Hellä on ehkä kuitenkin ihmisistä elävin muistoineen ja nykytilanteessaan.

Hän oli palannut takaisin itseensä. Siihen samaan, joka hän oli ollut neljännesvuosisata aiemmin. Solut olivat vaihtuneet ja hiukset kasvaneet alusta lähtien uudelleen kuten kynnetkin. Hampaat olivat kuluneet ja veri uusiutunut kerta toisensa jälkeen.

Hän oli alkanut pelätä samoja asioita kuin ennen ja etsiä toivoa samoista asioista.

Kirja on tendenssiromaani, kuten Ruuska arviossaan toteaa. Sen on kirjoittanut Oulussa asuva toimittaja ja tietokirjailija. Jenni Räinä, joka on yksi tietokirjallisuuden Finlandialla 2019 palkitusta Metsä meidän jälkeemme -teoksen kirjoittajista. Räinän aiemmatkin teokset ovat saaneet palkintoja ja palkintoehdokkuuksia. Mielestäni kirjailija onnistuu myös fiktiossa vähintään kohtuullisen hyvin. Minulle jäi tosin kirjasta vähän vajaa olo - kuin olisin odottanut jotain selkeämpää loppuratkaisua tai yhteenvetoa. Samalla kun ymmärrän, ettei sellaista voi antaa, mieleen nousee myös valoa ja tulevaisuudenuskoa, joka kantaa kirjan kuvaamaa työtä luonnon puolesta. Mieleen nousee vuosikymmenten takaa Arja Saionmaan ääni: "Tehkää suuria tekoja, tehkää pieniä tekoja, mutta tehkää jotakin." Ehkäpä  pitäisi vain valmistautua Juhoa paremmin. Hyvät aikomukset eivät riitä pitkälle.

Piti silti paikkansa, ettei ihminen kuulunut samaan kategoriaan kuin herkkä ja erikoistunut yövilkka, jonka hennot juuret pysyivät kasvamaan vain koskemattomassa metsämaassa. Ihmisen juuret olivat sitkeät kuin vaakasuorassa kalliosta kasvavan männyn. Ne imivät ravinnon kiven mineraaleista, jos muuta ei ollut tarjolla.

Jenni Räinä: Suo muistaa. - Gummerus, 2022.- Kannen suunnittelu Jenni Noponen.- 261 sivua

Erämaja Anja: Olen nyt täällä metsässä

 

Vuoden alussa alkamani runoprojekti on tuottanut iloisia löytöjä, mutta tämä kirja lienee niistä paras. Se vakuuttaa niin, että annan kirjailijalle koko käden eli perehdyn hänen aiempiinkin teoksiinsa, erityisesti runokokoelmiin, joista ensimmäinen Laulajan paperit ilmestyi jo 2005.

Tämän kirjan proosarunot koskettivat monella tavoin. Niissä on oivaltavaa huumoria, tummempia sävyjä ja näennäisen yksinkertaisia oivalluksia: timantit on raakoja, ne pitää hioa,mustikka kypsyy itsekseen, katsokaa nyt tätäkin täydellisyyttä, jos joku niin mustikka meidät pelastaa. Tähän vuodenaikaan teki hyvää lukea ylistystä mustikalle, joka hallitsee kirjan alkuosaa. Erämaja antaa itsensä riehua ilossaan ämpäreiden ja sinertävien mättäiden keskellä. Ja kuinka hyvin hän tämän ilon välittääkään lukijalle, paikoin jopa raamatullisin kielenkääntein: Jos minä kultaa huuhtoisin, kultaisen kimpaleen vaskooliin saisin, /mutta en vakkaani mustikkaa, en mustikan mustikkaa ämpärin pohjalle,/ köyhä olisin, kurja ja osaton kuin märkä töppönen männynoksalla.

On kirjassa toki muutakin kuin mustikkaa, muita hedelmiäkin. Lapsuusmuistoihin liittyy runo appelsiineista, jotka tuovat yhteishenkeä ja vastustuskykyä kaikkeen perhettä uhkaavaan: Koti tuoksuu appelsiineille, äiti raastaa kuorta mämmiin, minä nypin valkoiset hetulat hedelmälihan päältä, appelsiineja. Kädet tahmeina kurkimme ruudun takaa. Meidän perhe on iloinen ja vahva, meillä on oranssit pommit.

