Dicker, Joël: Baltimoren sukuhaaran tragedia

Dicker, Joël
Baltimoren sukuhaaran tragedia
Tammi 2016
Alkuteos Le Livre des Baltimore 2015
suom. Kira Poutanen
556 sivua

Nyt aion selvittää, miksi oikein luin tämän kirjan alusta loppuun. Myönnän, että arvostelut vaikuttavat minuun ja kirjailijaa on ylistetty ranskankielisen kirjallisuuden supertähdeksi. Niin aiemman suomennoksen Totuus Harry Quebertin tapauksesta kuin tämänkin kirjan kohdalla myös suomalaiset kirja-arvostelijat ovat kehuneet.

Haluan poiketa linjasta ja olen myös itsekseni ihmetellyt, miksi luen tällaisten ihmisten kohtaloista. Raha ja menestys ovat ihmisen ja ihmisen onnen mitta. Ihmiset hurauttelevat lentämällä tai nopeilla autoilla paikasta toiseen lyhyellä varoitusajalla, ostavat huviloita ja kuluttavat. Kirja on niin amerikkalainen, vaikka kirjailija on sveitsiläinen. Tapahtumapaikka on toki nimenkin mukaan Amerikan Yhdysvalloissa , toinen kaupunki Baltimoren lisäksi on Montclair. Molemmissa asuu Goldmanin sukua. Tapahtuma-aika liikkuu vuosien 1989 ja 2012 välillä ja se todella liikkuu s.o. hyppelehtii ajanjaksosta toiseen. Jukka Petäjä  sanoo sen  fiksummin  (HeSa 25.9.2016): useita eri aikatasoja limittävä.

Päähenkilö Marcus Goldman on menestyvä kirjailija, joka on Montclairen Goldmaneja, eikä Baltimoren Goldmaneja. Marcuksen isä Nathan ei tule niin hyvin toimeen maailmassa kuin veljensä Saul. Veljesten kilpailu erityisesti isän silmissä on yksi romaanin jännitteistä.

Baltimoren suvun ihailu kuului jopa isovanhempieni intonaatiossa: heidän suussaan sana "Baltimore" kuulosti kuin kullasta valetulta, kun taas "Montclair" kuulosti siltä kuin se olisi kirjoitettu limakirjaimin. Baltimoreja kehuttiin, Montclaireja moitittiin. Jos Baltimorien televisio ei toiminut, se johtui siitä, että minä olin säätänyt sen väärin, jos heidän leipänsä ei ollut tuoretta, se johtui siitä, että isäni oli ostanut sen. s.28

 Marcus on kiintynyt tai ainakin ihastunut Saul-setään ja tämän vaimoon Anitaan ja viettääkin kaikki lomat Baltimoressa serkkujensa, älykkään Hillelin ja urheilullisen ja komean Woodyn luona. Nuorten joukkoon liittyy myöhemmin naapurista kaunotar Alexandra, johon kaikki pojat ihastuvat sekä tämän veli Scott. Nuoruusaika palaa romaania työstävän Marcuksen mieleen ja hän yrittää uudelleen virittää suhdetta nyt maineikkaaseen laulajaan Alexandraan. Jo kirjan alkulehdillä puhutaan tragediasta ja paljastetaan yhtä ja toista päähenkilöiden kohtaloista, mutta siitä huolimatta lukija tarttuu syöttiin, eikä pääse koukusta irti. Dicker osaa kertoa tarinan loistavasti. Kirjailijalla ei kuulemma (HeSa 25.9.2016/Petäjä) ole ollut juonikaavaa valmiina teosta kirjoittaessaan. "Minusta on hauskaa maalata itseni nurkkaan, ja katsoa , saanko itseni keplotelluksi sieltä pois. " 

Hyvin Dicker juonensa keplottelee, sillä lukija pysyy hyvin moninaisten juonenkäänteiden mukana. Hämmästyttävää!

Kun nyt kuitenkin heittäydyin vastavirtaan kehujien kanssa, huomaan vielä paperinukkemaisia henkilöitä, ehkä mustavalkoisiakin, vaikka joistakin hyvistä ihmisistä paljastuu myös varjopuolia. Saul-setä säilyttää pitkään sädekehänsä. Kun hän köyhdyttyään joutuu irtisamomaan siivoojansa, yrittää Marcus auttaa häntä, mutta Saul-setä ei suostu ottamaan apua vastaan, vaan siivoaa itse.