Niitä tummempiakin sävyjä on, mutta niissäkin on usein kepeä sävel ja salaa hymyilevä ote: Ja niin ovat toiset meistä vaivoja, jotka tulevat vastaan ilman ajanvarausta...Luonnosta on runoja paljon, joitakin myös lapsuudesta ja kasvatusperiaatteista: Meidän suvun naiset eivät menneitä muistele ja jos muistelevat, eivät mitään muista, meidän suvun naisilta on muistot pyyhitty, kädet kuivattu essuun....Meidän suvun naisilla on voisilmät ja kehittynyt muodon taju, sen saa kun tuijottaa koko ikänsä perunoita, herkistyy pyöreän ja soikean variaatioille, ei ole kahta samanlaista. Oivallukset syntyvät vaivattoman tuntuisesti, lähtevät arkipäiväisistä asioista, yhdistävät eriparisia asioita ja laajenevat periaatteiksi tai julistukseksi.

Muutama runo on kuvan muotoinen ja sisältää numeroita, joten oivallettavaa on monella tasolla. Lapsuuden metsä on kuitenkin erilainen kuin se metsä, josta mustikat aikuisena kerätään. Maailma ympärillä on muuttunut huonompaan suuntaan: Kukaan ei ehdi laulaa tuutulaulua, kaupungilla on kiire nukkua, metsällä muuta tekemistä,..Kaatunut kuusi pääsee vuosikymmenet yhdellä jalalla seisottuaan viimein sisähommiin jakelemaan kannanottoja, raportteja ja ohjeita. 

Olen ihan varma, etten tällä lukemisella saanut irti teoksesta kaikkea, mitä sillä on annettavana eikä minun tarvitse tietenkään kaikkea ymmärtääkään. Opin lisää (jopa nimen hyrräpunkki näkemälleni hämähäkille) ja oivalsinkin jotain. Paljon kirjalta sain ja toivon muidenkin sen lukevan. Ilokseni huomasin kirjan olevan myös Tanssiva karhu -palkintoehdokkaana, joten on se huomattu arvovaltaisemmallakin taholla.

Olisin tietenkin halunnut jakaa edelleen useampiakin oivaltavia ilmauksia teoksesta, mutta pakkohan sitä on rajoittaa. Jääköön jäähyväisruno tämänkin tekstin lopetukseksi.

Parvekkeen ovi on auki, pihalta kuuluu lasten ääniä, kärryä vedetään, pihalla aamu ja päivä kättelevät, lahden takana kesä luovuttaa paperit syksylle.

Anja Erämaja: Olen nyt täällä metsässä. - WSOY, 2021. _- Päällys: Martti Ruokonen. 71 sivua

Schlink Bernhard: Jäähyväisvärit

 

Schlink osaa kyllä kirjoittaa. Se on aiemminkin usealla taholla todettu. Kirjailijan Lukija-teos on saavuttanut mainetta niin käännöksinä kuin elokuvaversionakin - syystä. Kirjallisuusarvostelijat ovat ylistäneet Schlinkiä etenkin novellistina ja siitä tämäkin kirja on oiva todistus.

Yhdeksän novellia, yhdeksän sukellusta erilaisten ihmisten elämään. Yhteistä näille avauksille on rehellisyys. Maailmaa ei nähdä mustavalkoisena eikä omia vääriä tekoja ole varaa puolustaa. Siihen ei ole usein enää mahdollisuuttakaan tai tarvetta, sillä petokset paljastuvat ja ystävyys osoittauttuu valheeksi. Näin käy avausnovellissa Tekoäly, jossa kuolleen ystävän tytär pääsee kertojan petoksen jäljille ja hänelle paljastuu elämänmittainen huijaus ja teeskentely. Kertoja on paljastanut ystävänsä pakoaikeen DDR:n hallinnolle ja vienyt tämän johtajanpaikan. Siitä huolimatta hän on esittänyt ystävää, joka auttaa vähempiarvoista työtä tekevää kollegaa ja tämän perhettä.

Petoksesta on kyse myös muissa novelleissa. Piknik Annan kanssa -novellissa petos liittyy rikostutkintaan. Kertoja näkee naisen surmatyön, mutta antaa sen tapahtua, vaikka uhri olisi väliinpuuttumisen takia saattanut jäädä henkiin. Vähitellen Schlink raottaa uhrin ja kertojan yhteistä menneisyyttä ja tutkinta johtaa päähenkilön edelleen moraalisesti vääriin valintoihin..

Kunnes koin ikään kuin ilmestyksen. Sillä hetkellä minun elämäni arvat heitettiin uudelleen. Kaikki muuttuisi, jos haluaisin.Minun piti vain jalallani murskata hyönteinen, sen sijaan että minut murskattaisiin kuin hyönteinen.

Sisaruusmusiikkia on mielestäni kokoelman loistokkain novelli. Ikääntyneiden, entisten rakastavaisten tapaaminen paljastaa monimutkaisemman vyyhden kuin novellin muistelija Philip osaa arvatakaan. Hän on menestynyt muusikko, kun tapaa uudelleen Susannen, nyt avioituneena. Susanne pitää edelleen huolta vammautuneesta veljestään Eduardista, joka oli aikoinaan välirikon  ja Philipin Amerikkaan muuton syy. Tämä oli arvellut Susannen hankkineen itsestään veljelleen seuralaisen omien rakkauslupaustensa varjolla.

Amuletti-novellissa eletään entisen aviomiehen kuoleman odotuksessa. Sabine on jo päässyt yli menestyneen miehensä aviorikoksesta ja yllättyy yhteydenotosta ja anteeksipyynnöstä. Tietynlainen petos on kyseessä myös Rakas tytär-novellissa. Se kuuluu teoksen valoisimpiin kertomuksiin. Salamarakkaus ja avioliitto tekevät Bastianista isän Maralle, Theresan tyttärelle. Vasta tyttären aikuistuminen ja lapsihaaveet paljastavat isyyden kaikki vaateet. Iloa ja valoa on myös Saaren kesässä. Se on rakkauskertomus, jossa lapsi tarkkailee äitiään ja kokee samalla oman seksuaalisen heräämisensä. Äidin rehellisyys pojalleen ja lojaalius aviopuolisolleen ovat alkupuolen novellien vaiettujen petosten ja omantunnontuskailujen jälkeen lempeää luettavaa. 

Kokoelman viimeiset novellit ovat taidokkaan kirjan vaatimattominta antia. Ehkä ne olisi voinut jättää kokonaan pois kirjasta tai niitä olisi voinut jäntevöitää. Rakkaus ja eroaminen ovat niissä(kin) pääosassa. 

Jäähyväisvärit jättää kuitenkin hyvän kirjallisen jälkimaun. Sellainen tulee, kun hengähtää kirjan suljettuaan ja tajuaa viihtyneensä sen parissa, oivaltaneensa jotain kirjan henkilöiden ratkaisuista - ja samalla itsestään..

Bernard Schlink: Jäähyväisvärit. - WSOY, 2022. Saksankielinen alkuteos  Abschiedsfarben. -Suom. Oili Suominen.-  Kannen maalaus Mary Jane Ansell. - 244 sivua

Ditlevsen Tove: Nuoruus

 

Konttorissa neiti Longren sanoo uhkaavasti: te näytätte nykyisin niin iloiselta. Onko kotona sattunut jotakin mukavaa?

Olen näyttänyt runojani Ninalle ja hänen mielestään ne kaikki ovat hyviä. Olen näyttänyt isälleni sen runon jonka kirjoitin ullakolla, ja hän sanoi, että se on amatööriruno ja että runojen kirjoittaminen on minulle hyvä harrastus, samanlainen kuin ristisanojen ratkaiseminen. Se on hyvää aivovoimistelua, hän sanoi. En myöskään osaa selittää itselleni, miksi niin mielelläni haluaisin julkaista runojani, jotta runouden ystävät saisivat niistä iloa. Minä vain haluaisin.

Ditlevsenin omaelämänkerrallisen trilogian toisessa osassa tekijä kuvaa nuoruuttaan, aikuiseksi ja runoilijaksi kasvamista. Se on hapuilua vajavaisen tiedon ja epävarmuuden vallassa, ponnistelua osaamattomuuden ja taitojen tunnistamisen välimaastossa. Jokainen kirjallisuudentuntija, toimittaja, joka voisi auttaa julkisuuteen, on oljenkorsi, jonka varassa jaksaa ponnistella epämiellyttävissä arkisissa askareissa ja töissä, jotka takaavat jonkinlaisen toimeentulon köyhistä oloista irti ponnistelevalle tulevalle kirjailijalle.