- Minusta on ikävää, ettet anna minun auttaa sinua.
Saul oli juuri rätti kädessä pesemässä ikkunoita ja keskeytti työnsä.
- Onko sinusta ikävää se, ette saa auttaa minua vai se, että näet minun siivoavan? Onko se sinusta nöyryyttävää? Kuka muka on liian hieno pesemään oman vessansa?
Setä osui naulankantaan. Ymmärsin, että hän oli oikeassa. Ihailin yhtä paljon miljonääri -Saulia kuin Saulia, joka pakkasi asiakkaiden ostoskasseja supermarketissa: kyse ei ollut varakkuudesta, vaan suoraselkäisyydestä. Setäni voima ja kauneus piili hänen uskomattomassa suoraselkäisyydessään, sen ansiosta hän oli muita parempi . s.383

Jotkut henkilöt ovat olemassa vain juonen kuljetusta varten, kuten naapuri Leo, joka kyselee Marcukselta kirjoitustyön edestymistä ja huomaa vanhat valokuva-albumit pöydällä.

- Mitä oikein hommailet, Marcus?  Leo kysyi kiinnostuneena.
- Korjaan mennyttä, Leo. s.370

Siinä onkin kirjan motiivi, vaikka tehtyjä ei saa tekemättömiksi eivätkä kuolleet herää henkiin.
Toivottavasti en tehnyt liikaa juonipaljastuksia, sillä tarina kannattelee tätä kirjaa, Ainakin monta juonenkäännettä jää vielä paljastamatta. Lukukokemus jää vastanarskutteleustani huolimatta nautinnolliseksi. Olen yölukija, enkä olisi malttanut kirjaa jättää, vaikka unet siinä kärsivät.

Helmenä vielä yksi oivallus supermarketin mehupisteessä työskentelevän Sycomorus unelmista.
Sycomoruksen äiti halusi pojastaan näyttelijää, koska olisi itsekin halunnut sellainen olla. Isä ei ollut menestynyt tenniksenpelaajana, joten pojasta piti tulla parempi. Poika itse haaveilee voittavansa tv:n Laula! -kilpailun ja keräilee ihailemansa Alexandran kuvia kansioon. Vanhemmat kritisoivat.

- Tyttöhän on blondi ja valkoinen, Sycomorusin isä sanoi hermostuneena. - Haluatko muuttua valkoiseksi tytöksi vai?
- En isä, haluan kuuluisaksi.
- Sehän se ongelman ydin juuri onkin, et halua tulla laulajaksi, haluat tulla kuuluisaksi. s. 52
.

Cunningham, Michael: Villijoutsenet

Cunningham, Michael
Villijoutsenet ja muita kertomuksia
Gummerus 2016
150 sivua
suom.Kristiina Drews
kuvat Yoko Shimizu

Tämä oli niitä kirjoja, joitka tuntuvat vatsanpohajassa asti. Enkä varmaan osaa sitä selittää muuta kuin oudolla kirjamaullani, mutta yritän silti: selittää itselleni edes.

Kyse on siis vanhoihin tuttuihin satuihin tehdyistä uusista versioista, Näistä saduista ei ole lapsille luettavia yksikään. Kustantaja lupaa takakannessa satujen päivittyvän nykyaikaan ja saavan uusia sävyjä. Hyvinkin totta, mutta samalla tarinat siirtyvät lasten maailmasta aikuisten maailmaan  Samalla paljastuu satujen alkuperäinen raakuus ja hurjuus, sillä sadun kaava säilyy usein pitäen tarinaa raamin tavoin koossa ja välillä taas holtittomasti jatkuen. Villijoutsenen siiven säilyttänyt veljessarjan nuorin istuu iltaöisin baareissa kuulemassa kolmesataavuotiasta naista, jolla on hieman epätäsmällisen ilmaisun takia vain ikuinen elämä eikä ikuista nuoruutta ja huomaa olevansa melko onnekas.Hurjan nuoruuden ja muutaman aviomiehen jälkeen yksinäinen eukko rakentaa metsän keskelle yksinäisen piparitalon ja kohtaa viimein helpottavan kuoleman vanhuutta kunnioittamattomien nuorten työnnettyä hänet uuniin. Entäpä sitten Jaakko, joka "ei ehkä ole joulukuusen kirkkain kynttilä", mutta kiipeää herneenvartta pitkin jättiläisen taloon ja tuo kuin tuokin äidilleen rikkautta ja onnea - sekä Vuittonin käsilaukkuja.Apinankäpälän omistava perhe saa kolme toivettaan toteutetuksi - ja elää onnettomana elämänsä loppuun asti.Tai köyhä mylläri, joka kuvittelee tytärtään erityiseksi ja nokkelasta tyttärestä, joka saa apua olkien kullaksi muuttamisessa, mutta millä hinnalla...sillä
...Ja sitten on rakkaus. Tämä on nyt se elämys, josta olet niin pitkään kokenut jääväsi paitsi. Tämä empatiansekainen raivo, tämä kiihkeä halu saada yhtaikaa osakseen sekä ihailua että voitto. s.87