Samaan aikaan tapahtuu kasvaminen naiseksi. Kertoja kokee ensimmäiset rakkaus- ja seksikokemukset, mutta kaikki tuo jää pahasti kirjailijankutsumuksen varjoon. Ennemminkin rakkautta ja miesseikkailuja kerrotaan ystävättären kokemina, hänen suosittelmallaan tavalla elää. Taustana on 1930-luvun Kööpenhamina, toisen maailmansodan aatto.

Takakannen teksti kertoo Ditlevsenin olevan yksi Tanskan rakastetuimpia kirjailijoita. Autofiktiivinen teos ei minulle ollut mikään suuri lukuelämys, vaan eteni hyvin kuvattuna ja kirjoitettuna arvattavia polkuja pitkin. Luin kuitenkin, vaikka klassikko tuntui lattealta. Kuten olen aiemminkin joutunut toteamaan: autofiktio ei ole minun kirjallisuudenlajini.

Ditlevsen Tove: Nuoruus. S&S 2022. Toinen painos.Tanskankielinen alkuteos Ungdom 1967. Suom Katriina Huttunen. Kansi: Elina Warsta. - 191 sivua

Laaksonen Heli & Čaks Aleksandrs: Poimit sydämeni kirjahyllystä - runovuoropuhelu

 Runokirja pitkästä aikaa, vaikka vuoden alussa itselleni lupailin perusteellista keskittymistä runoihin. Tässä kirjassa oli kuitenkin kaksi runoilijaa äänessä. Heli Laaksonen on kirjaan kääntänyt latvialaisen klassikon  Aleksandrs Čaksin ( 1901-1950) runoja suomeksi ja kirjoittanut niihin vastausrunon omista lähtökohdistaan, omalla kielellään ja murteellaan. Enpä olisi näiden runojen ääreen eksynyt ilman Annikin runofestivaalia Tampereella kesän alussa. Siellä Laaksonen luki omia runojaan ja runoilija Harri Hertell luki Aleksandrs Čaksin käännettyjä runoja - vuoropuheluna kuten kirjassakin. Ihastuin jo silloin niin, että hankin kirjan käsiini. Enkä katunut.

Lavalla esitetyistä runoista kiihdytti ja nauratti ylistyslaulu jäätelölle. Tämä näytti Čaksin  humoristina. Notkeasti Laaksonen siihen kommentoi, vaikkei jäätelö ollutkaan hänen juttunsa. Runoilija ottaa vapauden olla oma itsensä - muutenhan ei syntyisi vuoropuhelua. Kirjastoruno kosketti myös, tietysti. Lukiessani löysin lisää. Erityisesti Čaksin runo kuolleelle, pyöreälle ja harrasta uskoaan toistelevalle lehtimummolle kosketti ja lämmitti. Laaksonen vastaa siihen omaa vastikään kuollutta äitiään puhutellen.

Minun on myönnettävä, että vaikka ihailen Heli Laaksosen kykyä käydä keskustelua ennen hänen syntymäänsä kuolleen runoilijan kanssa, olivat runokäännökset kuitenkin kirjan parasta antia. Minulle Aleksandrs Čaks ei ollut edes nimenä tuttu aiemmin, mutta nyt luulen palaavani hänen teksteihinsä vielä: näihin tai muihin, jos suomennostyö jatkuu. Ihastuttavan lisän kirjaan toi juliste, jossa on Heli Laaksosen runoihin liittyviä maalauksia.

Eipä ollut runoilija Čaks aikoinaan varma merkityksestään runoilijana kirjoittaessaan runon, jossa runoilija panee parastaan kirjoittamalla taiteesta, ikuisuudesta ja veljeydestä, ihmiskunnan tulevaisuudesta. Kukaan ei noista runoista välitä, mutta kun runojen kohteena ovat kavaltajat, väärentäjät tai muuten reppanat kanssakulkijat, repeävät mainokset ja lukijat ylistyksiin. Kunnes:

Ja/uusi /tupakkatehdas/ alkoi valmistaa/parhaita sikareita/minun mukaani nimettyjä/kaikkein huonommasta tupakasta.