Tinasotilaan jalka on vaihtunut naista kiihottavaksi proteesiksi ja tarina saa monta onnellisen kaltaista loppua. Kaunottaren ja hirviön ongelman Cunningham esittää näin:
..Tai koska alat pelätä, että tietty juna on lähdössä asemalta; että vaikka sinä astut vapaasta tahdostasi toiseen junaan, siihen jonka matka suuntautuu kohti avioliittoa ja äitiyttä, se toinen saattaakin viedä matkustajansa vehreään, rauhalliseen maailmaan, josta harva koskaan palaa; että sieltä paluuta yrittävät  huomaavat, että se mikä heille on tarkoittanut vain muutamaa tuntia, on kotiväelle ollutkin kaksikymmentä vuotta, ja että he tuntevat olonsa irvokkaaksi ja epätoivoiseksi juhlissa, joissa heitä oli käpälöity ja kaulailtu vasta edellisenä iltana, tai sitä edellisenä. s. 116 

Viimeinen kertomus Tähkäpäästä ja hänen hiuksistaan päättyy sekin näennäiseen tyyneyteen: valtkunnassa on kaikki hyvin ja satu on saanut jatkon, jollaisa elämä voi tarjota.

Ehkä minä pidin näistä tarinoista siksi, koska pidän saduista ja pidän siitä, kun tosikertomukset kuvaavat elämää juuri niin rujona, outona ja yllätyksellisenä kuin elämä joskus voi olla. Ja kun satu ja tosielämäksi kuviteltu yhdistetään Cunninghamin tavalla, on tulos juuri niin nautittava kuin tässä kirjassa.

 Mustavalkoiset piirrokset olivat kerrassaan upeita!

Rönkkö, Markku: Hajaannus

Rönkkö, Markku
Hajaannus
Like 2016
316 sivua

Jo pitkään olen ajatellut tutustua kirjailijaan, joka on kirjoittanut ainakin kirjan Talonmies ja pari muutakin, ollut Savonia-ehdokkaana ja tehnyt uraa mainosalalla. Ehkä tämä kirja ei ollut tutustumiselle paras mahdollisnen, vaikka paljastikin sujuvan kertojan.

Tässä kirjassa oli kuitenkin rasitteita, jotka välillä pudottivat minut matkasta.  Kirjan päähenkilö on Kirre, jolla on ollut kova lapsuus. Vanhemmat ovat alkoholisteja, riidelleet, eronneet ja muuttaneet isän työn takia tämän tästä. Isä kuuluu armeijan kantahenkilökuntaan ja äidin lähdön jälkeen hänestä tulee tyttären huoltaja. Isän itsemurhan jälkeen 14-vuotias Kirre joutuu lastenkotiin, jossa tutustuu ja saa kaverikseen pikkurikolliset Räkä-Lankisen ja Kreivin ja  valvojakseen Hiutaleen, jonka kannustamana pääsee  kiinni opintoihin
.
Opiskelun alkuvaiheessa Kirre ystävystyy Elinan kanssa. Tämän lapsuus on ollut helppo ja hyvä. Elinalle tuntuu kaikki onnistuvan helposti kaikki, minkä eteen Kirre saa tehdä töitä hartiavoimin: opiskelu, työ, avioliitto, lapset. Myöhemmin kuitenkin Elinan miehen lapsuuden kaverista tulee Kirren mies. Kirre tekee väitöskirjaa feminismistä ja aviomies Jali on arvostettu tutkija, jonka asiantuntemukseen turvaudutaan usein. Perheen täydentää  lapsi, Elias, joka kuitenkin valvottaa vanhempiaan ja saa Kirren lopulta raiteiltaan ja lapsuuden nousemaan pintaan.

Mielestäni kerrontaa rasittivat hieman pitkät selostukset etenkin Jalin työstä, hänen pohdiskeleva monologinsa, joka toisaalta toi teokseen aitoutta ja asiantuntemusta. Enemmän minua haittasi kuitenkin kuvaus Jalin elämästä, rikkaudesta, johon hän oli niin tottunut, että piti vain parempana asua Espanjan rannikolla väitöskirjaa tekemässä pienessä hotellihuoneessa eikä vanhempiensa Nerjan talossa, koska saattoi siten keskittyä paremmin. Kirren köyhä ja turvaton lapsuus tulee paljon kaavamaisemmin esille, kuin sivuhuomiona. Tuo huoleton suhde rahankäyttöön oli jotenkin niin vierasta suomalaisessa romaanissa, etten päässyt siihen mukaan. Tai ehkä se oli oma rajoitteeni.

Kirjan luvuilla on oivaltavat ja Kirren ja parisuhteen vaiheista paljon kertovat nimet: Subjekti herää, Objekti ilmestyy, Lintuketo, Eroosio ja Hajaannus, Lukujen mottona on Larin-Kyöstin  Erotessa-runon säkeitä. Loppua kohti kerronta tiivistyy ja kirja piti kyllä vahvasti otteessaan, kun luin viimeiset sivut yön tunteina.

Ogawa, Yoko: Professori ja taloudenhoitaja

Ogawa, Yoko
Professori ja taloudenhoitaja
Tammi 2016
Suom. Antti Valkama
286 sivua

Tätä kirjaa rakastin alusta loppuun asti. Kirjailija on Japanissa tunnettu, julkaissut yli 40 teosta vuodesta 1988 lähtien. Minä sain sen käsiini lähes sattumalta. Ehkä Murakami on tasoittanut tietä japanilaiselle kirjallisuudelle.

Kirja kertoo matematiikan professorista, jonka muisti on vaurioitunut liikenneonnettomuudessa siten, että hän muistaa ennen onnettomuutta vuonna 1973 tapahtuneet asiat, matematiikasta kaiken oppimansa ja tutkimansa, mutta lähimuisti ulottuu vain 80 minuutin päähän. Hän asuu kälynsä pihamökissä, ratkoo matematiikan ongelmia ja käly palkkaa hänelle taloudenhoitajia välitysfirman kautta. Taloudenhoitajat ovat vaihtuneet usein, joten paikkaa ei voi pitää helppona. Taloudenhoitaja, joka on 10-vuotiaan pojan huoltaja, on kirjan minä-kertoja. Professori kutsuu hänen poikaansa Juureksi, koska pojan päälaki on tasainen kuin neliöjuurella. Professori rakastaa lapsia ja niinpä taloudenhoitajan lapsi tulee ennenpitkää koulusta suoraan professorin luo, joka ratkoo koulumatematiikkaa pojan kanssa ja saa pojankin innostumaan opiskelusta tai oikeastaan ongelmien ratkaisemisesta.

Tietämättömyys ei ollut häpeä vaan tienviitta kohti uutta totuutta. s. 100

Heillä on toinenkin yhdistävä tekijä: molemmat ovat innostuneita baseballista - Professorin muistot pelistä ovat vain vuosikymmenten takaa. Taloudenhoitajan on koko ajan varottava rikkomasta työsuhteen ehtoja, joita muistisairas, hauras  Professori ei ymmärrä. Joka aamu taloudenhoitajan on uudestaan esiteltävä itsensä Professorille ja ulkoilut on ajoitettava 80 minuutin ajanjaksolle.

Kirja sisältää matemaattisia probleemoja, laskuja ja kaavoja, puhetta alkuluvuista ja matematiikan kauneudesta. Se sisältää myös hellyyttä, elämän kauneutta ja pyyteetöntä ystävyyttä. Kaunis, lempeä tarina, jota voi suositella monille erilaisille lukijoille. Kirja jätti hyvän mielen.

Cline Emma : Tytöt

Cline Emma
Tytöt
Otava 2016
Alkuteos: The Girls 2016
Suom. Kaijamari Sivill
298 sivua

Ei tämä ollut murhakertomus, vaikka tietty jännite syntyykin todellisuutta mukailevan hippiyhteisöpomon provosoimasta henkirikoksesta, jota kohti kirjassa edetään. Kirjan ydin on kuitenkin muualla. Se kertoo nuoresta teini-ikäisestä tytöstä, Eviestä, joka yrittää hakea paikkaansa maailmassa, etsii hyväksyntää ensin koulutovereiltaan, sitten hippityttö Suzannelta, jonka sattumalta tapaa.14-vuotiaana hyväksyntää haetaan esittämällä aikuisempaa ja kokeneempaa kuin oikeasti onkaan ja yrittämällä miellyttää muita.