Ja Laaksonen vastaa:

Takan kaik /tulevat päivät,/ yhteise aja ja talouskukkaro./Toimitan tyhjä,/järjestän joka aamu jauhokaapi./Kattelen toisten tanssivideoi/niinko ajur hevose hännä ylitte Fordin perävaloi.//              Nyy mää tierän,/kummost o olla jättömaa.

Laaksonen Heli & Čaks Aleksandrs: Poimit sydämeni kirjahyllystä - runovuoropuhelu, 2021. Maalaukset, käännökset, runot Heli Laaksonen, valokuvaus Miikka Lappalainen, Kannen kuvamosaiikki Jukka Juhani Uusitalo, 58 sivua ja kuvaliite

Smirnoff Karin: Lähdin veljen luo + Viedään äiti pohjoiseen

En kyennyt ajattelemaan ketään perheestäni rakastuneena. Me emme olleet rakastavaa sukua. Olimme vain geeninvälittäjiä. jotka synnyttivät jälkeläisiä ja tekivät sen mikä oli tehtävä. Usein ikävimmällä mahdollisella tavalla ja surkein tuloksin. LVL

 Mistä voit tietää mitä minä ajattelen ja miksi olin lukenut juuri ne kohat.

Pohdin hetken. Jussi kaatoi itselleen lisää kahvia ja minäkin otin.

Tulkitsin, että yritit tekstien kautta selittää minulle ettet ollut valmis suhteeseen minunlaiseni ihmisen kanssa. Jos sinä et ollut valmis en minäkään halunnut olla. VÄP

Syöksyin Smirnoffin kirjoihin suin päin ja jopa tarkistamatta kirjojen ilmestymisjärjestystä. Niinpä luinkin sitten ensin saatavilla olleen, jälkimmäisen osan suomennetuista Smirnoffin kirjoita, Viedään äiti pohjoiseen (VÄP). Hetken aikaa mietin, pidänkö oikeastaan siitä, että pilkkuja ei juuri käytetä ja nimet kirjoitetaan yhteen pötköön pienillä alkukirjailmilla tyyliin göranbäckström ja janakippo sekä bror. Kauan ei tarvinnut asialla päätään vaivata, sillä kertomuksen otteesta oli turha rimpuilla pois. Enkä halunnutkaan.

 Jana Kipon elämä kulkee kiivaasti tapahtumasta toiseen ilman hengähdystaukoja ja se on  rankkaa ja väkivaltaista trilogian ensimmäisestä osasta Lähdin veljen luo (LVL)lähtien. Tämän osan Smirnoff on aloittanut Lundin yliopiston kirjoittajakoulussa ja se on hänen esikoisromaaninsa.

Tapahtumat sijoittuvat kaksosten lapsuudenmaisemaan, pieneen kyläpahaseen, jonne Jana on saapunut pelastaakseen kaksoisveljensä Brorin alkoholin otteesta. Äiti on jo vanhainkodissa ja vasta siskoksi paljastunut Maria kuollut eikä kukaan tiedä tekikö sisko itsemurhan vai surmasiko joku hänet. Veli on sekoillut niin siskopuolensa kuin monen muunkin naisen kanssa, mutta rakkainta hänelle on kuitenkin alkoholi, vaikka hän vieroitushoitoon suostuukin. Jana tapaa vielä Johnin, joka elää yhteisön ulkopuolella ja on hänkin rakastanut Mariaa, kuten kylän miehistä puolet. Tämä ristihuulinen mies, jonka kasvojen toinen puoli on palanut, on Janan lailla taiteilija, vaikka molemmat ansaitsevat elantonsa muuten. Jana pääsee kotipalveluun töihin, sillä hän osaa siivota ja myös kohdata avuttomia ihmisiä, vaikka sosiaalisuus muuten onkin vaikeaa.

Sanotaan että kaikki ihmiset ovat hyviä jossain. Minä nautin siitä että sain nähdä saippualla kuuratun lattian puunsyiden tulevan esiin ja paneelien liimavärin puhkeavan taas loistoonsa. Nautin kun kiehuva vesi liotti irti rasvan ötökät ja muun sotkun joka oli  pinttynyt kovaksi kuoreksi kaakeleihin sekä jääkaapin ja ison ruokakomeron hyllyille....LVL

En rakasta siivoamista sanoin. Siivoan koska se helpottaa ahdistusta. Vaihdan sisälleni kertyneen saastan puhtaisiin lakanoihin ja lattioiden kuuraamiseen. VÄP

Ulkopuolisuuden tunne jonka olin onnistunut tukahduttamaan suostumalla mukaan työkavereitteni sosiaalisiin kuvioihin palasi loistaen polttomerkkinä otsassani. Seisoin lihavien ja ujojen keskellä. Niiden jotka valittiin aina viimeisinä. Polttopallosta ikuisuuteen. LVL

Jälkimmäisessä kirjassa Viedään äiti pohjoiseen (VÄP) äiti on jo kuollut, mutta hautausta varten hänet pitää toimittaa entiseen kotikyläänsä Suomeen, josta hän on aikoinaan pois lähtenyt ja johon häntä ei takaisin haluttu - ei ennen kuin omiin hautajaisiinsa. Uskonto on tässä kylässä vallassa ja asukkaat luokitellaan uskon mukaan hyviin ja huonoihin. Uskovat tekevät lapsia ja käyvät kirkossa, loput ryyppäävät itseään hengiltä. Veli Bror käännytetään ja Janan on taas jäätävä veljeä pelastamaan, nyt uskovien yhteisöstä. Samalla hän tulee pelastaneeksi muutaman muunkin, mm. synnyttävän alkoholistiäidin ja pari lasta. Uusi mies Jussi on myös mukana kuvioissa.

Eikö riitä vain että ymmärtää että jumala on olemassa. Että jumala on aina ja kaikkialla sanoin.

Periaatteessa kyllä jussi sanoi mutta se olis liian helppoa. Uskon tarkoitus on muovata ihmistä. Muovattu ihminen pysyy lestissään. 

Synnyttää kymmenen lasta ja kuolee yhdennessätoista synnytyksessä sanoin. VÄP

Olisin saanut pitää muorin talon kokonaan itselläni. Siitä huolimatta viivyin jussin luona. Päivät kuluivat kuin kyljellään makaava kahdeksikko. Minulle tärkeimpiä olivat yöt. Kun jussi ja satu nukkuivat ja savi heräsi henkiin. Annoin ruskean massan täyttää käteni rauhalla. Savi halusi kuitenkin enemmän. VÄP

Viina, uskonto ja seksi hallitsevat elämää. Kuolema, väkivaltaisenakin on koko ajan läsnä ja samoin luonto, jota Jana tuntuu ymmärtävän paremmin kuin ihmisiä. Smirnoffin yksinkertainen kuvailu ja lyhyet lauseet paljastavat ja ilmaisevat enemmän kuin maalailevat tekstit.

Minun luontosuhteeni oli täysin päinvastainen. Meri. Metsä. Tunturit. Taivas. Luonnon silmissä en ollut mitään. Pelkkä maanmatonen muiden kaltaisteni joukossa. Luonto ei tarvinnut minua selviytyäkseen. Se ei asettanut vaatimuksia. Meri ei surisi jos hukkuisin. Metsä ei välittäisi jos eksyisin ja paleltuisin kuoliaaksi.

Ihmisten kohdalla tilanne oli toinen. Ihmisillä oli odotuksia toistensa suhteen. Ja kun odotukset eivät täyttyneet seurasi pettymys. VÄP

Henkilöiden keskinäiset suhteet ovat usein vaikeita, mutta trilogian eetokseen kuuluu toisesta ja erityisesti kaikkein heikoimmista välittäminen ja huolehtiminen, vaikka oman hyvinvoinnin uhalla. Kaksosten traumaattiset lapsuudenkokemukset tuntuvat työntävän heitä jatkuvasti ymmärtämään ja auttamaan niitä, jotka eivät itse osaa auttaa itseään. Eikä tätä työtä tehdä sädekehä kutreilla, vaan usein musta huumori pilkahtaa niin henkilöiden vuoropuhelussa kuin oivalluksina tekstissäkin.

En tunne ketään joka olisi opiskellut hän sanoi. Mitä alaa ajattelit.

En tiedä sanoin. Ehkä systembolagetin viini- ja viinalinjaa. Tai sikaarinrullajalinjaa kuubassa. Siellä on kuulemma hyvät opettajat. Itse aloitin nännipihakoulun seksilinjalla mutta jätin sen kesken kun lähdin diplomaatiuralle.