Olin tehnyt sellaista, mitä ei kuulunut tehdä. Tuonut päivänvaloon siivun omaa heikkouttani, paljastanut säikyn jäniksensydämen. s. 53
...jo tyttönä eläminen tässä maailmassa vammauttaa kyvyn uskoa itseensä. Tunteisiin ei ollut mitään luottamista, ne olivat ouija-laudallta noukittua valheellista pölyä. s. 239

 Lopulta Evie yrittää vakuuttaa koko hippiyhteisöä, joka noudattaa Russelin oikkuja ja käskyjä.

Kukaan ei näyttänyt huomaavan, että hänen sanansa hapertuivat reunoilta: kaikki vain toistivat hänen puheitaan, suut vääntyivät yhteisiin ilmeisiin. Russel oli nero, niin minä olin Tomille sanonut.. s. 258

Hyväuskoista tyttöä on helppo huijata ja panna hänet tekemään asioita, joihin hän ei muuten ryhtyisi.

Ei tietenkään: ei kukaan vielä silloin ajatellut, että muukalaiset voisivat olla muuta kuin ystäviä. Me rakastimme toisiamme rajoitta, koko maailmankaikkeus oli laajennettua yhteismajoitusta. s.184

Kehyskertomuksena 1960-luvun tarinalle toimii aikuisen Evien tapaaminen nuorten kanssa. Nuori Sasha-tyttö yrittää vuosikymmeniä myöhemmin aikuistua ja miellyttää yhtä alkeellisin keinoin kuin Evie aikoinaan, mikä saa Evien muistamaan oman elämänsä kriisin aikuisuuden kynnyksellä.

Jätin kirjan pari kertaa kesken ja luin muita kirjoja välillä. Ei se siis ihan mukanaan vienyt, mutta veti kuitenkin sen verran puoleensa, että jatkoin taas. Helposti pääsin juoneen mukaan ja sitten en enää halunnutkaan lopettaa. Kyllä tämä kirja hyvän lukukokemuksen antaa, liikahduttaa sydäntä, vaikkei sitä ihan särje - puhumattakaan mielen räjäyttämisestä.

Kekkonen Helmi: Vieraat

Kekkonen Helmi
Vieraat
Siltala, 2016
191 sivua

Tämän kirjan luokse jouduin outoja teitä. Luin kirjailijan kirjoittaman artikkelin kirjan synnystä Image-lehdestä. (Image 2016/10), huomasin kirjan olevan pöydälläni muiden kirjastosta lainattujen joukossa, pyörittelin kaunista kirjaa hetken käsissäni ja aloin lukea.

Kekkosen kieli on kaunista ja herkkää kuin myös Elina Warstan tekemä kirjan kansi. Sääli, etten saa tähän kansipaperista kovin hyvää kuvaa, sillä kirjaston tarrat peittävät osan takakannesta.

Henkilöitä on paljon Senja haluaa järjestää miehensä Laurin kanssa illanistujaiset. Kaikki on valmista:salaatit ja viinit jääkaapissa. Lauri on lähetetty ostamaan kauniiseen kotiin kukkia. Senja pukeutuu ja ottaa vastaan ensimmäiset vieraansa. Naapurista tulee nuori äiti Ulla ja hänen pieni poikansa Toivo, Sitten tulevat Nelli ja Karen, jotka Lauri on sattumalta tavannut ja kutsunut mukaan. Senjan ystävä Alva tulee yksin, koska hänen kumppaninsa Daniel ei lupauksistaan huolimatta  ole lähtenyt mukaan. Senjan äiti Ulla tuo yllättäen mukanaan Sakarin, uuen miesystävänsä. Jopa Laurin Iiris-sisar on luvannut tulla, jos saa lentoliput Suomeen järjestettyä. Jokainen kutsuihin osallistuvista kantaa mukanaan omaa tarinaansa, jotkut suurta surua.

Hän halusi katsella Nellin huulten liikkeitä tämän puhuessa, kuunnella Nellin reunoilta käheää ääntä. Hän halusi sulkea silmänsä jaetussa hämärässä, sulkea maailman ulkopuolelle. Ja sitten palata omaan kotiinsa, yksin.
Ajatus on tänään, tässä hiljaisessa kahvilassa yhtä rauhoittava, yhtä surumielinen kuin aina. ss.72-73

 Hieman yllättävästi vielä kirjan loppuvaiheessa juoneen lisätään uusia, nimeltä mainittuja henkilöitä, mutta ymmärrän kyllä, ettei ilman heidän nimeämistään olisi loppuratkaisuun selvitty.