Siitä onkin kiertänyt juttua magda sanoi hihittäen tupakkayskänsä lomassa. Sinne oli kuulemma tosi alhainen pääsyraja. VÄP

Ennen puhuttiin maanisdepressiivisestä hän sanoi. Bipolaarinen kuulostaa siltä kuin punainen johto ja musta johto kytkettäisiin vääriin akunnapoihin niin että saadaan aikaan oikosulku. LVL

Tässä paikassa alkoholisti oli identiteetti ja oheisriippuvainen ammatti LVL

Suuntavaisto oli tuoretuote. Ymmärsin että sisäinen lapsuudenkarttani näytti erilaiselta kuin googlemaps. Puut olivat kosrkeampia. Kallionyppylöitä ilmestyi eteeni ilman ennakkovaroitusta. Sukeltaessani männikköön tuuheat oksat estivät kuunvaloa pääsemästä läpi. LVL

Niinpä. En ihmettele luonnehdintoja vuosikymmenen kirjallisesta tapauksesta, joita jo etukäteen odoteltiin. August-palkintoehdokkaaksikin esikoinen pääsi. Innolla odotan tarinaa Jana Kipon vaiheista lisää, sillä trilogian päätösosa ilmestyy suomeksi vielä tänä vuonna. Suomentajakin on loistava: Outi Menna.

Karin Smirnoff : Lähdin veljen luo.Tammi 2021 Alkuteos:Jag for ner till bror 2018, 294 sivua. Viedään äiti pohjoiseen. Tammi 2022. Alkuteos: Vi for upp med mor 2019. 332 sivua. Suom. Outi Menna. 

 

Sukegawa Durian: Tokuen resepti

Harvoin tulee tartuttua kirjaan sen jälkeen kun on nähnyt sen pohjalta tehdyn elokuvan. En nytkään tehnyt sitä tietoisesti, mutta heti alkusivuilla muistin näkemäni elokuvan. Elokuva oli nimeltään Kirsikkapuiden alla (ohjaus Naomi Kawase). Olin pitänyt näkemästäni, mutta enpä malttanut jättää kirjaakaan kesken. Molemmista olen nauttinut ja ne ovat liikuttaneet tunteitani ja auttaneet näkemään enemmän.

Tokuen resepti on kertomus nuorena tyttönä lepraan sairastuneen tytön, Tokuen elämästä. Tai oikeastaan kertomus alkaa hänen vanhuudestaan, jolloin hän aloittaa paputahnan valmistuksen Sentaron apuna perinteisiä dorayaki-leivonnaisia kauppaavassa pienessä ravintolassa. Sentaro yrittää hukuttaa epäonnistumistaan elämässä ja muistojaan vankila-ajalta alkoholiin. Tokue on viettänyt lähes koko elämänsä eristettynä muiden lepraa sairastaneiden kanssa parantolassa, vaikka onkin parantunut lyhyen sairastamisen jälkeen. Lepra on jättänyt moniin ihmisiin näkyviä merkkejä ja Tokuen kädet ovat myös vaurioituneet. Hän osaa kuitenkin iloita nyt, kun eristykset on lailla purettu ja nauttii niin kyvyistään kuin niistä mahdollisuuksista, joita niiden avulla saa. Samalla hän tiedostamattaan vetää Sentaroa pois itsetuhoisesta tavoista. Sentaron ja Tokuen sekä asiakkaana käyvän teinityttö Wakanan välille syntyy side, joka auttaa löytämään merkityksen ja suunnan elämälle.

Usein olen lähes satunnaisesti löytänyt japanilaisesta kirjallisuudesta pieniä helmiä, jotka antavat enemmän kuin lupaavat. Tämä kirja kuuluu niihin. Jokin niiden eleettömässä kerronnassa puhuttelee ja ne paljastavat henkilöistä enemmän kuin moni juurta jaksain tunteita, ajatuksia ja aikomuksia vatvova teos. Ne ravistavat ja pudistavat lukijaa - ja saavat uskomaan ihmiseen.

Hänestä meillä ei ollut muuta tapaa elää kuin ryhtyä ikään kuin runoilijoiksi. Pelkkä todellisuus saisi meidät haluamaan kuolemaa. Päästäksemme aidan yli meidän oli elettävä sellaisella mielellä, kuin olisimme jo ylittäneet sen.

Durian Sukegawa: Tokuen resepti. Sammakko 2020, Japaninkielinen alkuteos 2013, Suom. Raisa Porrasmaa. 196 sivua