Kun olin lukenut tuon mainitsemani artikkelin, tarkkailin aluksi kerronnallisia ratkaisuja, jotka olivat vaatineet työstämistä ja keskusteluja kustannustoimittajan kanssa. Mielestäni lopputulos oli tällaisena onnistunut. Vähitellen kirjan toisiinsa löyhästi kietoutuvat tarinat ja etenkin Kekkosen runollinen kieli vaimensi analyyttistä lukemista ja annoin kirjan viedä minua. Ja se kuljetti: vuoroin hellästi, välillä hieman kylmäten ja vielä aiemmin pohjustetun, tylyn lopunkin jälkeen uuteen nousuun. Mitään aihetta ei käsitellä puhki, mutta henkilöt pääsevät kuitenkin tarpeeksi ääneen oman elämänsä solmukohtaa kertomaan.

Adichie, Chimamanda Ngozi : Kotiinpalaajat

Adichie, Chimanda Ngozi
Kotiinpalaajat
Otava Seven-pokkari 2014
523 sivua

Suom.Hanna Tarkka 2013

Alkuteos:Americanah

Kun lopetin tämän kirjan, tuntui kuin olisin ollut pitkällä, antoisalla matkalla. Onneksi en joutunut jättämään matkaa kesken, sillä kirja antoi uusia ajatuksia, avasi silmät sepposen selälleen ja kaiken lisäksi sitä oli helppoa lukea. Matkalukemista se on ollut, ensin lentokentältä ostettu Namibian matkalle, mutta silloin se jäi tiiviin ohjelman takia kesken. Espanjan loma oli niin pitkä, että lukemiseen saattoi upota. Kirja oli tullut entistä ajankohtaisemmaksi näinä parina vuotena, jotka se odotti hyllyssäni.Kuinka ajankohtainen se onkaan nyt, kun presidentti Trump tyrehdyttää USA:aan muuttoa.

Tarinan jännite syntyy kahden toisilleen tarkoitetun ihmisen, Ifemelun ja Obinzen, rakkaustarinasta. He tapaavat teini-iässä, rakastuvat, mutta elämä vie erilleen, eri maihin. Ifemelu pääsee Nigeriasta Amerikan ihmemaahan, mutta kadottaa samalla yhteyden itseensä ja rakastettuunsa. Nöyryyttävien kokemusten jälkeen hän löytää tavan elää ja hankkia elantonsa Amerikassa. Hän pitää blogia, jonka aiheena on rotu ja kertoo siinä, mitä on elää afrikkalaisena USA:ssa. Obinze muuttaa Englantiin, vaikka on aina halunnut Amerikkaan. Hän ei saa kansalaisuutta eikä työlupaa ja hänet karkotetaan takaisin Nigeriaan. Elämä kuljettaa rakastavaisia eri suuntiin ja kieltämättä lukija alkaa miettiä, saavatko he lopulta toisensa. Se ei ole kuitenkaan kirjan sanoma tai suurin anti. Oivallus tulee siitä, että nigerialainen ei ole kotonaan eikä tervetullut sen enempää USA:aan kuin Englantiinkaan. Nigeriassa suositaan lahjontaa ja siellä on oltava tuttavia, joiden avulla voi hankkia työn ja toimeentulon.Kun on lähtenyt ja palannut, näkee  selvemmin sekä oman että taakseen jättämänsä maan jäljet.

Monissa Amerikasta viime vuosina kotiinpalanneissa oli havaittavissa maanista optimismia, kaikelle nyökkivää, kestohymyllä varustettua optimismia, joka  ikävystytti häntä, koska se oli kuin jostain tv:n piirretystä, ei laatua ei syvyyttä.

 Minut kirja pani  Espanjan rannikolla ihmetelemään maahan paperittomina saapuneitten kestävyyttä ja sisukkuutta. Voi sitä lähteä pakoon suosikkijärjestelmiä, lahjontaa ja mahdottomuutta edetä kyvyillään ja saada työtä koulutuksella eikä pelkästään sotaa ja vainoa.  Ja siitä huolimatta, että olisi elänyt onnellisen lapsuuden toisessa maassa, täytyy olla mahdollisuus aikuisuuteen ja inhimilliseen elämään toisessakin maassa.